fbpx
Uutiset

OP: Suomen talouden elpyminen jää aiemmin arvioitua heikommaksi ensi vuonna

OP-ryhmän mukaan Suomen talouden iso kuva ei ole muuttunut, mutta useat tekijät laittavat kapuloita rattaisiin.
Myös energian kallistuminen syö ostovoimaa.
Myös energian kallistuminen syö ostovoimaa. Kuva: Esko Tuovinen

Suomen ensi vuoden talouskasvu jää aiemmin arvioitua heikommaksi, kertoo OP-ryhmä. OP:n mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 2,7 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 3,0 prosenttia.

OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Suomen talouden iso kuva ei ole muuttunut, mutta useat tekijät laittavat kapuloita rattaisiin.

–  Energian kallistuminen syö ostovoimaa, vientimarkkinoita jarruttavat tuotannon pullonkaulat, ja koronatilanne aiheuttaa tilapäisiä ongelmia. Nämä vievät vauhtia elpymiseltä, Heiskanen sanoo tiedotteessa.

OP:n mukaan Suomen talous on jo palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle ja elpyminen jatkuu hidasteista huolimatta hyvää vauhtia vielä muutaman vuosineljänneksen ajan.

OP:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan palveluiden kysynnän elpyminen on nopeutunut syksyllä, kun koronarajoitukset ovat vähentyneet.

Tämän vuoden osalta OP pitää kasvuennusteensa ennallaan. OP arvioi Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 3,6 prosenttia.

Vuonna 2023 talouskasvu hidastuu OP:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan 1,4 prosenttiin. Arvio on sama kuin OP:n aiemmassa ennusteessa.

Inflaation eli kuluttajahintojen nousun OP arvioi kiihtyvän ensi vuonna keskimäärin 2,4 prosenttiin. Kohonnut inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa, minkä vuoksi OP arvioi yksityisen kulutuksen kasvunäkymät aiempaa heikommiksi ensi vuoden osalta.

Vuonna 2023 inflaatio kuitenkin laskee OP:n mukaan 1,6 prosenttiin.

–  Merkittävä hintojen nousu koskee Suomessa suppeaa joukkoa hyödykkeitä ja palveluja – erityisesti ovat nousseet polttoaineiden ja asuntojen peruskorjausten hinnat. Näiden hintojen nousu vaimenee, mikä hidastaa inflaatiota syksyn huippulukemista, sanoo OP:n senioriekonomisti Tomi Kortela tiedotteessa.

Menot