Oodi Joksille

 

Kuuntelin poikkeuksellisesti HPK:n ja Tapparan viimeisimmän matsin paikallisradiosta. On sanottava, että nautin kuulemastani. Selostaja Jouko ”Joksi” Jaakkola on loistava ja persoonallinen selostaja.
 
Trendi on ollut jo parikymmentä vuotta, että paikallisradioiden selostajat selostamisen sijaan suorastaan huutavat asiansa eetteriin. Joksi on eri maata. Hänen omintakeinen tyylinsä suorastaan jutella rauhalliseen tapaansa ottelu läpi miellyttää minua, johtavaa analyytikkoa.
 
Joksin kiistaton vahvuus on myös se, että hän totisesti osaa olla myös kriittinen HPK:ta kohtaan. Keskimäärin paikallisradioiden selostajat ovat sellaisia fanipoikia, jotka katselevat pelejä aivan liiaksi oman joukkueen värilasien läpi. Joksi poimii jopa kliinisesti Kerhon pelistä hyvät ja huonot asiat.
 
Joksissa on paljon samaa – vaikkakin eri tekniikalla – kuin maineikkaassa Antero Mertarannassa.
 
Ja tarkoitan tällä nyt lähinnä sitä, että sekä Joksi että Anza aistivat herkästi sen, kumpi joukkue on ottelussa niskanpäällä tai pääsemässä kuskin paikalle. Ei Joksi eikä Anzakaan osaa asiaa pukea täsmälliselle pelikirjakielelle sitä, miksi jompikumpi joukkue juuri nyt dominoi, mutta se ei olekaan selostajan tehtävä. Siinä tarvitaan vierelle asiantuntijaa, kuten mainitussa Tappara-pelissä oli ammattilainen Timo Lehkonen.
 
Kun kuuntelin Pallokerhon ja Tapparan mittelöä Joksin ja Timpan tarjoilemana Radio Jannesta, minulla oli tunne, että tiedän tasan tarkkaan, mitä matsissa tapahtuu. Ikään kuin näin sieluni silmin ottelun, vaikka en ollutkaan paikanpäällä.
 
Vielä Joksista se, että hän on jännittävällä tavalla selostuksissaan yhtä aikaa täsmällinen ja suurpiirteinen: tilastofaktaa ilmenee; välillä selostus on kiinni kulloisessakin pelitilanteessa; toisinaan puhe eksyy pois pelistä; välillä asiat ilmaistaan viiveellä jälkikäteen, hups! tuli maali; toisinaan ollaan suorastaan etuajassa edessä olevien pelitapahtumien ja pelin virtauksen suhteen.
 
Pelit läpi huutavia selostajia mahtuu kolmetoista tusinaan, mutta on vain yksi Joksi. Piste.
 
Mihin tarvitaan asiantuntijaa?
 
Kyseisessä ottelussa oli radiokuuntelijan kannalta erinomaisen tärkeää, että Lehkonen istui Jaakkolan rinnalla selostuskopissa. Kyse on siitä, että urheilussa asiantuntijaa kaivataan etenkin silloin, kun kaikki ei mene omalla joukkueella ihan putkeen. Kannattajien mieli suorastaan huutaa selitystä sille, että miksi peli ei nyt kulje, miksi Tappara vie peliä ja HPK on jaloissa.
 
Selostaja selviää vallan hyvin vaikka ihan yksin silloin, kun oman kaupungin joukkueen peli käy kuin tanssi. Mutta auta armias, jos peli takkuaa. Heikkoa suoritusta puidaan sekä katsomossa että radion ja television äärellä jo pelin aikana verekseltään. Ihmetys jatkuu illalla kotona ottelun jälkeen ja asiaan palataan seuraavana aamuna viimeistään työpaikkojen ensimmäisellä kahvitauolla.
 
Kuten sanoin, asiantuntijaa kaivataan kehiin tasan silloin, kun pelihomma ei toimi omalla joukkueella. Tosin fanit usein pitkin hampain sitten kuuntelevat tahi lukevat sen totuuden ja analyysin, jonka ammattilainen asiasta kertoo. Yhtä kaikki, vaikka asiantuntija saa totuudentorven roolistaan yhteisön vihat päälleen, on kannattajien olo kuitenkin seesteisempi, kun järkeenkäypä selitys tapahtuneelle on tiedossa.
 
Timo Lehkonen osasi viileästi ja kiihkotta analysoida ja palastella radiossa Jaakkolan rinnalla sen, miksi puheena olevassa pelissä Tappara oli ottelun hallitseva osapuoli.
 
Johtava on profeetta
 
Olen tässä kirjoittanut HPK–Tappara -ottelusta, joka pelattiin 8.12.2012. Edellisen kerran Jukka Rautakorven Tappara vieraili Rinkelinmäellä 23.11.2012. Sen matsin Tappara voitti lukemin 3–1.
 
Juttelin sattumoisin tuon jälkimmäisen pelin ensimmäisellä erätauolla lehdistökatsomon työ- ja kahvitilassa Kerhosta ja Tapparasta juurikin Timo Lehkosen ja Joksi Jaakkolan kanssa. Veljet voivat todistaa, kun sen silloisen yhden pelatun erän perusteella sanoin, että ei mene kauaa, kun Tappara ajaa Pallokerhon kiinni ja muljahtaa ohi sarjataulukossa.
 
Tuolloin Tappara oli vielä kymmenisen pistettä HPK:ta jäljessä. Siksi minusta sanotaan, että olen johtava jääkiekkoanalyytikko, koska osaan eri pelitapojen, pelisuunnitelmien ja niiden toteutusten perusteella nähdä otteluista ne heikot signaalit, jotka kertovat, mitkä ovat jatkossa kunkin joukkueen suhdanteet.
 
Olen tälläkin palstalla – silloin, kun Kerho porskutti sarjakärjessä – varoittanut siitä, että Ari-Pekka Selinin joukkue pelaa liian yksipuolista hyökkäysrytmiä. Vastaavasti näin omin silmin, kun Rautakorven Tappara toteutti marraskuun pelissä monipuolista hyökkäysten rytmittämistä.
 
HPK:n ongelma on tiivistetysti tämä: Taktisesti joukkueella ei ole mitään tehtävissä, ei ole mitään periaatteessa muutettavissa. Voi vain ajaa ikään kuin auton kolmosvaihteella koko ajan kierrokset tapissa ja katsoa, mihin se riittää. Usein tällainen pelitapa johtaa siihen, että kauden alusta tulee hyvä. Mutta sitten muiden pelaaminen kehittyy ja jalostuu kevättä kohti – ja yhden vaihteen autot alkavat jäädä kelkasta.
 
Osuin 23.11. kiusallisen oikeaan, kun sanoin, että Tappara ajaa Pallokerhon etumatkan pian kiinni. Siihen meni tasan kaksi viikkoa.