Uutiset

Näkökulma: Onko pääministeri tyrmätty vai ottaako vain lukua? Antti Rinteellä on takanaan uskomaton vuosi

Pääministeri Antti Rinteen alamäki alkoi monen asian summana. Uskomattoman vuoden jälkeen sdp:n johtaja on nyrkkeilytermein isketty köysiin. Vuosi sitten tapaninpäivän sairastuminen vei Rinteen pitkään lääkärinhoitoon. Huhtikuun eduskuntavaalien kampanjoinnin alkuvaiheeseen osuneelta sairauslomaltaan hän palasi johtamaan sosiaalidemokraatit niukkaan vaalivoittoon, mutta kuherruskuukausi oli pian ohi.
Kuva: Jukka Vuokola
Kuva: Jukka Vuokola

Kun pääministeriltä loppuu suuren hallituskumppanin luottamus, ilma on sakeana selityksiä.

Yksi yleisistä asiantuntijoiden arvioista on: pääministeriksi tullessaan Antti RInne (sd.) ei tehnyt tarpeeksi selvää pesäeroa aiempaan rooliinsa työmarkkinajohtajana. Karkeasti arvioiden hän päätyi maan hallituksen ja kokonaisedun sijasta johtamaan postilakkoa ja palkkaneuvotteluita. Vaikka niin ei olisikaan, niin oli mahdollista asia nähdä.

Samalla päälle vyöryivät pääministerin normaalit kuviot EU-puheenjohtajuudella kuorrutettuina. Kaikki tämä olisi vaativa urakka kokeneimmallekin valtakunnan politiikan toimijalle ja notkeimmallekin viestijälle.

Vaikeassa tilanteessa on kovin helppo sotkeutua askelissa tai puhua sivu suunsa.

Keskustalaiset nyreinä

Alkujaankin sdp:n voitto viime kevään eduskuntavaaleissa oli niukka. Se tuli 17,7 prosentilla äänistä. Eroa oppositioon jääneisiin perussuomalaisiin ja kokoomukseen oli vain prosentin kymmenyksiä.

Hallitus sai energisen alun, kun ilmastonmuutosta ja joukkoliikennettä korostettiin sekä kirjastoja kierrettiin. Kuherruskuukauden jälkeen arki iski nopeasti haihduttaen kultapölyn.

Viime viikolla orastava epäluottamus ryöpsähti kaikkien nähtäville.

Hallitus oli syksyn mittaan vyörynyt suosiomittauksissa alamäkeen, joka Lännen Median viime viikolla Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kiteytyi romahdukseksi. Postilakkokiistan ratkaisuvaiheessa alkuviikosta tehdyssä kyselyssä enää reilu kolmannes oli tyytyväisiä hallitukseen.

Tyytymättömien tai erittäin tyytymättömien osuus kohosi yli puoleen vastaajista, 52 prosenttiin. Kaikkein tyytymättömimpiä olivat keskustan kannattajat. Heistä peräti kaksi kolmesta ilmoitti olevansa tyytymätön hallitukseen, jossa oma puolue on mukana.

Keskustalaisten epäsuosio oli lähes yhtä suurta kuin oppositiossa olevien kristillisdemokraattien kannattajilla.

Työehtoshoppailun hinta

Mistä Rinteen jyrkkä alamäki alkoi? Jo syksyn gallupit kielivät siitä, että vasemmistolaisten aatteiden suosio yhteiskunnassa on korkealla, mutta puoluekannatuksessa se ei näy.

Rinne nähtiin melko perinteisenä demaripoliitikkona. Uuden vasemmiston liekkiin puhaltajana häntä on vaikea pitää.

Osa Rinteen puheista ja toimista on punainen vaate porvarillisten ajatusten kannattajille. Monesti heidän huolensa saa taloustieteellisen muodon.

Poliittisen vakaumuksensa ilmeisen aidolla äänellä Rinne sanoi eduskunnassa, ettei hänen hallituksensa hyväksy ”työehtoshoppailua”. Moni tulkitsi lausuman pitkäaikaisen ammattiliittojohtajan lupaukseksi. Kun neuvottelut eivät etene tai työehdoissa on vikaa, pääministerille vain viestiä ja kaikki hoituu.

Jos jokainen etujärjestö vuorollaan vetoaisi tähän, kansantalous laulaisi hoosiannaa. Näinkö työntekijäpuoli ulosmittaisi Rinteelle varmistamansa vaalivoiton?

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) joutui postilakosta kierroksia saaneen hallituskriisin ensimmäiseksi uhriksi, mutta hiukan epäselväksi Rinteen kommenteista jäi, miksi Paatero lopulta sai lähteä. Oliko hän toteuttanut Rinteen tahtoa – vai eikö ollut toteuttanut sitä tarpeeksi? Paatero siirtyi sairauslomalle, joten asiaa ei päästykään kunnolla perkaamaan.

Paineet patoutuivat piiloon jonnekin, vaikka kriisin kaikki osapuolet olivat demareita.

Pääministeri ja muut ministerit

Olisiko Rinteellä myös ollut taipumusta unohtaa, ettei pääministeri johda hallitusta yksin? Aika monta kertaa hän on ehtinyt todeta, että minun hallitukseni tekee tai ei tee näin – että pääministerin kanta on tämä.

Ministereillä on salkkunsa juuri siksi, että jokaisella puolueella ja avainhenkilöllä olisi tonttinsa. Hallituksen kantaa ei voi edes pääministeri linjata kysymättä koalitiolta. Hallitusohjelmaan on pakko tukeutua.

Käytävillä moni alkoi yllättäen puhua, että edeltäjä Juha Sipilä oli sittenkin karismaattinen kaveri. Hän laittoi itsensä likoon ja kantoi kovat paineet etulinjassa. Rinne näytti ohjailevan tapahtumia takaa samaan aikaan, kun julkista kuvaa silotettiin.

Jopa pääministerin itsensä hyväksymä elämäkerta Antti Rinne – koko tarina saattoi lisätä epäluottamuksen kiilaa sdp:n ja keskustan välillä. Kirjassa Rinne kertoi öisistä hallituskeskusteluistaan Sipilän kanssa, mutta tarinan loppuratkaisua ei lopulta päästy käsittelemään julkisuudessa. Rinne ei ollut halukas, mutta eipä ollut Sipiläkään. Keskustalaisia saattoi silti korveta.

Kulmunin tulikoe

Kun Rinteen johtamistapaan yhdistyi vaalitappion kokeneen keskustan halu polkea jalkaa, tuloksena oli näyttävä luottamuksen loppuminen maanantaina.

Keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni saattaa olla nuori, mutta politiikassa hän on käynyt kovan opin. Kilttiä apupuolueen kirjuria merilappilaisesta ei varmasti saada.

Rinteen uskomaton vuosi alkoi sairastumisesta Espanjan matkalla viime jouluna. Nousu yli kahden viikon nukutuksesta vaalivoittajaksi ja pääministeriksi jää aikakirjoihin. Jalkatyön puutteesta Rinnettä on vaikea syyttää.

Nyt vain näyttää siltä, että nyrkkeilytermein puolustus jäi keskeltä auki. Pääministeri ottaa lukua, ellei ole jo tyrmätty.