Uutiset

Opposition mitta täyttyi Stubbiin

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuotti oppositiolle pettymyksen. Hän ei aio antaa pääministerin ilmoitusta tai tiedonantoa valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) virheellisistä puheista eduskunnassa liittyen hallintarekisterin valmisteluun.

SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vaativat yhteisessä tiedotustilaisuudessaan pääministeriltä vähintään ilmoitusta eduskunnalle. Stubbilta he haluavat eduskunnalle täydellisen selityksen.

Sipilä kertoi Stubbin nauttivan hänen luottamustaan. Myös hallituskumppani Timo Soini (ps.) sanoi, että hänellä ei ole syytä kyseenalaistaa Stubbin asemaa.

– Valtiovarainministeri on virheen myöntänyt ja pyytänyt sitä anteeksi. Minulle tämä riittää. Hän on luvannut, että prosessiin liittyen eduskunta saa kaiken tarvitsemansa informaation, Sipilä sanoi.

Sipilän mielestä pääministerin ilmoitukselle ei ole tarvetta, koska hallituksen esitystä hallintarekisteristä ei ole eduskunnalle koskaan annettu, vaan asia on ollut hallituksen omassa valmistelussa ja lausuntopyynnöillä.

Tiistaina aamulla hallitus myös päätti, että hallintarekisteriä ei enää viedä eteenpäin. Perääntymistä perusteltiin aikatauluongelmilla, jotta esitykseen ehdittäisiin tehdä muutoksia, joista lausuntokierroksella oli kannettu huolta.

Sipilän mukaan eduskunnalla on omia työkaluja asian jatkokäsittelyyn. Opposition keinot ovat välikysymyksen tekeminen tai epäluottamuslause.

EPÄLUOTTAMUSLAUSETTA voidaan esittää myös yksittäiselle ministerille. Yksi kansanedustaja voi esittää epäluottamusta missä tahansa täysistuntokeskustelussa ministerin vastuualueeseen kuuluvassa asiassa. Kun joku toinen kansanedustaja kannattaa, ministerin luottamuksesta äänestetään lähipäivinä.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan kolmelta oppositiopuolueelta tulee epäluottamuslause-esitys. Vielä eilisessä täysistunnossa kukaan ei sitä esittänyt.

KOSKA HALLITUKSELLA on eduskunnassa enemmistö, epäluottamusäänestys ei tule johtamaan ministerin eroon, joka olisi dramaattisin vaihtoehto.

Epäluottamuslauseen esittäminen ei ole aivan jokapäiväinen asia ministereille. Viimeksi sen joutui kokemaan puolustusministeri Stefan Wallinille (r.) maaliskuussa 2012.

– Se, että pääministeri ei halua antaa ilmoitusta, kuvastaa sitä, että hänenkin mielestään Stubb on heikoilla jäillä. Jos ei olisi mitään ongelmaa, niin sehän olisi helppo tuoda eduskuntaan, Arhinmäki sanoi.

STUBB ITSE SANOI, että ei ole harkinnut eroavansa viimeaikaisten tapahtumien takia.

– Stubb on ajanut härkäpäisesti asiaa, jossa kokoomusta lähellä olevat intressipiirit ovat halunneet lakiesityksen eteenpäin. Hän on vähätellyt veronkierron lisääntymisen riskiä ja läpinäkyvyyden merkitystä nykyisen pörssiomistuksen avoimuudessa. Nämä ovat todella vakavia asioita, Ville Niinistö (vihr.) sanoi.

– Haluamme, että hänen luottamuksestaan äänestetään.