fbpx
Kolumnit Uutiset

Olen pahasti ja jatkuvasti loman tarpeessa

Kirjoitan tätä aamulla vähän ennen seitsemää. Otin tuottavuusloikan sängystä kello 5.45, kun sisäinen kello sanoi, että pitää lähteä kuntosalille ja uimaan. En lähtenyt. Tänään en jaksa.

Tätä se on joka syksy. Älkää sanoko, että ottaisit kirkasvalohoitoa, niin kyllä se siitä. Tuossa tuo helvetillinen hehkutin möllöttää taas nokan alla: valo särkee päätä vain kahta kauheammin.

Aloitan päivän työt jo kotona, jotta ehtisin iltapäiväksi kotiin nukkumaan. Sitten voin viettää taas sujuvasti unettoman yön.

Kuuden viikon kesälomasta on jo monta kuukautta, tai ainakin melkein kaksi.

Ei auta kuulkaa yhtään, vaikka Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA todisti juuri, että suomalaisten todellinen työviikko on EU-maiden lyhyin.

Kapitalisti lyö tietysti sellaisen rätingin pöytään, että en kerta kaikkiaan voi olla loman tarpeessa.

Mitä, jos ei vaan jaksa?

Olkaamme kiitollisia, että joskus olemme saaneet lomistamme nauttia. Pianhan niitä ja lomarahoja leikataan. Lomamme ovat sitten kuin entisaikojen kesät, ne muistoissamme ikuisesti kauniit ja aurinkoiset.

Kansainvälisiä loma- ja työaikavertailuja on hankala tehdä.

Pitää muistaa, miten ja mihin verrataan. Ei pelkästään se, miten pitkään ollaan töissä, vaan myös se on otettava huomioon, mitä työaikana tehdään, eli mikä on työkulttuuri.

Pohjolan Japania meistä ei saa tekemälläkään. Suomi on Suomi, ja meillä on luotettava ihan kansallisiin vahvuuksiin.

Jotkut saavat aikaan paljon, vaikka eivät vaikuta työpaikalla ollenkaan kiireisiltä. Ellun kanat -sanonta on aika lailla pätevä. Siitä se jaksaminenkin lähtee, ja työhyvinvointi.

Ei kai työnantajalle, edes ns. julkiselle, pitäisi läsnäoloa myydä, vaan työpanoksia, sitä paljon puhuttua osaamista.

Paljon olemme myös sitä, miksi meidät on opetettu.

Ihmettelin ensimmäisessä vakituisessa työsuhteessani, kun sain loman ajalta palkkaa. – Miksi ihmeessä saan palkkaa, kun en edes tee mitään? Sitten päälle ropsahti lomarahaa tai ties mitä lomaltapaluurahaa eli lomapalkan korotusta.

Yleensä tyhjä lompakkoni on tottunut yllättävän nopeasti, noin 30 vuodessa, noihinkin etuuksiin.

Niin sanottuja kompensaatiovapaita en ymmärrä vieläkään. Ne tulevat mm. siitä, jos työvuorolistan mukainen vapaapäivä sattuu yleisen vapaapäivän kohdalle. Saan siis vapaata siitä, että olen ollut vapaalla.

Menot