Kolumnit Uutiset

Olen eri mieltä, äänestän sinua

Voi Li Andersson (vas.), mitä teit. Sait pääni sekaisin. Harva nainen on siihen pystynyt, mutta sinä onnistuit siinä.

Olen seurannut puheitasi, haastattelujasi ja ajatuksiasi muutaman vuoden ajan. Varsinkin väittelyissä hämmennyin lopullisesti.

Pystyt peittoamaan itseäsi iäkkäämpiä ja koulutetumpia ihmisiä järkiperäisesti ja jopa asiallisesti.

Koskaan ei hävetä katsoa, kuinka pyyhit vastustajallasi lattiaa. Teet sen kohteliaasti.

Okei, mitä lukijalle pitäisi jäädä tästä käteen? No.

Andersson haastoi ajatukseni siitä, millä tavalla edustuksellinen demokratia toimii. Näin eduskuntavaalien lähellä periaatteet on hyvä kerrata.

Meillä jokaisella äänioikeutetulla on käytettävänämme yksi ääni, jonka annamme jollekulle ehdokkaalle. Perinteisesti äänestetään sellaista ehdokasta, jonka ajatukset kohtaavat omien kanssa.

Äänestäjä siis luovuttaa omaa valtaansa ehdokkaalle, ja siksi ehdokkaan pitäisi jollakin tavalla ajaa äänestäjiensä ja taustajoukkojensa asiaa. Näin politiikka toimii.

Andersson kuitenkin rikkoi tämän ajattelumallini täysin.

En ole häntä koskaan äänestänyt, eikä se tulevissa eduskuntavaaleissakaan ole mahdollista. Ei, vaikka nyt muuttaisin Turkuun. Se tuntuisi muutenkin liian raskaalta uhraukselta.

Andersson ajaa sellaisia arvoja ja asioita, joita en itse painottaisi. Minusta on aina tuntunut, ettei hänellä olisi minulle kauheasti annettavaa.

Kannatan tasa-arvoa, mutta Anderssoniin profiloitu intohimoinen feminismi puuttuu.

Rasismin vastustamisesta olen sentään täysin samaa mieltä. Vihreissä arvoissa jään vasurinuorten puheenjohtajalle kakkoseksi, koska syön lihaa ja tykkään ajella autolla.

Kaiken lisäksi olen ahne rahan perään, enkä veroja maksaessani tunne tekeväni palvelusta hyvinvointiyhteiskunnalle. Olen normaali keskituloinen mies, ja kaiken lisäksi Vasemmistoliiton äänestäminen tuntuisi muuten kaukaiselta.

Miksi siis olen vakavasti harkinnut äänestäväni ehdokasta, joka ei asiaani aja? No.

Suomen politiikka on siitä hienoa, että vallassa on hyvin harvoin vain yksi puolue. Toimivaa yhteiskuntaa eivät luo pelkkä poliittinen oikeisto tai vasemmisto yksin.

Poliittiset voimat tarvitsevat vastavoiman. Järjestelmä toimii, kun on ihmisiä, joiden kanssa on eri mieltä.

Kun vastus on kova, joutuu vakavasti pohtimaan ja perustelemaan omaa kantaansa. Parhaimmillaan sitä huomaa itse olevansa väärässä. Ehkä yhteiskuntakin pääsisi näin askeleen eteenpäin.

Uskon, että älykkäät ja keskustelutaitoiset ihmiset ansaitsevat paikkansa vallan näyttämöillä. Siellä heidän kuuluu olla. Andersson on vain yksi esimerkki, muillakin puolueilla on omat pätevät nuoret ehdokkaansa.

Li, tämän poliittisen teatterin seuraaminen olisi ainakin mielenkiintoista, jos olisit osa sitä.