Uutiset

"Olen aina ollut tunteeton dopingia kohtaan"

Hämeenlinnalainen hiihtovaikuttaja Seppo Rehunen todisti STT:n dopinguutisia puivassa oikeudenkäynnissä keskiviikkona. Rehunen oli paikalla puolustuksen kutsumana todistajana.

Mitä asioita todistuksesi koski?

– Ensimmäiseksi Jari Piiraisen toimintaa maastohiihdon lajipäällikkönä, sitä, kuinka läheisesti hän osallistui joukkueen arkipäivän toimintaan. Hän ei ollut leireillä tai maailmancupeissa mukana muuten kuin kertomassa hallinnollisista asioista.

– Toinen asia keskittyi Naganon olympialaisiin ja siihen, onko Piirainen kuljettanut plasmalaajentajia kisoihin. Maallikoiden ei ole tarvinnut, eivätkä he edes olisi voineet viedä Japanin tiukkojen tulliviranomaisten ohitse näitä aineita. Kari-Pekka Kyrö on väittänyt, että Jaria olisi tarvittu kuriirina, mutta se ei pidä paikkaansa. Nesteytys oli silloin sallittua, joten lääkärit olisivat voineet viedä aineet itsekin, Rehunen sanoo.

Tuliko mitään muuta esiin?

-Ex-päävalmentaja Pekka Vähäsöyringin asianajaja kysyi, oliko viiden yhteisen vuotemme (1985-1990) aikana liitossa merkkejä kiellettyjen aineiden käytöstä.

– Vastasin, ettei koskaan pienintäkään elettä tai liikehdintää sellaisen suhteen. Myös minua hiihtomaajoukkueessa seuranneet lääkärit Jorma Penttinen ja Hannu Miettinen todistivat samaa.

10 vuotta valvomatta

Koska suomalaiseen hiihtoon syntyi doping-kulttuuri, jos siitä ei ollut viitteitä vielä sinun aikanasi? Tuskin kukaan enää uskoo, etteikö 1990-luvulla olisi epo-hormonia laajamittaisesti käytetty. Myös lääkäreiden todistajanlausunnot antavat näin ymmärtää.

– Doping-kulttuuri syntyy siten, että kiellettyjen aineiden listalle tulee kohun myötä aine tai menetelmä, jonka käyttöä ei pystytä valvomaan millään lailla. Epon suhteen tällainen aikaväli kesti aika tarkalleen 10 vuotta, koko 1990-luvun.

– Antidoping-auktoriteettimme Timo Seppälän mukaan epoa ilmestyi kaupan Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1989. Täten esimerkiksi väite Marjo Matikaisen yöpöydältä vuonna 1988 löytyneestä epo-pullosta on täysin perätön, kuten onkin todettu, Matikaisen henkilökohtaisena lääkärinä pitkään toiminut Rehunen sanoo.

Milloin suomalaiset sitten alkoivat epoa käyttää?

– Vaikea sanoa. On epäsuoria osoituksia siitä, että kansainvälisessä hiihdossa veriarvot lähtivät nousuun vuoden 1992 aikoihin, mutta ei vielä suomalaisilla. Tähän reagointiin pohjoismaiden aloitteesta hemoglobiinirajojen käyttöönotolla, mitä perusteltiin korkean hemoglobiinin vaaroilla urheilijalle.

– Rajoista seurasi, että alettiin säätää urheilijoiden hemoglobiinin tasoa plasmalaajentajilla ja muilla nesteytyksen keinoilla juuri rajat alittaviksi. Huippuvuosia olivat varmaan 1995-2001, jolloin se ainakin Suomessa loppui kuin seinään. Lahden kisoissa arviolta jopa puolella kärkihiihtäjistä oli poikkeavia veriarvoja.

– Mutta samaan aikaan täytyy muistaa, että oli myös urheilijoita, jotka eivät mitään käyttäneet. Siinä on myös tämän oikeudenkäynnin ydin: onko käyttö ollut systemaattista ja liittojohtoisesti organisoitua.

No, onko?

– Uskallan väittää ja olla eri mieltä syyttäjän kanssa asiasta. Kyse on ollut äärimmäisen pienen piirin toiminnasta, ja jos siinä on lääkäri mukana, kyse on aina kahdenvälisestä toiminnasta. Kiellettyjä asioita tehdään salaa, eikä niistä huudella avoimesti. Siitä ei tiedä liiton johto.

Salassa kuin salassa

Onko Suomen hiihtojohto todella ollut niin sokeaa ja tyhmää, ettei se ole tiedostanut aineita käytettävän Suomessa, kun kansainvälisesti ottaen puolella huippuhiihtäjistä veriarvot ovat olleet täysin epäluonnollisia? Vai onko katsottu realiteetteja sormien lävitse?

– Tästä pidättäydyn vastaamasta, en voi Esko Ahon ja kumppaneiden puolesta sanoa yhtään mitään, Rehunen nauraa.

– Mutta salassa kuin salassa! Ihmiset voivat vetää omia päätelmiään.

Pystymetsästä keulakuvaksi vetäistyn Esko Ahon osalta joku voi tietämättömyyden vielä uskoakin, mutta ei päivittäisessä työssä mukana olleiden ammattilaisten.

– Julkisuudessa on vaikea erottaa ennen vuotta 1997 tapahtuneita asioita. STT:n juttu koskee niitä. Jotkut syytetyistä olivat mukana tuolloin, jotkut ei. Kuka on tiennyt, kuka ei?

– Esko Aho ja kumppanit olivat joukolla puhdistamassa Hiihtoliiton mainetta. Siinä oli presidentinvaalit tulossa ja mitä kaikkea. Itse olen iloinen siitä, että vuoteen 1994 asti asiat näyttävät aika selkeältä Suomen osalta.

– Epon suhteen Suomi tuli jälkijunassa, Rehunen toteaa.

Mahdotonta leimaamista

Tulit heti Lahden skandaalikisojen jälkeen takaisin hiihtojoukkueen lääkäriksi ja päädyit sitten myös liiton puheenjohtajaksi. Mikä oli motivaatiosi?

– Jari Piirainen tuli SLU:sta hiihtoliiton toimitusjohtajaksi samaan aikaan. Kaikki oli hyvin rikki ja katastrofaalista. Minua pyydettiin olympiakomiteasta. Ratkaisevaa oli, että tehtiin selkeä kannanotto, jonka mukaan ei enää käytetä sallittuakaan nesteytystä tai muita kyseenalaisia keinoja. Alppimaja hyväksyttiin.

– Voi kuulostaa turhan hurskaalta, mutta lähdimme Jarin kanssa antamaan apua ja tukea hienolle lajille kaaoksessa, Rehunen sanoo.

– Se oli kuitenkin erittäin hyvä ajanjakso. Näin kyllä, mikä epäluulo ja epäusko kaikilla oli. Vieläkin on niin, että osa parhaista kavereistanikaan ei usko sanaakaan, mitä hiihdosta sanon. Onko niin, että ihmiset ovat luotuja aina epäilemään?

On.

-Heh. Olihan kiinnostukseni taustalla myös se, että olin ollut ehdolla hiihtoliiton puheenjohtajaksi Paavo M. Petäjää vastaan jo ennen Lahden kisoja.

Huokaisitko helpotuksesta jälkeenpäin, kun et tullut valituksi tuolloin?

– En ole sitä ajatellut. Mutta onhan leimaaminen ihan mahdotonta ollut näinkin, Rehunen naurahtaa.

Minkälainen kokemus oli, kun Kaisa Varis kärysi sinun puheenjohtajakaudellasi?

– Olin siinä äärimmäisen lähellä. Olin puolustamassa Kaisaa ja Suomen joukkuetta kansainvälisen lehdistön edessä kohonneista hemoglobiiniarvoista, kunnes pari viikkoa sen jälkeen hän paloi eposta.

-Kliinisen kemian asiantuntijana näin, että hänen hemoglobiiniarvojensa heittely oli täysin mahdollista. Myös hänen käytöksensä oli vakuuttavaa. Ei semmoista ajatusta päässyt mieleen, että asiassa olisi ollut jotain kiellettyä.

Minkälainen pettymys käry sitten oli?

– Ei minkäänlainen, sillä olen aina ollut tunteeton dopingia kohtaa ja suhtautunut asiaan rationaalisesti. Aina on mahdollista tehdä vilppiä, mutta ei saa olla virheellisiä syytöksiäkään.

– Voi olla varma vain siitä, mitä itse tekee. Hulluksihan tulee, jos koko ajan pohtii, että tuo ja tuo voi käyttää jotain. Voittopuolisesti on kuitenkin mukavaa ja äärimmäisen antoisaa tehdä töitä urheilijoiden kanssa. (HäSa)