Uutiset

Oopperan Korhosen on aika lähteä

Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestari Mikko Franck heitti pyyhkeen kehään. Hän kertoi eroavansa vastalauseena talon johdon toiminnalle. Syitä Franck selvitti kirjeessä, jonka sisältöä ei ainakaan toistaiseksi ole paljastettu.

Ei ole kuitenkaan salaisuus, että Franckin tulilinjalla on Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen ja hallintojohtaja Pekka Kauranen. Franckin mukaan kaksikon tekemät linjaukset vahingoittavat oopperan taiteellista tulevaisuutta.

Mikko Franck ehti toimia ylikapellimestarina puolisen vuotta ja hänen työnsä oopperassa piti jatkua aina vuoden 2011 kesään asti.

Franck valitsi vastalauseekseen raskaan aseeen. Ilmeisesti Korhonen, Kauranen ja Franck ovat yrittäneet sovitella erimielisyyksiään, mutta tulokset eivät ole tyydyttäneet ainakaan ylikapellimestaria.

Kansallisooppera on pystynyt tuottamaan yleisöltä ja kriitikoilta ylistäviä arvioita keränneitä esityksiä. Esiripun takana talon arki on ollut vuosikaudet ajoittain hyvinkin myrskyisää.

Liioittelua ei ole tulkinta Kansallisoopperan ajatumisesta kriisistä toiseen. Ja on päivänselvää, että Franckin ero syventää kriisiä ja ajaa oopperan henkilökuntaa entistä ahtaammalle.

Edessä on uuden ylikapellimestarin etsintä. Alan huippuammattilaiset voivat hyvin pitkälle valita työpaikkansa.

Kuka musiikin korkeasti koulutettu ja jo mainetta niittänyt taiteilija haluaa tulla ylikapellimestariksi riitaisaan Kansallisoopperaan?

Pääjohtaja Erkki Korhosen erosta alkoi keskustelu jo silloin, kun ooppera ajautui talouskriisiin, jonka johdosta henkilökunta joutuu tänä keväänä kahden kuukauden pakkolomalle.

Korhonen sai jäädä, koska hänen takanaan seisoi oopperan hallitus sen puheenjohtajan, eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen johdolla. Hallitus katsoi Korhosen pystyvän johtamaan oopperaa taiteellisesti ja taloutta tervehdyttäen.

Franckin ero kielii siitä, että Korhonen on pääjohtajana nyt eväänsä syönyt. Korhonen valittiin tehtäväänsä vuonna 2001, joten hänellä on ollut jo riittävästi aikaa näyttää kykynsä oopperan pääjohtajana.

Menneeseen on tässäkin tapauksessa turha palata. Korhonen ei vain ole enää oikea henkilö oikeassa tehtävässä. Hän on saanut pääjohtajana montakin mahdollisuutta.

Peiliin voi katsoa myös oopperan hallitus, joka ei ole kyennyt muun muassa sovitteleman Korhosen ja Kaurasen kiistoja. Tässä tilanteessa on luontevaa, että myös Kauranen tyhjentää työhuoneensa.

Kansallisooppera kaipaa työrauhan ja -motivaation palauttamiseksi pöydän huolellista siivoamista.

Tiitisen lausunnon ovat outoja. On perusteetonta vähätellä oopperan ongelmia tyypillisinä taiteilijoiden kähinöinä.

Veronmaksajien rahoja ei voi tuhlata riitelyyn!