Uutiset

Omasta maisemasta halutaan pitää huolta

Rengon, Hattulan ja Iittalan rajalla sijaitseva Renkajärvi on muun muassa Pentti Mansukosken mökkijärvi.

Se on myös alueen asukkaiden ja muiden mökkiläisten suojelukohde.

-Renkajärvi on hyvässä kunnossa, mutta meidän ihmisten käyttäytymisestä riippuu, onko järvi jatkossa vielä paremmassa kunnossa.

Mansukosken mukaan kymmenen kilometriä pitkä järvi on karun kaunis. Syvimmät kohdat ovat 30 metrin syvyydessä.

Järven ympärillä on soita ja isoja valuma-alueita. 1960-luvulla soita ojitettiin ja järven tila heikkeni. Renkajärven suojeluyhdistyksen tavoitteena onkin, että järvi palautuisi 1950-luvun kuntoon.

-Olisi hienoa, jos järven vettä voisi taas juoda.

Järven ympärillä on parisataa taloutta. Mansukosken mukaan suojeluyhdistys haluaa herätellä ihmisiä hoitamaan järveä.

-Onneksi yhdistyksen väki on ympäristötietoista.

Mansukosken mukaan suojeluyhdistys yhdistää ihmisiä ja antaa voimaa viestin eteenpäin viemiseksi.

-Oma maisema motivoi suojelemaan.


Myyntitulot käytetään järven hyväksi

Suojeluyhdistys järjesti kolmannen kerran valokuvauskilpailun Minun Renkajärveni. Kilpailuun saapui 165 kuvaa 26 eri kuvaajalta.

-Kuvat on otettu eri puolilta järveä, eri vuodenaikoina.

Kilpailun voitti Päivi Lehtovaaran Pilvet. Kilpailun päätuomarina oli pilapiirtäjä, graafikko ja kirjailija Matti Remes.

Mansukoski on koonnut kuvista edellisvuosien tapaan kuvakalenterin. Kalenterin myyntitulot käytetään järven hyväksi.

-Laskeutusaltaan rakentamisen lisäksi olemme maksaneet myyntituloilla muun muassa alueen vesistötutkimukset.

Kuvista koostuva näyttely on Nordea-pankin aulassa syyskuun 9. päivään asti. Kuvia voi myös käydä katsomassa järven nettisivulla.

Näyttely on Vanajavesikeskuksen Viestejä Vanajavedeltä -hankkeen tukema. (HäSa)