Uutiset

Onko velan käsite muuttunut?

Ylinopeutta ajavan bussin kuraisessa takalasissa oli teksti: rahaa nopesti. Nuhruisen tuntematon yritys tyrkytti mainostekstissään pikalainaa helppouden kylki edellä. Pelkkä tekstiviesti riittää, ei vakuuksia, ei hiostavia kysymyksiä, ei mitään vaivaa, rahat sinkoutuvat tilillesi hetkessä.

Mieleen nousi varhaisnuoruuden vappumuisto. Akateemisen juhlan villitsemä isämme työnsi veljeksille viisisataset kouraan. Poistuimme ravintolasta posket suuresta rahasta punoittaen, ja isä jatkoi valkolakki vinossa rullaati rullaansa. Aamulla hilpeys oli tipotiessään, ja päänsärkyinen älähdys kuului: minulta on hävinnyt tuhat markkaa.

Isä oli sanansa mittainen ja saimme pitää rahamme, siis kumpikin noin 84 euroa. Se oli iso raha. Annapa tänään jälkikasvullesi joulurahaksi tuo samainen vajaat sata euroa, ja seuraa aitoa reaktiota. Kotikasvatuksen mukainen kiitos puristunee huulilta ulos melko väkinäisesti. Eihän tällä saa mitään!

Kyllä, kyllä, kysymys on siitä sukupolvien välisestä ymmärryskuilusta. Me keski-ikäisetkin, suurista ikäluokista puhumattakaan, olemme jämähtäneet eiliseen. Sammaloituneet kalkkiksiksi, jotka muistelevat vanhoja juttuja, mummonmarkkaista jorinaa.

Kyse ei ole pelkästä satiirisesta huumorista. Olemmeko kasvattamassa sukupolvea, jolle kaikki on saatavilla noin vain? Olemmeko unohtamassa, mitä varten elämä oikeastaan on? Niin, mitä varten me muuten elämme? Tuskin pelkästään kuluttaaksemme rahaa. Suuresti arvostamani vanha pankkimies Kari Nars totesi äskettäin kirjassaan, ettei raha tuo välttämättä onnellisuutta. Miettikää itse kukin, milloin olitte onnenne kukkuloilla? Vastaus ei liittyne rahaan.

Rahaistuminen on muodostumassa vahvaksi yhteiskunnalliseksi ilmiöksi. Enää ei ole mitään eroa hankitaanko uusi kello, sohva, lomamatka, auto tai asunto. Kauppaan vaan ja selkeä tahdonilmaisu: ostan tämän. Mikäpäs siinä, ostos on ostos, mutta jonakin päivänä kaikki on maksettava. En halua olla jouluisan ilon pilaaja, mutta ilmassa on suuren rysäyksen tuntua kuten 1990-luvulla.

Tiedän, tiedän, enää ei tule devalvaatioita ja kansantalouden romahdusta, joskin henkilökohtainen haaksirikko on aina mahdollinen. En ole edes väittämässä, että kaikki pitäisi hankkia otsa hiessä ja verenmaku suussa, mutta hieman kohtuullisuutta kiitos. Tässä maailmassa mikään ei ole pysyvää, eivät työpaikat, ei varallisuus, ei onnellisuus.

Eilinen uutinen kertoi käytettävissä olevan reaalitulomme kasvaneen viime vuonna keskimäärin 1,7 prosenttia. Siis melko vähän. Joku vaurastui huomattavasti enemmän, suurin osa ei yhtään, riippuen tietenkin, miten käytämme rahamme. Rajallisen ymmärtämykseni mukaan velka on edelleen velkaa, ja velat on maksettava pois.

Mikään globalisaatiomalli ei romuta hyvinvointiamme. Teemme sen ihan itse. Sikäli tuo käsite, maailmallistuminen, on täyttä todellisuutta. Nuoruuteni maantieteellinen avautuminen merkitsi elämyksellistä laiva-bussimatkaa Tanskaan.

Tämän päivän nuori perhe buukkaa kaukomatkansa internetistä, varmistuttuaan ensin, että hotellissa on vaadittavat viisi tähteä, alue on aidattu, vartioitu ja ravintoloita on riittävästi. Matkan hinnan voi liittää kätevästi asuntolainaan, jota maksetaan takaisin seuraavat 40 vuotta.

kari.vaisanen@hameensanomat.fi

Päivän lehti

17.1.2020