Kolumnit Uutiset

Olen työelämän dinosaurus

Siinä vaiheessa, kun yli 50-vuotias serkkuni alkoi ääneen ihmetellä, mikä hänestä tulisi isona, heräsin huomaamaan oman kummallisuuteni.

En ole kertaakaan opiskellut toista ammattia, ollut työtön tai vaihtanut 30 vuoden aikana edes työpaikkaa.

Olen työelämän sukupuuttoon kuoleva dinosaurus.

Minun sukupolveni jälkeen ei tule enää samanlaista pitkien työurien ja työnantajalle kaikkensa antavien puurtajien porukkaa, joille vapaa-aika on jotakin, jota nautitaan jälkiruuaksi.

Päätin jo kuusivuotiaana, että seuraan isäni jalanjälkiä ja alan toimittajaksi. Naapurin Jyrki ilmoitti puolestaan alkavansa arkkitehdiksi.

Minusta tuli toimittaja ja Jyrkistä arkkitehti.

Se oli sitä aikaa, kun ammatit vielä merkitsivät jotakin ja television tietoiskuissa naperot halusivat milloin lääkärinhoitajiksi, milloin lakaisinkoneen kuljettajiksi.

Mikä siinä oli halutessa, kun oli varaa valita työpaikoista.

1980-luvulla ja vielä 1990-luvullakin oli hienoa olla toimittaja. Elimme oman kaikkivoipaisuutemme kuplassa, joka poksahti rikki 1990-luvun laman aikana.

Nyt, vuonna 2016, toimittajan ammatti on suosituimpien ammattien listan häntäpäässä. Vanhat kunnon printit taistelevat olemassaolostaan ja toimittajat tekevät ihan tosissaan jäätelöiden makutestejä.

Ikääntyminen ei ole kivaa, mutta olen ihan tyytyväinen siitä, että sain syntyä juuri 1960-luvulla ja olla nuori 1970- ja 1980-luvuilla. Työttömiä oli maassa prosentin verran.

1990-luvun alussa suomalaisista työttöminä oli viitisen prosenttia, mutta laman jälkeen määrät nousivat lähelle kymmentä prosenttia.

Paluuta minun lapsuuteni Suomeen ei enää ole.

Kymmenen vuotta sitten muistan kirjoittaneeni jutun työvoimapulasta, jonka suuret ikäluokat jättävät jälkeensä eläköidyttyään.

No, suuret ikäluokat ovat jääneet eläkkeelle, mutta mihin ne työpaikat oikein sulivat?

Joka viides nuori on työtön. Enää työpaikka ei ole varma edes sote-ammattilaiselle. Sotealan koulutusta on lisätty niin paljon, että pikkuhiljaa työpaikan saaminen ei ole enää edes hoitoalalla itsestään selvää.

Työllä ei ole enää samaa merkitystä kuin minun nuoruudessani. Nyt tehdään töitä elämää varten, ei eletä töitä varten.

Päivän lehti

1.6.2020