Kolumnit Uutiset

Omenansiementä pienempi pirulainen

Kuluvan vuosikymmenen alussa mediassa uutisoitiin seinäluteiden (lat. cimex lectularius) palanneen rynnäköllä Suomeen.

Näistä yöllä verta imevistä punaruskeista syöpäläisistä otettiin Suomessa jo kertaalleen torjuntavoitto toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina.

Pirulaiset tekivät paluun kotimaamme kamaralle matkailun yleistyttyä. Tämä tiuhaan lisääntyvä viisimillinen kosmopoliitti on ryökäle, jolla on tapana ylittää rajoja ilman passia, ja viis veisata hotellien tai hyttien luokituksista.

Rentokil-tuholaistorjunnan tarkastaja Pasi Partanen on korostanut olevan ihan sama, käytkö New Yorkissa, Berliinissä tai Forssassa. Luteita voi tarttua mukaan joka paikasta.

Eräitä vuosia sitten kannoin sellaisen tuliaisena kotiin laivalta. Olin jakanut ikkunallisen hyttini tämän omenansiementä pienemmän vapaamatkustajan kanssa Suomen uljaimmaksi tituleeratulla laivalla.

Olennolle on ominaista, että se pystyy paastoamaan kuukausikaupalla. Viimeistään kotisohvalla huomasin, että nyt sillä oli nälkä.

Lutikan viimeisen ehtoollisen jälkeen kilautin vielä ammattitappajalle. Jos olet nähnyt yhden, niitä on varmasti enemmän, tuholaistorjuja rauhoitteli minua puhelimessa. Yksi munii jopa 500 jälkeläistä. Positiivista oli se, että ne kuoriutuisivat vasta noin kahden viikon kuluttua.

Paria päivää myöhemmin iskuryhmä saapui. Sitä ennen kaikki käyttötekstiilit oli haudutettu kahdeksan tunnin ajan 100-asteisessa saunassa, sohva höyrytetty tv-shopista löytyvällä laitteella ja yöt vietetty näennäisen rauhallisesti toinen silmä auki. Vähempikin olisi riittänyt.

Oli turhaa kuvitella, että tuholaistorjujat olisivat saapuneet paikalle jotenkin huomaamattomasti. Huomiota herättävän pakettiauton katolta puuttui vain vaijerin päässä heiluva metrinen muovitorakka.

Lutikanmetsästäjät hoitivat homman puolessa päivässä, pääsimme kotiutumaan samana iltana. Parilla sadalla eurolla irtosi mielenrauha, joka astui voimaan vasta päivien päästä. Muutama yö sujui neuroottisesti luteiden minimaalisia ralliraitoja etsien.

Virginian yliopiston hyönteistutkimuslaitoksen professori Dini Miller on sanonut, että lutikkaongelmassa ei varsinaisesti ole kyse ötököiden kontrolloimisesta.

Enemmän niiden levinneisyyteen vaikuttavat niiden isäntäeliöt. Ihmiset, jotka eivät puutu ongelmaansa, vaan vaikenevat siitä häpeissään tai välinpitämättömyyttään.