Kolumnit Uutiset

Ollos huoleton, poikas kunnos on

Voidaan vihdoin jättää rauhaan kirjallisen historian kunniapaikalle Tuntemattoman legendaarisen Koskelan arvio suomalaisen sotilaan perikuvasta: syö rautaa ja paskantaa kettinkiä.

Suomalaisen sotilaan kuvaksi voidaan ottaa jopa kansainväliseen julkisuuteen noussut nykyajan reserviläinen. Hänessä ei ole tosiaankaan mitään häpeämistä.

Reserviläinen nostaa rautaa ja kuntoilee terveytensä puolesta.

Olen käynyt Panssariprikaatissa säännöllisesti jutunteossa tai muuten vuodesta 1989 alkaen ja väitän, että vasta eilen tapasin reserviläisiä, joilla oli henki aidosti päällä ja yritys parasta laatua.

Menossa olivat armeijan reserviläisille taas pitkästä aikaa järjestämät kuntotestit.

Tulokset näyttivät enemmän kuin kelvollisilta. Lisäksi tulos ei ole nyt edes tärkein. Sitä ovat yritys, tahto ja henki. Tämänikäiset taistelijat ehtivät mitä vaan, kun saavat kipinän palamaan. Kuulin, kun testin valvoja sanoi kuntopyörän päällä elämänsä ensimmäistä kertaa polkeneelle nuorelle reserviläiselle, että tämän kannattaisi aloittaa urheilu. Lyhyt, ytimekäs ja kannustava arvio Suomen armeijan tapaan.

Ei, ensimmäiseksi on vastattava ei. Testit eivät liity sen paremmin reserviläiskirjeisiin kuin kansainvälisen tilanteen kiristymiseenkään. Kävi vaan niin, että nyt Suomessa järjestetään pitkän tauon jälkeen kertausharjoituksia, joiden yhteydessä reserviläiset ovat valmiiksi koolla ja testattavissa.

Asia on paras uskoa myös Newsweekin toimituksessa ja Moskovaa mielistelevissä trollaustoimistoissa.

Täältä pesee nyt varulta ihan täydeltä laidalta, kun sitä kuitenkin kerjäätte: sosiaalisessa mediassa kiirii jo tulenpalavana tieto suomalaisten reserviläisten hurjasta kunnosta. Asian vahvistukseksi kuvattiin nettiin muutama testitulos ergometrin näyttöruudulta. Tänne ei kerta kaikkiaan kannata hyökätä, kun panssarijääkärit ovat valmiina.

Uhota saa, sitä ei ole tiettävästi edes puolustusvoimien some-ohjesäännössä kielletty. Kaikki ei myöskään onneksi ole niin vakavaa.

Toinenkin vastaus tähän yhteyteen kuuluvaan kysymykseen on ei. Sukupolvien välistä kuilua ei ole olemassa.

Kukin polvi yrittää vuorollaan parastaan, missä vaan kokoontuu joukko suomalaisia, joita yhdistää esimerkiksi palvelus samassa joukkoyksikössä, urheiluseura, marttayhdistys tai vaikka kannustava lukupiiri.

Päivän lehti

1.4.2020