Kuopion onnettomuusbussin jarrujen tekninen tutkinta valmistui lauantaina. Jarruissa ei Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan ollut sellaista vikaa, mikä olisi estänyt jarruttamista.
Uutiset

Otkes vertaa Kuopion kolaribussia nyt ehjään linja-autoon – Risteyksessä oli renkaan jälkiä, jarruttaminen selviää tutkinnassa

Poliisi on jatkanut kuulusteluja. Mitään tutkintalinjaa ei ole vielä poissuljettu.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) sai Kuopion onnettomuusbussin teknisen tutkinnan lauantaina valmiiksi ja on luovuttanut kolaribussin eteenpäin. Sitä ei enää tutkita.

– Nyt hankimme vastaavan, kunnossa olevan linja-auton ja tutkimme sitä, kertoo Otkeskin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala Lännen Medialle.

Siten tutkijat pääsevät vertaamaan kolaribussia ja vahingoittumatonta linja-autoa keskenään. Menettelytapa on tavallinen tutkinnassa, johon liittyy kalustoa.

– Pääsemme kunnolla perehtymään ehjänä olevaan vastaavaan kappaleseen, muun muassa ergonomiaan, rakenteisiin, kuljettajan ajotilaan ja tekniikkaan, Lauriala selvittää.

Periaatteessa on siis mahdollista, että onnettomuusbussista voi selvitä vielä jotain.

Teknisessä tutkinnassa kolaribussin yleiskunto ja renkaiden kunto todettiin hyväksi. Ajoneuvon käyttöönottovuosi on 2005 ja ajokilometrimäärä vajaat 800 000 kilometriä, mikä on linja-autolle tavanomainen.

Määräaikaiskatsastus autolle oli tehty maaliskuussa 2018.

 

Jarruissa ei ollut vikaa

Jarrujen osuus onnettomuuden selittävänä tekijänä on Laurialan mukaan ”taklattu nyt pois”. Niissä ei ollut vikaa.

Linja-auton nopeus risteyksessä on ollut jostain syystä poikkeuksellisen suuri.

– Se oli lähempänä moottoritien nopeutta kuin nollaa eli lähempänä 100 kilometriä tunnissa. Risteysaluetta lähestyttäessä se laskee yleensä 20–30 kilometrin tuntinopeuteen, jopa alle.

Kuljettaja ei ole ilmaissut Otkesille ulosajon johtuneen jarrujen pettämisestä. Hän ei ole kuulemisessa pystynyt kertomaan tarkkaa tapahtumien kulkua.

Risteysalueella on renkaan jälkiä, mutta mahdolliset jarrutusjäljet ja muu tapahtumien kulku, syyt ja seuraukset selviävät Laurialan mukaan tulevan tutkinnan aikana.

– Nyt keskitymme tiedon analysointiin, kuten ajopiirturin tietojen analysointiin, keräämme lisää tietoa bussiyrityksen mahdollisesta turvallisuuskulttuurista sekä terveystietoja ja jatkamme myös kuulemisia.

Ajopiirturista selviävät muun muassa ajoneuvon ajotiedot, ajonopeudet ja kuljettajan lepotauot.

 

Matkustajia kuullaan, ehkä kuljettajaakin vielä

Tulevien päivien aikana Otkes aikoo haastatella ainakin vielä niitä matkustajia, joita tähän mennessä ei ole päästy kuulemaan. Myös kuljettajaa saatetaan kuulla toistamiseen.

– Tarpeen vaatiessa, vaikka viikonloppuna tehtiin jo hyvä kuuleminen, Lauriala luonnehtii.

Otkesin kuulemiset eivät ole hänen mukaansa kuulusteluja, pikemminkin haastatteluja. Niissä selvitetään onnettomuuden syitä, ei syyllisiä.

– Jatkamme ja käynnistämme myös pelastustoimen, ensihoidon, poliisin ja kriisituen tutkintaa. Lisäksi olemme yhteydessä suurlähetystöön, jotta pääsemme myöhemmin tekemään tiettyjä toimenpiteitä ja kertomaan uhrien omaisille tutkinnan vaiheista.

Lauriala kertoo, että lähiaikoina Otkes perustaa myös varsinaisen tutkintaryhmän tutkintaa varten.

– Se on hieman erilainen kuin Kuopiossa viikonloppuna ollut 7-hengen ryhmä. Osa heistä ei ole ollut tutkinnassa vielä mukana, esimerkiksi lääketieteen asiantuntija.

Tutkinta pyritään saattamaan valmiiksi puolessa vuodessa. Sitä ennen Otkes tiedottaa asiasta Laurialan mukaan vain, jos jotain tutkinnassa löytyy jotain merkittävää.

– Tutkinta kestää puoli vuotta, jotta kaikki kivet saadaan käännettyä ja lisäksi muodostettua turvallisuussuositukset faktojen perusteella.

 

Poliisi: Mitään tutkintalinjaa ei ole vielä poissuljettu

Itä-Suomen poliisi tiedotti maanantaiaamuna, että ihmisten puhuttelua on jatkettu ja kuulusteluja tehty. Poliisi ei voi kertoa kuulustelujen sisällöstä tässä vaiheessa enempää.

Poliisin esitutkinnassa selvitetään kaikkia vaihtoehtoja, jotka ovat voineet onnettomuuden aiheuttaa.

Tutkinnanjohtajan mukaan esitutkinta on aivan alkuvaiheessa, joten mitään tutkintalinjaa ei tässä vaiheessa ole vielä suljettu.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun tutkinnassa on edetty ja jotakin tiedotettavaa on.

 

Bussissa oli yhteensä 22 henkilöä

Perjantain turmassa kuoli neljä bussin matkustajaa, kolme naista ja yksi mies. Heistä kaksi oli Ruotsin kansalaisia, yksi Suomen kansalainen ja yksi molempien maiden kansalainen.

Linja-autossa oli 21 matkustajaa ja kuljettaja.

Loukkaantuneita bussionnettomuudessa oli useita.

Tuoreimpia artikkeleita