Uutiset

Oppilaankiusaamisen jalo taito

Paljon on puhuttu ja artikkeleita kirjoitettu koulukiusaamisesta eli oppilaan toiseen oppilaaseen kohdistamasta epätoverillisesta käytöksestä. Vaan miten usein kuulee puhuttavan oppilaankiusaamisesta eli opettajien oppilaisiin kohdistamasta epäasiallisesta käytöksestä?

Huomasin eräänä päivänä muistelevani entisiä opettajiani juuri tältä kantilta. Ajat ovat tietysti omista kouluajoistani muuttuneet, mutta eipä aikakaan kaikkea kultaa – ei ainakaan näiden muutamien opettajien ikimuistoisia opetuskeinoja.

Kaikista käsittämättömintä yläasteikäiselle oli erään vieraan kielen opettajan käyttäytyminen. Omasta mielestäni keskivertoa parempana oppilaana en voinut ymmärtää, miksi hän piiskasi minua terävillä sanoillaan ja tuimalla katseellaan, vaati minulta aina hieman enemmän kuin muilta ja antoi todistukseen huonompia numeroita, mitä koepaperit ja tunnilla osaaminen edellyttivät.

USA:n merijalkaväen tyylinen, keppiä ilman porkkanaa -opetusmetodi oli masentavaa nuorelle ihmiselle. Aikuisiällä minulle vasta valkeni, että hän todennäköisesti teki näin omaksi parhaakseni.

Toinen ääripää taas on olla opettajan lellikki. Ei ole nimittäin herkkua sekään. Vieläkin muistan elävästi, miten jouduin lukemaan luokan eteen ääneen kappaleita kyseisen aineen oppikirjasta lähes poikkeuksetta joka tunnilla (tai siltä se ainakin silloin tuntui).

Ja mikäli kukaan ei tiennyt vastausta hänen kysymyksiinsä, niin vastausvuoro lankesi aina minulle, vaikka en ollutkaan viittamaassa räpylä pystyssä.

Kaiken tämän vuoksi aloin hieman jopa jännittää hänen tunneilleen menoa, sillä saamani huomio oli äärimmäisen noloa kavereiden edessä. Lellikiksi haukkumistahan siitä vain oli palkaksi.

Oma lukunsa oli opettaja, joka kiristi aivan suoraan oppilaita, myös minua, esiintymään koulun joulu- ja kevätjuhlissa sillä, että hän nostaa todistukseen aineen numeroa yhdellä. Arvata saattaa, ettei meitä tarvinnut kahdesti käskeä.

Eräs toinen kielten opettajamme ei kiusannut vain minua vaan koko luokkaa ja todennäköisesti kaikkia opettamiaan luokkia. Hänen lempikiusaamisharrastuksenaan oli pitää luokan edessä vartin kestäviä yksinpuheluita opettamallaan kielellä korkealentoisista aiheista niin vaikealla erikoissanastolla, ettei kukaan meistä ymmärtänyt pätkääkään, mistä hän puhui.

Meillä, jotka hädin tuskin osasimme kielen perusteet, ei todellakaan ollut kivaa niillä tunneilla. Opettajasta sen sijaan näki, että hän nautti suunnattomasti meidän kiduttamisestamme – paljon enemmän kuin siitä, että olisimme todella oppineet kielen.

Olisikohan tällä kaikella mitään tekemistä sen kanssa, etten vieläkään puhu sitä kieltä vapaaehtoisesti, ellei ole aivan pakottava tarve.