Uutiset

"Olen ylpeä siitä, että taiwanilaiset ovat avoimia ja kunnioittavat erilaisia ihmisiä" – Pride-marssi keräsi ennätysyleisön

Reilut kaksituhatta samaa sukupuolta olevaa taiwanilaispariskuntaa on mennyt naimisiin sen jälkeen, kun se mahdollistui toukokuussa.
Pride-kulkue kulki Taipeissa kaupungintalolta presidentinlinnalle. Kulkue on ollut Kaakkois-Aasian suurin vuosia ja se teki tänä vuonna taas uuden yleisöennätyksen. Kuva: RITCHIE B. TONGO
Pride-kulkue kulki Taipeissa kaupungintalolta presidentinlinnalle. Kulkue on ollut Kaakkois-Aasian suurin vuosia ja se teki tänä vuonna taas uuden yleisöennätyksen. Kuva: RITCHIE B. TONGO

Mekkala Taiwanin presidentinlinnalle johtavalla Ketagalan Boulevardilla on valtaisa.

Neljänsadan metrin mittainen kymmenkaistainen kadunpätkä on se paikka, johon Taipeissa yleensä kokoonnutaan osoittamaan mieltä. Lokakuun lopussa siellä ei kuitenkaan protestoitu, vaan vietettiin sateenkaaren väristä kansanjuhlaa.

Bulevardi toimi tuolloin Taipein Pride-kulkueen päätöspaikkana. Järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistui tänä vuonna ennätysyleisö, yli 200 000 ihmistä, mikä tekee siitä Itä-Aasian suurimman Pride-tapahtuman ja Aasian toiseksi suurimman heti Israelin Tel Avivin vastaavan jälkeen.

Kaiuttimista pauhaa musiikki, sen kanssa kilpaa kuuluttava miesääni muistuttaa useampaan kertaan, että Taiwan on ensimmäinen paikka Aasiassa, joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien parien avioliitot.

Ihmiset hurraavat puheelle, jonka sisältö on yksi syy bulevardilla vallitsevaan korkeaan tunnelmaan. Tämä on uuden avioliittolain juhla.

Laki kieltää seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvän syrjinnän

Taipeissä on järjestetty Pride-tapahtumia vuodesta 2003 lähtien. Tämän vuoden tapahtuma oli ensimmäinen toukokuussa tapahtuneen uuden lain voimaantulon jälkeen.

– Taiwanilaiset taistelivat tämän puolesta ja tämä on iso askel meille kaikille, sanoo Zoe Lin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Taiwanissa ovat laajat. Avio-oikeuden tuoreudesta huolimatta suhtautuminen vähemmistöihin on aina ollut liberaalia.

Taiwanissa ei koskaan ole ollut voimassa homoutta kieltävää lakia, mikä ei ole Aasiassa tavatonta, muttei valtavirtaakaan. Nykyinen laki mahdollistaa sukupuolen korjaamisen ja perustuslaki kieltää kaiken seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvän syrjinnän.

– Olen ylpeä siitä, että taiwanilaiset ovat avoimia ja kunnioittavat erilaisia ihmisiä, sanoo myös Pride-kulkueeseen osallistunut Amo Chang.

Linin mukaan suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on Taiwanissa osin sukupolvikysymys.

– Monet vanhat ihmiset eivät vielä ymmärrä asiaa. Meidän tulee puhua vähemmistöistä ja lisätä tietoisuutta, jotta oppisimme ymmärtämään toisiamme, hän sanoo.

Zoe Lin pitää tasa-arvoista avioliittolakia isona askeleena Taiwanille. Hän matkusti 150 kilometriä juhlistamaan sitä ystäviensä kanssa. Kuva: Daniel Wallenius
Zoe Lin pitää tasa-arvoista avioliittolakia isona askeleena Taiwanille. Hän matkusti 150 kilometriä juhlistamaan sitä ystäviensä kanssa. Kuva: Daniel Wallenius

Taiwan on vähemmistöille turvallinen

Tilastojenmukaan avio-oikeuttaan on viiden kuukauden aikana käyttänyt reilut 2 150 samaa sukupuolta olevaa taiwanilaisparia.

Kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan Suomessa vuonna 2017, ensimmäisenä vuonna oikeuttaan käytti 554 paria. Taiwanissa on noin neljä kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, joten avioon on asteltu molemmissa paikoissa suunnilleen samaan tahtiin.

– Monet ystävistäni eivät voineet aiemmin mennä naimisiin. Nyt olen iloinen heidän puolestaan, Zoe Lin sanoo.

Lin on matkustanut Taipeihin maan toiseksi suurimmasta kaupungista Taichungista. Hän kertoo, ettei itse kuulu seksuaalivähemmistöihin, mutta haluaa osoittaa tukensa näille. Niin teki moni muukin 200 000 osallistujista, myös Amo Chang.

– Vanhemmat tukevat tässä asiassa lapsiaan. Meidän mukanamme kulkueessa on esimerkiksi yhden ystäväni äiti, Chang sanoo.

Chang on ainoa seurueessaan, joka puhuu englantia. Kysymykseen voiko Taiwanissa kuulua avoimesti seksuaalivähemmistöihin, hän ei voi vastata itse, vaan joutuu tulkin rooliin.

– Kyllä voi. He tuntevat olonsa hyvin turvalliseksi ja mukavaksi, Chang sanoo konsultoituaan ystäviään.

Amo Chang (keskellä) tukee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Hänen ystävänsä sanovat, että vähemmistöillä on Taiwanissa turvallista. Kuva: Daniel Wallenius
Amo Chang (keskellä) tukee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Hänen ystävänsä sanovat, että vähemmistöillä on Taiwanissa turvallista. Kuva: Daniel Wallenius

Pride on myös turistitapahtuma

TaipeinPride-tapahtuma on laajuudessaan sellainen, että se houkuttelee paljon turisteja muista alueen maista, joissa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat heikommat.

Moni tunnustaa kulkueessa oman maansa väriä lipuin tai paidoin. Esimerkiksi Thaimaa ja Filippiinit ovat näyttävästi esillä.

Singaporelaisille Sean Kokille ja Thomas Soolle tapahtumaan osallistuminen on jo kolmevuotinen perinne.

– Singaporessa ei järjestetä Pride-marssia. Pienempi LGBT-tapahtuma kuitenkin järjestetään vuosittain, Kok kertoo.

Singapore on maailmankolkkansa konservatiivisemmasta päästä. Miesten välisestä seksistä voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta. Käytännössä syytteitä nostetaan kuitenkin harvoin. Naisten välisestä seksistä laki ei ole sanonut yli kymmeneen vuoteen mitään.

– Nuoret Singaporessa ovat avoimempia, mutta vanhemmat ihmiset ovat hyvin konservatiivisia, Kok sanoo.

Viimevuotisten mielipidemittausten mukaan lähes 60 prosenttia alle 25-vuotiaista singaporelaisista antaisi samaa sukupuolta oleville avioliitto-oikeuden. Vuonna 2013 vastaava lukema oli alle 20 prosenttia.

– Taistelemme vielä oikeuksistamme, mutta toivottavasti olemme joskus samassa tilanteessa kuin Taiwan, Kok sanoo.

Thomas Soo ja Sean Kok toivovat, että samaa sukupuolta olevat saisivat oikeuden avioliittoon myös Singaporessa. Kuva: Daniel Wallenius
Thomas Soo ja Sean Kok toivovat, että samaa sukupuolta olevat saisivat oikeuden avioliittoon myös Singaporessa. Kuva: Daniel Wallenius