fbpx
Kolumnit Uutiset

Opetuksen joustavuus tuottaa tuloksia

Kun olin yläasteella, kutsuivat monet meidän luokkaamme ADHD-luokaksi. Myönnän, että keskuudessamme vallitsi kollektiivinen keskittymishäiriö, joka varmasti vaikeutti monen oppimista.

Luokallamme oli hyvin erilaisia persoonia. Yhdistävää oli se, että suurella osalla oli vaikeuksia pitää suunsa kiinni oppitunnin ajan. Ei myöskään ollut harvinaista, että opettajan ohjeistuksesta huolimatta tehtävät tehtiin kaverin kanssa.

Muistan tunteja, joilla osa luokasta kuunteli puhelimen kaiuttimesta musiikkia. Muistan, kun yksi luokkalaisistamme teki englannintunnilla hakaneulalla huulilävistyksen. Ei ollut harvinaista, että takarivin pojat harjoittelivat, kuinka helposti edessä istuvan tytön rintaliivit saa yhdellä kädellä auki.

Kaikesta huolimatta luokkamme keskiarvo oli yksi koulumme parhaista, ellei jopa paras.

Yhdeksännellä luokalla Hämeen Sanomien toimittaja tuli seuraamaan yläastelaisten touhua kokonaiseksi päiväksi. Jutussa luokkaamme kuvailtiin päläpälä-porukaksi. Myös ADHD-diagnoosi tuotiin esille.

Käytöksemme vaihteli eri oppitunneilla. Monet tunnit olivat kaoottisia, mutta kun äidinkielentunnilla meidät laitettiin rinkiin keskustelemaan suomalaisista kirjailijoista, onnistuimme näyttämään fiksumman ja yhteiskuntakelpoisen puolemme.

Kävin viikonloppuna haastattelemassa Parolan yhteiskoulun joustavan perusopetuksen pienluokkalaisia. Jopo-luokan ideana on tarjota toiminnallisempaa opetusta niille oppilaille, joille teoreettinen opiskelu ei sovi.

En ole koskaan jutellut niin aidosti motivoituneiden yläasteikäisten kanssa. He kertoivat olevansa kiitollisia siitä, miten hyviä tuloksia heille sopivien opetustapojen käyttäminen on tuonut. Innostus ruotsin arvosanan nostamisesta oli vilpitöntä.

Oppilaiden ehdoilla työskentelyä pitäisi soveltaa tavallisillakin luokilla. Jälkeenpäin ajateltuna juuri niin monet meidän opettajistamme tekivät.

Opettelimme historiallisia hahmoja piirtämällä heidät liitutaululle. Suomen kirjallisuus upposi kalloihin näytelmien muodossa.

En usko, että erilaisten opetusmuotojen suunnittelu vei opettajiltamme kovin monta minuuttia. Olen myös varma, että he nauttivat meidän kanssamme pelleilystä.

Vaikka Jopo-luokkia on olemassa, ei se tarkoita sitä, ettei opetuksessa voitaisi joustaa tavallisillakin luokilla. Toiminnallisuutta kaipaa varmasti moni yläastelainen.

Menot