Uutiset

Olematonta työuraa on vaikea pidentää

”Hallitus aloittaa työurien pidentämistalkoot opiskelijoista”. ”Koulunpenkiltä kortistoon”. ”Välivuosi lisää nuorten pahoinvointia”.

Tällaisia otsikoita on ollut esillä hiljattain eri tiedotusvälineissä.

Viime kevään ylioppilaan äitinä aihepiiri kiinnostaa, sillä tottahan jokainen vanhempi toivoo, etteivät omat lapset päädy tilastojen synkälle puolelle, ajelehtimaan vailla opiskelu- tai työpaikkaa.

Suppean omakohtaisen otannan perusteella näyttää siltä, että iso osa tuoreista ylioppilaista päätyy viettämään välivuotta, jotkut tieten tahtoen, jotkut tahtomattaan.

Vain pieni osa heistäkin, joiden tulevaisuudensuunnitelmat ovat kristallinkirkkaat, pääsi ensi yrittämällä mihinkään. Muista puhumattakaan.

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) on moneen otteeseen ilmaissut haluavansa helpottaa nuorten opiskelupaikan saantia ja työllistymistä.

Tähän pyritään muun muassa uudistamalla ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen opiskelijavalintoja.

Viime viikolla Lopen koulukeskuksen vihkiäisissä Virkkunen kertoi myös suunnitelmista uudistaa lukioiden opinto-ohjausta. Kyselytutkimusten mukaan kun 60 prosenttia lukiolaisista ei lukion päättäessään tiedä, missä jatkavat opintojaan.

Työsarkaa opoilla ainakin riittää, sillä nuorten kuva työelämästä on melkoisen epärealistinen.

Toisaalta odotukset ovat pilvissä, kun rahakkaat hommat ja tv:stä tutut muotialat kutsuvat. Toisaalta vuosikymmenten harmaa uurastus ei houkuttele.

Jonkun pitäisi kertoa, että totuus tässäkin asiassa on jossain ääripäiden välillä.

Jos opiskelupaikan sitten saa, seuraavaksi nuori huomaakin opiskelevansa aivan väärällä alalla. Akavassa esimerkiksi on jälleen havahduttu siihen, että tradenomeja ja medianomeja valmistuu lähivuosina pilvin pimein, eikä heille kaikille millään löydy koulutustaan vastaavaa työtä.

Samaan aikaan muun muassa hoitoalalla kärvistellään työvoimapulassa, jonka ennustetaan vain pahenevan.

Vääristymä on ollut tiedossa pitkään, mutta koulutuspolitiikassa muutokset tapahtuvat hitaasti. Aloituspaikkoja pitäisi pystyä suuntaamaan sellaisille aloille, joilla tekijöitä tarvitaan.

Tehtävä on kuitenkin vaikea, kun jokainen opinahjo puolustaa omia paikkojaan ja paikallispäättäjät omia oppilaitoksiaan. Tilanteen voi kiteyttää näinkin: koulutuspolitiikassa olisi kirveellä töitä, mutta kohta kukaan ei tiedä, kuinka sitä käytetään.

Sukulaistytön tarina on aika kuvaava. Hänellä on taskussaan kaksi ammatillista tutkintoa, ja hän aloittaa juuri kolmannen opinnot. Pätkiä pitempiä töitä hänelle ei ole ollut tarjolla, eikä viime aikoina niitäkään.

Hän on kuitenkin vielä reilusti alle kolmikymppinen, ja kun eläkeikää hilataan koko ajan ylöspäin, hän ehtii valmistuttuaan olla työelämässä vielä hyvinkin 40 vuotta. Tosin sitä ei raaskisi edes ääneen sanoa.

Sari Oksala