Uutiset

Omat messut isokorvaisillekin

Rauno Lahti

Pyöräilen joka päivä tien varren tolppaan kiinnitetyn pienen viattomanvalkoisen kyltin ohi. Pimeyden keskellä luki tänäkin aamuna: messut. Siinä se on ollut jo jonkin aikaa, pian sen ehkä korjaa joku pois ja roskiin, sinne minne kaikki pienet kyltit lopulta joutuvat.

Messut?

Messu tarkoittaa tietyntyyppistä jumalanpalvelusta, mutta myös mainos- tai kauppatarkoituksessa järjestettyä näyttelyä tai meteliä, metakkaa, huutoa ja rähinää.

Ne messut taisivat mennä jo. Vai tulossako vasta?

Kuka tietää, vaikka jossakin nuolen osoittamassa suunnassa todellakin olisi parhaillaan menossa merkittäväkin messu.

Kyltin ripustaja on ilmeinen piilossa pysyttelevä nero, koska tiedonanto on yleispätevä: kyltissä ei kerrota ”messujen” sisällöstä tai ajankohdasta.

Messujen virta on loputon ja ihmiset, kauppiaiden kohderyhmät, kahlaavat siinä uskollisesti.

Työ, vapaa-aika, harrastukset, elämän koko kirjo, tietenkään kaiken läpitunkevaa seksiä unohtamatta, ovat saaneet jo aikapäiviä sitten omat messunsa.

Jos ihmispolo ei käy messuilla, putoaa hän sekä kärryiltä että kelkasta ja siitähän nousee hirveä messu, jos ei muualla niin sosiaalisessa viiteryhmässä tai aikaansa seuraavassa perheessä. Missäs meidän isä muualla, jos ei messuilla, jo toista vuotta.

Kaikilla ihmisryhmillä pitää olla omat messunsa, koska kaikkihan ovat tai ainakin haluavat olla messujen arvoisia.

Syrjintäähän se olisi, jos esimerkiksi meillä isokorvaisilla ei olisi omia messuja! Ja varmaan pian on, kun joku markkinapelle lukee tästä ilmaisen idean.

Jatkuvan koulutuksen paine ja periaate lyövät hyökyaaltona ylitsemme: kukaan ei uskalla kuvitellakaan jättävänsä väliin oman ammattiryhmänsä erikoismessuja, niitä, joilla viimeisimmät uutuudet esitellään.

Ei muuta kuin messukasukka päälle ja matkaan! Vasta sittenhän tiedän päässeeni pitkälle, kun olen päässyt messuille, vaikka en hotelliin löytäisikään.

Raha ratkaisee jokaisessa messukäänteessä. Mikä on messutarjous? Sitä että saa testaamattoman uutuustuotteen ylihintaan.

Mitä jos messukysyntä lakkaisi? Messuja järjestettäisiin varmaan sen jälkeenkin, vaikka kukaan ei enää paikalle vaivautuisikaan.

Kun väki kokoontuu silmät kiiluen messuille, on kaikki hyvin ja talouskäppyrät osoittavat tanakasti ylöspäin.

Ei sinne messiaanisina pidetyille venemessuillekaan kokoonnu virtasia tai niemisiä, vaan heidän lompakoitaan eli pankkikorttejaan, joiden takana tilit pullistelevat.

En manaa lamaa, mutta aivan kaikki ei pyöri tässäkään hyvinvoinnissa käteisellä.

Ilmassa on taas 1980-luvun lopun imelää hajua: radiomainoksen mukaan satasen vipin eli pikapanon saa tekstiviestillä. Ei, en minä koronkiskonnasta puhu, vaan reaalisesti olemassa olevasta markkinataloudesta.

Päivän lehti

26.1.2020