Uutiset

Outoa ruotsivihaa jääkiekossa

Ylen TV2:lta tuli Tapio Suomisen johtamana vuoden pohjanoteeraus: Ruotsi-Latvia -pelin alla päiviteltiin moneen kertaan sitä, että suomalaisten oli syytä toivoa Ruotsin voittoa, jotta oma joukkueemme pääsisi puolivälieriin.

Ilmeisenä kimmokkeena tähän oli jonkin ruotsalaisen roskalehden kysely, jossa lukijoilta kysyttiin, olisiko parempi hävitä tahallaan, jotta Suomi tippuisi jatkosta. Ruotsalaiset kuitenkin osoittivat sivistyneisyytensä ja äänestivät ajatuksen kumoon prosenttiluvuin 70-30.

Studioisäntä Suominen oletti, että vastaavassa tilanteessa suomalaiset äänestäisivät toisin. Eikä selvästikään ollut oletuksestaan yhtään pahoillaan.

Minä olisin, sillä kannatan aina Ruotsin joukkuetta silloin kun Suomi ei pelaa. ”Kolme kruunua” on näissä kisoissa parempi ja toivon sille kultaa, kun ”Leijonilla” ei tällä kertaa näy rahkeet riittävän.

Vaikka jääkiekkohistoriassa Suomi onkin hävinnyt Ruotsille monta kertaa kirvelevän täpärästi, se ei ole kunnon syy toivoa hyvää jääkiekkoa pelaavalle joukkueelle huonoa menestystä.

Sen sijaan väkivaltaiset pohjoisamerikkalaiset ovat vieneet lajista urheilun ilon ja itäeurooppalaiset miljonääripelaajat ovat rahoistaan seonneina tulleet jäälle kuin mitkäkin rocktähdet. Ja molemmat yleensä poistuneet häntä koipien välissä tai hotellihuoneita särkien.

Jääkiekko on joukkueurheilua eikä yksittäisten pelaajien sankaripalvontaa.

Tämä on Ruotsissa ja Suomessa syvällisesti ymmärretty, ja siksi näiden joukkueiden taitavaa peliä katsoo mielellään.

MM-turnaus ei ole Suomi-Ruotsi maaottelu, vaan paljon enemmän, eikä ruotsiviha ole isänmaallisuutta, vaan keski-ikäisten alemmuudentuntoa.

Vuosikymmenet kiekkoa seurannut

Hämeenlinna