Uutiset

On itsekästä vaatia palkkaa

Syksyiset tulopoliittiset neuvottelut ovat niin tärkeitä, ettei puheenaiheiden haluta loppuvan kesken. Työnantajat aloittivat viikonloppuna otollisen neuvotteluilmapiirin rakentamisen.

– On pidettävä huoli, ettei palkkataso pilaa työllistämismahdollisuuksia, parahti Teollisuuden ja työnantajien TT:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski. Täystyöllisyyshän siitä tulisi, kun kellekään ei maksettaisi palkkaa.

Riski pitää palkankorotusmalleja indeksiehtoineen ja ansiotarkasteluineen “vanhanaikaisina”. Olkoon niin, jos toisen osapuolen kuuleminen on ajastaan jälkeen jäänyttä ja jos sanelupalkat ovat nykyaikaisia.

Mutta kuinka aidosti moderni ja edistyksellinen ilmiö on vaikkapa Jenkkilässä synnytetty “the new working poor”, uusi työtätekevä köyhälistö? Miljoonat sinnittelevät minimipalkoilla, olemattoman työsuhdeturvan varassa.

Riski tiivisti viestinsä: “Solidaarinen palkkapolitiikka on epäsolidaarista työllisyyspolitiikkaa.” Eli suomeksi: työväki ei voi saada sekä lisää liksaa kaikille että lisää työpaikkoja tarjolle.

Tuo iski harkitusti ay-politiikan aatteelliseen ytimeen, toisista välittämiseen ja joukkovoimaan.

Palvelutyönantajien työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen taas karsisi palkanlisiä ja huomioisi ne jotenkin peruspalkoissa. Työnantajalle syntyisi liikkumavaraa lisätä työpaikkoja etenkin hotelli- ja ravintola-alalle.

Eli taas piiloväite työntekijäpuolelle: ette ole oikeasti solidaarisia toisillenne ettekä välitä työttömistänne, jos ette hyväksy lisien poistamista.

Kuka muka luopuisi jostain hyvästä saadakseen toista hyvää? Antaako lapsi pois jätskin, jos tarjotaan karkkia? Luopuuko aikuinen tv:stä voidakseen ostaa videonauhurin?

Suomessa epämukavan työajan korvaukset sisältyvät työaikalakiin. Periaatteessa työnantajien ja -tekijöiden liitot voisivat niistä sopia pykälien estämättä, mutta reaalimaailmasta se ei ole.

Työaikalisät ovat keskimäärin 10-30 prosenttia palvelualan työntekijöiden palkoista. Ilman lisiä etenkin osa-aikaisten toimeentulo ja varmasti töihin tulokin hiipuisi.

Epämukava työaika ei ole taakka yksin työntekijälle vaan myös hänen perheelleen. Palkka on henkilökohtainen, mutta korvaus tavallaan kollektiivinen.

Inkeroisen avaus ei siis ollut ensinkään työmarkkinapolitiikkaa vaan silkkaa politiikkaa. Politiikkahan on pyrkimystä lakien muuttamiseen ja taistelua muutoksen suunnasta.

Ainakin Inkeroisen puheenvuoro ehdittiin jo leimata heinäkuun sanahelinäksi.

Jokainen julkisen elämän alue tarvitsee omat Ruokolahden leijonansa. Riskin ja Inkeroisen suustaan päästämät sammakot olivat kai sitten niitä työmarkkina-alan kesäjellonia.

Mutta voi siellä olla takana taktiikkaakin. Eikä siinäkään mitään uutta ole.

Ensin ollaan vaativinaan mahdottomia. Neuvotteluissa ollaan tekevinään tavattomia uhrauksia ja tulevinaan vastaan joissakin muissa asiakohdissa. Lopulta ollaan hyväksyvinään syntynyt tulos vain pitkin hampain.

VELI-MATTI VIRTANEN

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien uutispäällikkö.

veli-matti.virtanen@hameensanomat.fi