Uutiset

Olkiluodon ydinvoimalassa seurataan taas vuotavaa polttoainenippua – tapauksia on ollut viime vuosina keskimääräistä enemmän

Stuk pitää tapauksia yhä yksittäisinä, eikä esimerkiksi laitosten ikääntyminen vaikuta vuotojen todennäköisyyteen. Ydinturvallisuudelle vuodoilla ei ole merkitystä, mutta voimayhtiölle ne ovat riesa.
Reaktorista poistetut vialliset polttoaineniput jäähtyvät vesialtaassa vuoden verran. Olkiluodon molemmissa yksiköissö on korjausta ja tarkempaa tutkimusta odottavia sauvoja, jotka on poistettu viime ja tänä vuonna.

Olkiluodon ydinvoimalaitoksella seurataan jälleen vuotavaa polttoainenippua. Vuoto havaittiin Olkiluoto 1 -yksikössä (OL1) heinäkuussa.

– Teollisuuden Voima (TVO) on seurannut vuotoa ja se on pysynyt pienenä, kertoo Olkiluodon voimalaitoksen käytönvalvontapäällikkö Niko Mononen Säteilyturvakeskuksesta (Stuk).

Asialla ei ainakaan tällä hetkellä ole merkitystä ydinturvallisuudelle.

Vuotava polttoaine ei ole ydinvoimalassa erityisen harvinainen tapaus. Monosen mukaan kahdenkymmenen vuoden keskiarvo on Olkiluodossa yksi vuotava nippu vuodessa.

– Eli yksi joka toinen vuosi per laitosyksikkö.

Viime aikoina tapauksia on kuitenkin ollut näihin lukuihin verrattuna paljon.

Viime vuosina enemmän kuin keskimäärin

OL1:ssä havaittiin useita vuotoja vuonna 2016. Viime vuoden lokakuussa yksikkö ajettiin vuodon takia jopa ylimääräiseen polttoaineseisokkiin. Näiden lisäksi reaktorissa olevassa polttoaineessa on siis vuoto tälläkin hetkellä.

Olkiluodon kakkosyksiköstä puolestaan poistettiin tämän vuoden vuosihuollossa kaksi vuotavaa polttoainenippua. Niiden vuoto havaittiin tammíkuussa.

Tapaukset näyttävät yleistyneen, mutta kyse voi silti olla sattumasta.

– Pitäisin näitä yhä yksittäistapauksina, Mononen sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi laitosten ikääntyminen ei vaikuta vuotojen todennäköisyyteen.

Osa selvillä, osa ei vielä

Kaikkien vuotojen syistä ei ole vielä tietoa, ja ne voivat olla eri tapauksissa erilaisia. Voimayhtiön mukaan vaurioiden syy on yleensä reaktoriin päässyt vieras esine tai valmistusvirhe.

TVO tutki vuoden 2016 vuotojen syitä yhdessä polttoainevalmistajan kanssa, ja jäljet johtivat sekä itse polttoaineeseen että reaktorin säätösauvojen käyttöön.

– Tämän perusteella on myös tehty korjaavia toimenpiteitä vastaavanlaisten vaurioiden syntymisen estämiseksi, Mononen kertoo.

Vuosien 2017 ja 2018 vuodoilla ei ole todettu olevan yhteyttä aiempiin tapauksiin.

Vuosi jäähdytystä ennen korjausta

Viime lokakuussa OL1-reaktorista poistettu, viallinen polttoainenippu on jäähtynyt reaktorin polttoainealtaassa vuoden päivät. Nippu korjataan joulukuun lopulla.

– Polttoainenipusta vaihdetaan vioittunut sauva, jonka jälkeen nippu voidaan laittaa takaisin reaktoriin esimerkiksi ensi vuoden vuosihuollossa, Mononen selittää.

Korjauksessa yritetään selvittää myös vuodon varsinainen syy, joka ei viime syksyn tarkastukissa vielä selvinnyt.

– Syy on todennäköisesti irto-osan aiheuttama, TVO arvioi.

Kakkosyksiköstä viime kesänä poistetut vialliset niput on puolestaan tarkoitus tarkastaa ja korjata niiden jäähdyttyä reaktorialtaan vedessä ensi syksyyn. Näidenkään vuotojen syy ei ole vielä tiedossa.

Loviisassa vain kolme kertaa vuosikymmenessä

TVO myöntää, että vuodot ovat toiminnalle jonkinasteinen riesa.

Vaikka vuodot eivät ole kovin harvinaisia eikä niillä yleensä ole merkitystä turvallisuudelle, ne voivat lisätä ydinvoimalasta ulos pääsevän säteilyn määrää. Yleensä tämäkään ei ole merkityksellistä laitoksen ympäristön ihmisille tai luonnolle.

– Toki vuodon perussyy on aina hyvä selvittää, Niko Mononen sanoo.

Reaktorin tyypillä ja polttoaineella näyttää olevan vuotoihin suuri merkitys. Loviisan ydinvoimalaitoksesta on poistettu kymmenen vuoden aikana vain kolme vuotavaa polttoainenippua. Mononen kuitenkin painottaa, että erityyppisiä laitoksia ei kannata verrata keskenään.