fbpx
Uutiset

OKL-keskustelu

Parhaillaan käydään näkyvää ja kuuluvaa keskustelua Hämeenlinnassa sijaitsevan Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tulevaisuudesta. Pääkysymys ja kiistan aihe on, että siirretäänkö laitos Hämeenlinnasta Tampereelle. Taustalla on pitkälti raha- ja samalla koulutuspolitiikka.

Me asiaa seuraavat ihmettelemme erityisesti sitä, että miksi paikalliset ja maakunnallisetkaan tahot eivät näkyvämmin ole nousseet vastustamaan tätä siirtohanketta.

Joitakin asioita, joita ei keskusteluissa ole tullut ilmi, on syytä tässä yhteydessä tuoda julki.

Hämeenlinnan opettajankoulutuksella on pitkät perinteet. Opetus aloitettiin jo vuonna 1890. Hämeenlinnan seminaarin nimellä tunnettu oppilaitos siirrettiin Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan laitokseksi vuonna 1974.

Tampereen yliopiston historia on paljon nuorempi. Sen juuret ovat Helsingissä vuonna 1925 perustetussa kansalaiskorkeakoulussa, joka muutti Tampereelle kaupungin tuen turvin vuonna 1960 ja muuttui yliopistoksi vuonna 1966.

Isomman paikkakunnan aikaansaama yleinen noste on koko ajan vahvistanut Tampereen yliopistoa. Sitä ei kenelläkään ole syytä kadehtia.

Kysymys on laajempien ja parempien koulutusmahdollisuuksien avautumisesta, meille kaikille.

Hämeenlinna tunnetaan Kanta-Hämeen perinteisenä koulukaupunkina. Sen statusta leimaa oleellisesti yliopistotasoisen oppilaitoksen sijaitseminen paikkakunnalla. Sen menettäminen olisi erityisesti henkinen tappio koko Kanta-Hämeelle. Se on profiilin alentamisen ja pitkästä ja kunniakkaasta perinteestä luopumisen kysymys.

Siirron mahdolliset taloudelliset vaikutukset on myös syytä tarkasti selvittää ja julkaista. Nyt suunnitteilla olevasta siirtohankkeesta jää vaikutelma, että suuri voi nielaista pienen, mennen tullen.

Yliopistot joutuvat jatkuvasti taistelemaan olemassaolostaan. Perusrahoitus on tunnetusti kaikilla yliopistoilla riittämätöntä. Perustoimintoihinkin on rahoitusta yritettävä löytää Akatemialta, yrityksiltä jne. Säästökohteita on lisäksi etsittävä kaikin keinoin. Yksi tapa on pyrkiä karsimaan rönsyt. Tämä ei ole kuitenkaan valtakunnallista ja tasapuolista koulutuspolitiikkaa.

Tilanteeseen on pyrittävä saamaan muutosta siten, että yliopistojen toimintaedellytykset paranevat riittävän perusrahoituksen turvin eikä toimivien yksiköiden karsinnan avulla. Tällöin voidaan pysyvästi vahvistaa sitä suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa, joka presidentti Halosen tuoreen lausunnon mukaan on “koulutus, koulutus ja koulutus”.

Pekka Rahkila

dosentti, TKK

Hämeenlinna

Menot