Uutiset

Öljykriisin kasvatti sammuttaa valot

Helsingin Sanomat murskasi viime viikolla ekokuluttamisen myyttejä.

Lehden mukaan maailma ei pelastukaan, vaikka kännykän laturin irrottaa pistorasiasta heti latauksen jälkeen tai vaihtaa paperilaskut verkkolaskuihin.

Eikä maailma välttämättä tuhoudu, vaikka hamstraisi kaupasta useammankin muovikassin ja joisi työpaikalla kahvin aina uudesta muovimukista.

Vaikka en ole ihan noin ajatellutkaan, 1970-luvun öljykriisin kasvatille juttu aiheutti jonkinmoisen kulttuurishokin. Kun pikkutyttönä on oppinut, ettei valoja saa polttaa turhaan eikä vettä lutrata, oppi on ja pysyy selkäytimessä.

Hesarin jutun pointtina ei onneksi ollut pienten ekotekojen vähättely. Sen sijaan jutussa haastateltu Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä muistutti, että isot ja tärkeät ympäristöasiat jäävät helposti vaille huomiota, kun keskustelu harhautuu muovikasseihin.

Tottahan se on, että esimerkiksi kahden auton taloudessa on lähinnä tekopyhää käyttää ostoksilla puuvillaista kassia.

Se kaupan muovikassi kun rasittaa ympäristöä vain hitusen verrattuna autolla ajettuun kauppamatkaan ja kassin sisältöön.

Ympäristön kannalta tärkeimpiä yksittäisen ihmisen tekoja ovat asumiseen ja autoiluun liittyvät ratkaisut. Niiden rinnalla moni muu ”ekoteko” on pelkkää näpertelyä.

Toisaalta kuluttaja on sen varassa, mitä markkinoille tuotetaan. Kun joka tapauksessa täytyy syödä, juoda, pukeutua, asua ja liikkua, olisi suotavaa, että hyödykkeet tuotetaan mahdollisimman ekologisesti ja ympäristöystävällistä teknologiaa hyödyntäen.

Sitäkin on hyvä miettiä, paljonko tavaraa tarvitsee ympärilleen. Me kulutamme valtavan paljon enemmän kuin vaikkapa juuri öljykriisin vuosina eli noin 40 vuotta sitten.

Käyttämätön heräteostos, vaikka kuinka ekologisesti tuotettu, kasvattaa hiilijalanjälkeä täysin tarpeettomasti.

Myytinmurskajaisten herättämät tuntemukset kertovat osaltaan siitä, että tavallisen ihmisen on aika vaikeaa hahmottaa, mikä on olennaista ympäristönsuojelussa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Tämä ei kylläkään ole mikään ihme, kun asiantuntijatkin kiistelevät, ja meille tulvii jopa vastakkaisia ohjeita ja neuvoja. Esimerkiksi käy lämmitys.

1990-luvun alussa rakennettuun omakotitaloon haluttiin ehdottomasti takka, jotta suoran sähkölämmityksen aiheuttamaa ympäristötaakkaa (ja myös sähkölaskua) pystytään pienentämään polttamalla puuta.

Sittemmin onkin käynyt ilmi, että takka tupruttaa ilmaan vaarallisia pienhiukkasia. Eli molempi pahempi.

Minä ainakin aion jatkossakin käyttää työpaikalla omaa posliinista kahvimukiani.

Se on musta, joten sen tiskaamiseen kuluu lämmintä vettä korkeintaan kerran puolessa vuodessa. Samana aikana täyttäisin kahviautomaatin viereistä roskapussia sadoilla muovimukeilla.