Uutiset

Opioidireseptit erityistarkkailussa – Joka neljäs lääkäri saa Kelalta muistutuskirjeen vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä potilaille

Kela-korvattavaa …oksikodonia ostaneiden määrä on Suomessa kasvanut viime vuosina merkittävästi.
Peräti 7 000 lääkäriä saa Kelalta muistutuskirjeen vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä. Kuva: Timo Marttila
Peräti 7 000 lääkäriä saa Kelalta muistutuskirjeen vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä. Kuva: Timo Marttila

Kela lähettää suurelle joukolle lääkäreitä kohdennettua palautetta vahvojen opioidien määräämisestä potilaille.

Muistutus lähtee yhteensä 7 000 lääkärille, jotka ovat viime vuoden aikana määränneet vahvoihin opioideihin kuuluvia oksikodonia tai fentanyyliä.

Suomessa toimi Kelan tutkimuspäällikkö Leena Saastamoisen mukaan viime vuonna kaikkiaan noin 27 000 lääkkeitä määräävää lääkäriä.

Kohdennettuihin kirjeisiin palattiin usean vuoden tauon jälkeen kolme vuotta sitten, kun yleisluonteinen palaute ei tuntunut tavoittavan lääkäreitä.

– On tutkitusti todella vaikeaa konkreettisesti vaikuttaa lääkäreiden lääkkeiden määräämiseen. Yleiset ohjekirjeet jäävät valitettavan usein huomiotta.

– Kohdennettu kirje kertoo tietysti samalla myös, että lääkkeiden määräämistä seurataan meillä, Saastamoinen toteaa.

Kela ole etsimässä syyllisiä vaan ennemminkin herättelemässä

Muistutuskirjeensaavat lääkärit on poimittu sairausvakuutustietojen perusteella. Palaute lähtee, jos lääkäri on määrännyt yhdenkin kerran pitempiaikaiseen käyttöön vahvoihin opioideihin kuuluvia oksikodonia tai fentanyyliä. Osa saa palautteen touko–kesäkuun vaihteessa, loput ensi syksynä.

Palautteen tarkoitus on saada lääkärit ja hammaslääkärit määräämään vahvoja opioideja vain harkitusti ja muistuttaa niiden pitkäaikaisen käytön ongelmista.

– Henkilökohtaisesti tuleva palaute saa toivoaksemme lääkärin tarkastelemaan myös sitä, voisiko omissa työkäytännöissä kenties olla jotain muutettavaa.

Saastamoinen korostaa, ettei Kela ole etsimässä syyllisiä vaan ennemminkin herättelemässä lääkärikuntaa kaiken aikaa kasvavaan ongelmaan.

Kela-korvattavaa oksikodonia ostaneiden määrä on kasvanut merkittävästi

Opioidien valintaan palautteen aiheeksi tänä vuonna vaikutti muun muassa niin sanottu opioidikriisi Yhdysvalloissa, jossa lääkärit ovat määränneet potilaille kipulääkkeiksi vahvoja opioideja enenevissä määrin.

Laajemman käytön myötä myös opioideihin liittyvät ongelmat ovat selvästi lisääntyneet liittovaltiossa.

Ongelmakäytön on todettu kasvaneen nimenomaan kivunhoitoon tarkoitettujen, lääkärin määräämien opioidien joutumisesta vääriin käsiin.

– Myös Suomessa sairausvakuutuksesta korvattavaa oksikodonia ostaneiden määrä on kasvanut viime vuosina merkittävästi, Kelan tutkimuspäällikkö Leena Saastamoinen kertoo.

Palautetta lääkemääräyksistä yli parinkymmenen vuoden ajan

Kela on lähettänyt lääkäreille palautetta eri lääkemääräyksistä jo vuodesta 1997. Viimeiset kolme vuotta kirjeet on kohdennettu lääkäreille henkilökohtaisesti.

– Viime vuosina palautetta on lähetetty kohdennettuna sellaisista lääkemääräyksistä, joihin voi liittyä selkeitä haittoja, Saastamoinen sanoo.

Viime vuonna palautetta lähetettiin niille lääkäreille, jotka olivat määränneet amitriptyliiniä, nortriptyliiniä tai pregabaliinia yhdellekin vähintään 75-vuotiaalle henkilölle.

Vuonna 2018 kohdennettua palautetta sai kaikkiaan 7 800 lääkäriä tai hammaslääkäriä.

Toissa vuonna palaute kohdistettiin puolestaan niille lääkäreille, jotka olivat määränneet parasetamolin ja kodeiinin yhdistelmävalmistetta suuren määrän potilaille huomioimatta sitä, että nämä eivät olleet käyttäneet kyseistä lääkettä useisiin vuosiin.

Tuolloin, vuonna 2017 kohdennetun palautekirjeen vastaanotti kaikkiaan 4 500 lääkäriä tai hammaslääkäriä Suomessa.