Uutiset

Oppositio hiillosti hallitusta myynti- innosta

Pääministerin ilmoitus valtion omistajaohjauspolitiikasta aiheut­ti odotetusti oppositiossa vastalauseiden myrskyn tiistaina.

Etenkin vasemmistopuolueet suhtautuivat kehittämisyhtiön perustamiseen ja valtion omistusten mahdolliseen vähentämiseen epäillen.

SDP:n Lauri Ihalainen peräänkuulutti malttia vaurastua omistajapolitiikan avulla.

– Kaikki ei saa olla kaupan. Kvartaalitalouden kauppamiehet tulisi pitää pitkän kepin päässä valtion omaisuudesta, Ihalainen korosti.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki katsoi pääministeripuolue keskustan ”Suomi kuntoon” -vaalisloganin muuttuneen muotoon ”Suomi myyntikuntoon”.

– Kaikki on kaupan, kun Sipilä, Soini, Stubb ja Berner laittavat Suomea myyntikuntoon.

Hallituspuolueista muistutettiin, että myös SDP:n ja vasemmistoliiton johdolla on myyty runsaasti valtion omaisuutta.

– Aina kun te olette tulleet hallitukseen, silloin on todella myyty. SDP:n aikana lähes 15 miljardin edestä, Matti Vanhanen (kesk.) sanoi.

Ihalainen puolusti Paavo Lipposen hallitusten myynti-intoa sillä, että voittoja käytettiin koulutukseen ja tutkimukseen.

Erityisen huolissaan oppositiopuolueet olivat Postista.

– Jopa uusliberalistien esikuvalle Margaret Thatcherille Britannian postin, Royal Mailin, yksityistäminen oli ”a step too far”, askel liian pitkälle, Arhinmäki sivalsi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti, ettei kukaan ole tässä vaiheessa pilkkomassa Postia. Hän kuitenkin haluaisi säilyttää mahdollisuuden hallituksen työkalupakissa.

Sipilän mukaan hyvä esimerkki pilkkomisesta on Neste, joka oli aikoinaan osa Fortumia. Samalla tavalla ovat aikanaan syntyneet Outotec ja Tikkurila.

Kokoomuksen Harri Jaskari arvioi, että valtion omistusosuuden pienentäminen on hyvä keino houkutella kansainvälisiä pääomia Suomeen.

– Uusi omistaja tuo mukanaan aina uusia ideoita, Jaskari sanoi.

Rkp pitää ongelmana, jos valtionyhtiöiden myynnistä saatavat varat käytetään määräaikaisiin hankkeisiin kuten teihin, rautateihin, koulutukseen, digitalisaatioon ja biohankkeisiin, jotka vievät parin seuraavan vuoden aikana noin 1,6 miljardia euroa.

– Kun nämä rahat otetaan valtion omaisuuden myynnistä ja tuotoista, voi kyllä kysyä, voidaanko todella puhua pitkäjänteisyydestä, RKP:n väistyvä puheenjohtaja Carl Haglund (r.) totesi.

Vihreät pelkää kehitysyhtiön vievän yritysjärjestelyt pois eduskunnan näpeistä.

– Kehitysyhtiö ei ole taikatemppu työpaikkoihin. Hallitus ei edes peittele hinkua myydä niitä yhdeksää yhtiötä, joita kokonaan tai osittain siihen siirretään, sanoi Johanna Karimäki (vihr.).

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) syytti vasemmistopuolueita ja vihreitä virheestä, jonka hallitus nyt korjaa määrittelemällä Gasumille ja Fingridille valtion enemmistöomistuksen.

– Tämä ero on kansandemokratian ja demokratian välinen. Sama kuin pakkopaidan ja paidan, Soini vertaili.