Onko jääkiekkoilussa dopingia – ja pari muuta kysymystä

 

Käytän tällä kertaa palstatilaani siihen, että vastaan kokoavasti niihin pinnalla oleviin kysymyksiin, joita kohtaamani tavalliset ihmiset ovat esittäneet minulle viime aikoina. Kovasti kysellään, että onko jääkiekkoilu lapsille enää turvallinen laji harrastaa. Tämä kysymys on ollut esillä noin kuukauden päivät viljalti jääkiekon julkisuudessa olleen väkivaltakeskustelun tähden.
 
Voin vakuuttaa, että mikään ei ole muuttunut. Se, että jossain aikuisten miesten harjoitusottelussa Jokerit vastaan HIFK sattuu erittäin paha ylilyönti tai oikeammin ylilyöntien sarja, ei muuta lajin luonnetta isossa kuvassa. Jääkiekko on edelleen yhtä turvallinen laji kuin vaikkapa jalkapallo lasten ja nuorten harrastuksena.
 
Toki on niin, että jääkiekkoväen on oltava nyt tarkkana. On pidettävä huolta, etteivät nämä yksittäiset tapaukset toimi vääränä esimerkkinä niin, että väärät ilmiöt valuisivat ylhäältä alas eli aikuisista lapsiin ja nuoriin. Tässä katsannossa näen vain hyvänä, että myös yhteiskunta näyttäisi tahollaan poliisin ja syyttäjän toimin olevan asettamassa rajojaan pelille ja sen sisäisille tapahtumille.
 
Olen kaikessa rehellisyyden kannalla. En kuulu niihin, jotka yrittävät valehdella tapahtumia – ja tarkoitan nyt Jokereiden ja HIFK:n kyseistä matsia ja sen pahinta episodia – parhain päin. En ole aiemmin pitkällä lätkäjätkän urallani törmännyt suomalaisessa jääkiekkoilussa sellaiseen väkivaltaan, joka täyttäisi kaukalon ulkopuolisen väkivaltakuvaston tunnuspiirteet. Mutta tässä tapauksessa, kun Semir Ben-Amor käskytettiin Ville Peltosen kimppuun, nuo tunnuspiirteet ovat ilmeiset.
 
Mutta, yhä ja alati, tohdin suositella jääkiekkoilua turvallisena ja vastuullisena lajina lapsille ja nuorille. Tosin samaan hengenvetoon haluan alleviivata, ettei jääkiekkoilu aivan kaikille sovi. Laji on paitsi taitoa myös fyysistä kontaktia puoleensa kutsuva peli. Se tarkoittaa sitä, että harrastuksen aloittavalla lapsella on oltava eräänlaista sisäistä halua ja valmiutta kamppailemiseen niin, että joskus kohdalle sattuu pientä kipua. Tämäkin on hyvä mainita rehellisesti, koska lapsen kannalta on tärkeää, että hänen kohdalleen osuu mieluinen lajivalinta.
 
Doping
 
Suomalaisessa urheilu- ja etenkin huippu-urheilukeskustelussa velloo ankara doping-spekulaatio. Tästä tylsästä aiheesta ei päästä valitettavasti niin kauan eteenpäin, kunnes vanhat synnit on jollakin säällisellä tavalla saatu tutkituksi ja ymmärretyksi ynnä päälle päätteeksi on kyettävä ilmaisemaan se, mitä doping tarkoittaa ja miten se vaikuttaa tällä hetkellä huippu-urheilussa.
 
Minulta kysytään usein, että käytetäänkö jääkiekkoilussa dopingia. Lisäksi kysytään, että kuinka korkealle voi yltää ilman kiellettyjä aineita lätkässä.
 
Mielestäni jälkimmäinen kysymys on tärkeämpi ja tietyllä tapaa hedelmällisempi. Yksittäiset poikkeustapaukset toki vahvistavat säännön, mutta pidän tässä kohtaa hyvänä patenttivastauksena seuraavaa: Jääkiekkoa voi pelata Suomessa ammatikseen SM-liigassa hyvällä menestyksellä ilman, että tarvitsee käyttää dopingia. Kun katsotte täällä paikallistasolla näitä omia huippujunioreitamme Teemu Rautiaista, Otto Paajasta ja Robert Leinoa, näette nuoria pelaajia, jotka ovat yltämässä liigatasolle – eikä heidän ole tarvinnut käyttää kiellettyjä aineita.
 
Pidän erittäin merkittävänä asiana sitä, että uusi kansallispelimme jääkiekko on laji, jossa voi tehdä merkittävän huippu-urheilu-uran niin, että konstivalikoimaksi riittävät puhtaat keinot.
Mutta johtavana analyytikkona katson myös velvollisuudekseni ilmaista sen, että NHL-pelaajien suhteen asia on mutkikkaampi. En toki voi mennä sanomaan varmaksi, että NHL-pelaajamme käyttävä aineita. Se olisi moraalisesti väärä lausunto ja katteeton todistus. Mutta tuon moraalin ylittävä eettinen pohdiskeluni johtaa siihen, että muotoilen asian näin: on hyvin epätodennäköistä, että NHL:n korkeaa vaatimustasoa voisi ylittää ja etenkään sarjan hurjia pelimääristä per kausi selvitä täysin puhtailla keinoilla.
 
Kaikki pelaa
 
Minulta kysytään usein, että onko oikein, että lasten jääkiekossa kaikki pelaa. 
Olen ollut itse sellainen lasten jääkiekon valmentaja, joka on noudattanut ohjenuoraa, jossa käytännössä kaikki pojat ovat saaneet pelata yhtä paljon 6–10-vuotiaana. Tässä aiheessa ajatukseni ja tunteeni ovat olleet enemmän kuin ristiriitaiset.
 
Humanisti minussa sanoo, että olen toiminut – ainakin jossain määrin – oikein. Urheilumies minussa taas sanoo, että olen toiminut – ainakin jonkin verran – väärin.
 
Se on varmaa, että suomalaisen huippu-urheilun näkökulmasta kaikki pelaa tarkoittaa sitä, että annamme kilpaileville maille rajun tasoituksen lapsista aikuisiin johtavalla urheilijan polulla.
Missään muualla urheilevassa maailmassa ei ole niin, että kaikki pelaa. Urheilun eetokseen kuuluu, että siitä kilpaillaan alusta asti kuka pelaa ja kuinka paljon. Suomessa tätä urheilun peruseetosta on Nuori Suomi -hengessä manipuloitu poikkeuksellisella tavalla.
 
Mutta ehkä olen osaltani onnistunut lisäämään lasten liikuntaa Suomessa, kun olen valmentanut niin, että kaikki pelaa. Ehkä olen tuottanut hyvää mieltä myös niille pojille ja heidän perheilleen, jotka eivät olisi muutoin juurikaan saaneet pelata, jos Suomessa urheiltaisiin niin kuin muissa maissa urheillaan. Ja ehkä olen onnistunut pitämään sen pyramidin pohjan leveänä, jonka kärjestä sitten kasvaa myös niitä huippupelaajia. En tiedä. Ehkä.
 
PS. Pitäkäähän aikuiset huolta, että lapsenne ulkoilevat ja liikkuvat hurjasti alkavalla syyslomaviikolla.