Uutiset

”Olen Seppo, olin lääkekoukussa”

Silloin oli maanantaipäivä.

Seppo Hakola ei ollut ensimmäistä kertaa hakemassa lääkeriippuvuuteensa apua, mutta nyt hänet otti vastaan lääkäri, joka tiesi kokemuksesta, mitä vastaanotolle tullut mies sillä hetkellä koki.

– Kaikki oli siinä vaiheessa kuin mustassa putkessa puhaltamista, Hakola kuvaa oloaan.

HAKOLAN LÄÄKERIIPPUVUUS oli alkanut kivuliaista iskiasvaivoista, joihin hänelle oli määrätty keskushermostoon vaikuttavaa kipulääkettä.

Sitten Hakola sai aivorunkoinfarktin, joka lisäsi kipuja ja kipulääkkeitä. Kun mieheltä poistettiin sappi ja leikattiin vatsasta kasvain, kipulääkekierre alkoi olla jo pysyvää.

– Olin kipeä päästä varpaisiin. Kipu hallitsi jokaista hetkeä.

Hakola yritti hallita kipuaan lääkkeillä, joiden reseptejä hän uusi eri lääkäreillä.

– Lopulta aineille turtuneelle elimistölle ei enää riittänyt mikään. Kun oli ihan pohjilla, söin kipulääkkeitä kuusinkertaisen määrän verrattuna siihen, mitä lääkärit olivat määränneet.

Aluksi lääkeriippuvuus ei työssäkäyvästä miehestä näkynyt erityisesti ulospäin. Läheiset kärsivät kyllä, ja mies itse.

Hakola tiesi olevansa lääkeriippuvainen ja oli hakenut apua ahdistukseensa.

– Tilannettani ei ymmärretty. Kerran minulle jopa määrättiin kipulääkkeiden päälle lisäksi rauhoittavia lääkkeitä.

MAANANTAIPÄIVÄNÄ viisi vuotta sitten elämässä kääntyi uusi sivu, kun Hakola aloitti lääkekuonasta irrottautumisen päihdelääkäreiden valvonnassa.

– Lääkemäärän pudotus tapahtui nopeasti ja vieroitusoireet olivat pahoja, Hakola muistelee Minnesota-hoitoaan kotipaikkakunnallaan Lapualla.

Koska kehon kivut eivät olleet kadonneet mihinkään, häntä hoidettiin myös Seinäjoen keskussairaalan kipupoliklinikalla.

– Siellä minulle määrättiin kipulääkkeitä, jotka eivät vaikuta keskushermostoon eivätkä aiheuta riippuvuutta.

Nyt miehen potilaspapereissa lukee diagnoosi lääkeriippuvuudesta, eikä hänelle saa määrätä mitään keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä.

SEPPO HAKOLA suree itselleen ja muille aiheuttamaansa murhetta, mutta kokemaansa hän ei piilottele.

Eikä pidäkään, sanoo päihdelääketieteen kliininen opettaja Antti Mikkonen Turun yliopistosta.

– Lääkeriippuvuuteen liittyy ulkopuolisen silmissä usein turhaa syyllistämistä ja kauhistelua.

Tavallisen ihmisen lääkekoukkua ei voi verrata raskaansarjan huumeriippuvuuteen, Mikkonen huomauttaa.

– Kun lääkeriippuvainen ymmärtää, mistä on kyse, saa tietoa ja hoitosuunnitelman, riippuvuudesta pääsee irti.

LÄÄKEKOUKKUUN joutuneista useimmat syyllistyvät samaan virheeseen: He eivät noudata lääkepurkin kyljessä olevaa tietoa.

– Tilapäiseen käyttöön tarkoitettua lääkettä aletaan käyttää pitkäaikaisesti, vaikka pitkäaikaiseen käyttöön on olemassa ihan eri lääkkeet, Mikkonen korostaa.

Ihmisen aivot ovat aikojen saatossa ohjelmoituneet haluamaan sitä, mikä tekee olon paremmaksi.

Kun tilapäiseen käyttöön tarkoitettua lääkettä lisää omin päin yhden napin, olo helpottuu hetkeksi, kuten lääkkeen ottaja on toivonutkin. Sitten aivot tottuvat ja alkavat vaatia kolmatta ja neljättä nappia. Kierre on sillä valmis.

– Aivojen mielihyväkoneisto oppii nopeasti yhdistämään lääkkeen ja paremman olon, mutta lopulta mikään määrä nappeja ei enää auta. Silti aivot käskyttävät, että nyt tarvitsee taas lisää.

KAIKKI eivät kolahda koukkuun samalla lailla.

– Toisen ihmisen aivoissa riippuvuus syntyy helpommin kuin toisen.

Lääkkeiden noidankehästä pois pääseminen lähtee siitä, että ryhtyy rehelliseksi itselleen.

– Lääkehoidon vastuu on aina lääkärillä, mutta potilaalla on vastuu olla rehellinen lääkärille.

Antti Mikkonen tietää, että hoitojärjestelmä välillä syystä tai toisesta uusii sormiensa läpi tilapäiskäyttöön tarkoitettuja reseptejä, jolloin käyttö jo sillä pitkittyy.

– Potilasta hoitavan pitää ehtiä pysähtyä miettimään, mikä on potilaan unettomuuden, kivun tai ahdistuksen taustalla, eikä vain uusia reseptiä, Antti Mikkonen painottaa.