Uutiset

OKL:n lähtö maksaisi miljoonia

Hämeenlinnan kaupungille tulisi miljoonaluokan lisälasku OKL:n lähdöstä. Laitoksen mukana Tampereelle siirtyisi Normaalikoulu, jonka tilalle kaupungin olisi perustettava kokonaan uusi alakoulu.

Tilaajapäällikkö Antti Karrimaa Hämeenlinnan kaupungin opetuspalveluista arvioi, että Normaalikoulun lähtö aiheuttaisi Hämeenlinnalle miljoonien laskun.

-Tarkkoja lukuja minulla ei ole vielä antaa, mutta kyllä me miljoonista puhutaan. Kyse on siis hyvin merkittävästä asiasta, Karrimaa toteaa.

Myös Normaalikoulun opettajat odottavat keväistä päätöstä jännittyneenä. He pelkäävät työpaikkansa puolesta, sillä läheskään kaikki eivät ole innostuneita siirtymään työn perässä Tampereelle.

Ei ole myöskään sanottua, että kaupunki palkkaisi valtion leivissä tällä hetkellä olevat opettajat.

-Kuka palkkaisi isopalkkaisen 60-vuotiaan, jos vieressä on tarjolla pienipalkkainen 30-vuotias? kyselee tekstiilityön opettaja Jaana Inki.

Luokanopettaja Mikko Horila muistuttaa, että opettajista on nyt Hämeenlinnassa paljon tarjontaa. Jos OKL lähtee, tilanne muuttuu parissa vuodessa. (HäSa)

Päivän lehti

6.6.2020