Uutiset

Orkidean vaikea maine on mennyttä

Orkideoihin liitetään monenlaisia laatusanoja: ne ovat upeita, palkitsevia, vaativia ja erittäin vaikeita kasvatettavia. Tavallinen viherpeukalo ylpistyy, kun saa marketista ostetun perhoskämmekän jatkamaan kukintaansa ikkunalaudalla.

Juttutuokio Suomen Orkideayhdistyksen hallituksen jäsenen Matti Niissalon kanssa saa ikkunalautakasvattajan hieman toisiin ajatuksiin. Upeita orkideat ovat kyllä edelleen, mutta eivät välttämättä vaikeita.

Esimerkiksi ludisia (Ludisia) leviää kuin rikkaruoho, jos vain valoa riittää.

– Perhoskämmekkä taas voi kukkia itsensä kuoliaaksi, jos se oikein riehaantuu. Muuten sitä onkin aika vaikea tappaa, se on helppo kasvi, Niissalo vakuuttaa.

Suhteellisen helppoa

Helppouskin tosin on suhteellista, kun puhutaan orkideoista. Orkideat ovat maailman laajimmalle levinnyt kasviheimo, ja eri lajien kasvuolosuhteet vaihtelevat suuresti. Osa kasvaa maassa, osa puussa, osa sademetsässä ja osa aavikolla. Hoitovaatimukset ovat sen mukaiset.

Monista lajeista on viime vuosina jalostettu helppohoitoisia risteymiä eli hybridejä, jotka pärjäävät hyvin ikkunalaudalla.
Orkideankasvatuksen historia Matti Niissalon kertomana kuulostaa joka tapauksessa makaaberilta. Trooppisista orkideoista kiinnostuttiin Euroopassa 1700-luvulla, ja tuhannet kasvit nääntyivät innokkaiden tarhureiden käsissä.

– Silloin ajateltiin, että kaikki orkideat tarvitsevat kuuman ja kostean kasvupaikan, ja pieleen meni. Myöhemmin opittiin, että eri lajien vaatimukset eroavat toisistaan paljon.

Enää kasveja ei onneksi rohmuta luonnosta, vaan esimerkiksi eurooppalaiset tarhat tuottavat itse taimensa.

Vaihtelevaa suosiota

Orkideoiden suosio on vaihdellut. Nyt se on kasvussa helppohoitoisten hybridien ansiosta.

– Markettiorkideat ovat lisänneet alan harrastusta. Suurin osa esimerkiksi Suomeen tuotavista perhoskämmeköistä kasvatetaan Hollannissa, ja siellä perhoskämmekkä on nykyisin merkittävin yksittäinen kauppakukka.

Vannoutuneelle orkideaharrastajalle perhoskämmekkä alkaa olla liian helppo kasvi.

– Moni heittää sen menemään, kun se vaan vie tilaa ikkunalaudalla ja kukkii koko ajan. Tylsäähän sellainen on, mutta perhoskämmekkä on kaunis ja sopii aloittelijalle hyvin, Niissalo myhäilee.

Jos perhoskämmekkä alkaa kyllästyttää, orkidean laaja suku takaa sen, että haastaviakin kasvatettavia löytyy.

– Esimerkiksi kymbidejä kannattaa välttää, jos ei pysty järjestämään viileää paikkaa talveksi. Jos sellainen paikka on tarjolla, kymbidi on helppo, Niissalo hehkuttaa, mutta tunnustaa palelluttaneensa omansa.

– Minulla oli pari isoa yksilöä, mutta ne unohtuivat yhtenä syksynä ulos vähän liian pitkäksi aikaa, hän nauraa.

Omiksi suosikeikseen trooppisista orkideoista Niissalo nimeää epidendrumit (Epidendrum).

– Niillä on hauska pitkäversoinen kasvutapa. Hyvin kasvanut yksilö kasvattaa helposti pitkään kukkivat kukinnon. Kukat ovat värikkäitä ja joillakin lajeilla niiden väri vaihtuu, kun kukka vanhenee.

Mieluiten Niissalo kasvattaa epidendrumin luonnonlajeja.

– Se on hauskaa ja helppoa, kunhan ilma on melko kostea ja talvella lämpötila pari astetta matalampi kuin kesällä.
Kasvualustaksi sopii melkein mikä tahansa riittävän ilmava seos, sammal sopii lajeille hyvin.

Matti Niissalon tärpit aloittelijalle

-Perhoskämmekät (Phalaenopsis) viihtyvät ikkunalla, kun kasvualusta on sopiva. Jos kasvi on istutettu turpeeseen, se kannattaa istuttaa uudestaan kaarnasta, rahkasammalesta ja puuhiilestä tehtyyn sekoitukseen. Kastele reilusti ja anna kuivahtaa välillä.

-Ludisia kasvaa tavallisessa kukkamullassa ja sitä voi lisätä myös pistokkaista.

-Helpohkoja lajeja ovat myös venuksenkengät (Paphiopedilum), epidendrumit (Epidendrum)ja katleijat (Cattleya). Venuksenkenkä ja epidendrumit tarvitsevat kosteamman kasvualustan kuin perhoskämmekät eli enemmän sammalta sekoitukseen.

-Katleijat vaativat talvilevon viileässä.

-Kasteluvetenä sadevesi on parasta, mutta kraanavesikin kelpaa. Lannoitteita tarvitaan vain vähän.

-Moni orkidealaji vaatii hieman viileämmän talvehtimispaikan, mutta usein riittää, että kasvi on lähellä ikkunaa. Kymbidi (Cymbidium) taas vaatii kunnon viilennyksen eli talvilevon noin 14 asteessa esim. valoisassa kellarissa.