Uutiset

Orpon neljäs kausi kokoomusjohtajana vaatii menestystä monella rintamalla

Kokoomus saa nyt voimaa hallituksen vasemmistohenkisestä politiikasta. Perussuomalaisiin puolue tekee pesäeroa korostamalla Eurooppa-myönteisyyttään, kirjoittaa politiikan ja talouden toimittaja Kirsi Turkki.
Kokoomuksen puheenjohtajaksi kolmannelle kaudelle valittu Petteri Orpo aikoo viedä kokoomuksen kuntavaalivoittoon ensi keväänä. Kuva: Joonas Salli
Kokoomuksen puheenjohtajaksi kolmannelle kaudelle valittu Petteri Orpo aikoo viedä kokoomuksen kuntavaalivoittoon ensi keväänä. Kuva: Joonas Salli

Kokoomuksen puheenjohtajaksi kolmannelle kaudelle tänään valittu Petteri Orpo tavoittelee jo neljättä kautta kokoomuksen puheenjohtajana. Hän kertoi Porin puoluekokouksessa tekevänsä kaikkensa, että saisi jatkaa. Kokoomuksen seuraava puoluekokous on vuonna 2022 eli noin vuosi ennen normaalitilanteessa järjestettäviä eduskuntavaaleja.

Orpon jatkomahdollisuuden ovat monesta asiasta kiinni. Ensiksi kokoomus tarvitsee kuntavaalivoiton ensi huhtikuun kuntavaaleissa. Kokoomus on ollut suurin puolue kuntavaaleissa kolme kertaa peräkkäin. Perässä epäilemättä hönkii viime kuntavaalien kakkonen, puheenjohtaja Sanna Marinista nostetta saanut sdp.

Kuntavaalien ohella puolueen puheenjohtajaa koetellaan gallup-mittauksilla. Kokoomuksen kannatuslukuja silmäillään erityisen tarkasti viimeistään vuoden kuluttua. Ennen Porin puoluekokousta kannatusmittari värähti mukavasti ylöspäin. Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi sunnuntaina todennäköisesti valittavat kansanedustajat Antti Häkkänen ja Elina
Lepomäki kuopivat jo lähtötelineissä valmiina haastamaan Petteri Orpon sopivan hetken tullen. Gallup-alamäki saisi vauhtia haastajien aikeisiin.

Vauhtia oppositiopolitiikkaan

Orpon on myös saatava vauhtia kokoomuksen oppositiopolitiikkaan. Hän itse antoi Porissa puolueen tähän mennessä tekemälle oppositiopolitiikalle kouluarvosanan kahdeksan. Samalla hän kuitenkin myönsi, että 12 vuotta peräkkäin hallitusvastuussa olleella kokoomuksella on ollut sopeutumisvaikeuksia oppositioasemaansa.

Koronakriisi vei keväällä terää opposition työstä. Poikkeusaikoina hallitus vastaan oppositio -asetelmaa ei haluttu korostaa.

Porin puoluekokouksessa kokoomus hakee uutta vaihdetta päälle. Voimaa antaa hallituksen sdp:n johdolla tekemä vasemmistolainen politiikka.

Tavoiteohjelmassa erot kirkastuvat

Kokoomus hyväksyy Porissa puolueen tavoiteohjelman, joka antaa moniin poliittisiin kysymyksiin konkreettisia vastauksia. Ohjelman avulla kokoomus myös osoittaa, että puolueilla on eroa.

Kokoomus korostaa vahvasti Eurooppa-myönteisyyttään ja ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaansa. Euroopan unionin kokoomus korostaa olevan Suomen tärkein ulko- ja turvallisuuspolitiikan viitekehys, jonka jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta monin eri tavoin. Orpo myönsi, että hajurako perussuomalaisiin tulee näin selväksi.

– Jos ero kirkastuu, niin hyvä niin, vaikka se ei ole asian ydin.

Kokoomus kannattaa Suomen liittymistä puolustusliitto Naton jäseneksi, jäsenyyttä on haettava lähivuosina. Puolue haluaa vahvistaa yleistä asevelvollisuutta ja kannattaa koko ikäluokkaa koskevien kutsuntojen järjestämistä.

Ilmastoasioissa kokoomus haluaa varmistaa nopean, kustannustehokkaan ja oikeudenmukaisen siirtymän hiilinegatiiviseen tulevaisuuteen. Turpeen energiapoltto on lopetettava vuoteen 2032 mennessä ja tilaa tehtävä pienydinvoimalle.

Orpo lupaa haastaa hallituksen työllisyys- ja talousratkaisuilla. Kokoomuksen tavoiteohjelmassa halutaan nostaa eläkkeellesiirtymisikää ja porrastaa ansiosidonnainen työttömyysturva. Työmarkkinoilla kokoomus lisäisi sopimisen vapautta ja rajaisi TES -yleissitovuuden minimiehtoihin.

Petteri Orpo

Varsinais-Suomen vaalipiirin turkulainen kansanedustaja vuodesta 2007.

Valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran Lappeenrannassa 2016.

Satakunnan Köyliössä syntynyt opettajaperheen poika.

Ikä: 50 vuotta.

Koulutukseltaan valtiotieteen maisteri.

Toiminut maa- ja metsätalousministerinä, sisäministerinä ja valtiovarainministerinä.

Aiemmin Orpo on ollut muun muassa kokoomuksen Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja, kokoomuksen apulaispuoluesihteeri ja yrityspalvelujohtaja Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa.

Perheeseen kuuluu vaimo Niina Kanniainen-Orpo, kaksi lasta sekä kaksi koiraa.

Harrastaa kalastusta, mökkeilyä, liikuntaa ja kokkausta.

Päivän lehti

20.9.2020

Fingerpori

comic