fbpx
Uutiset

Ovatko kaikki Trumpia äänestäneet idiootteja? Uutuuskirjan tehnyt suomalaistoimittaja kertoo, miksi Trump todennäköisesti valitaan toisellekin kaudelle

Yhdysvalloissa pitkään työskennellyt Maria Annala seurasi Donald Trumpin ilmiömäistä nousua presidentiksi ja hänen äänestäjäkuntansa vankistumista. Annalan vastailmestyneessä kirjassa kolme Trumpin kannattajaa kertoo tarinansa. Toimittaja halusi kertoa heistä, koska monen suomalaisen mielestä Trumpia äänestäneet "eivät ymmärrä mistään mitään ja siksi äänestävät Trumpia".
Innokkaimmat kannattajat ja heidän presidenttinsä: Donald Trump puhuu kampanjajuhlassa Milwaukeen Panther-areenalla Wisconsinin osavaltiossa 14. tammikuuta 2020. Presidenttinäkin Trump kampanjoi säännöllisesti vaalituloksen ratkaisevissa osavaltioissa. Kuva: TANNEN MAURY
Innokkaimmat kannattajat ja heidän presidenttinsä: Donald Trump puhuu kampanjajuhlassa Milwaukeen Panther-areenalla Wisconsinin osavaltiossa 14. tammikuuta 2020. Presidenttinäkin Trump kampanjoi säännöllisesti vaalituloksen ratkaisevissa osavaltioissa. Kuva: TANNEN MAURY

Kun uutistoimittaja Maria Annala muutti Yhdysvaltoihin syyskuussa 2015, useimmat pitivät kiinteistösijoittaja Donald Trumpin presidenttiehdokkuutta vitsinä. Trump oli parhaiten tunnettu viihdejulkisuudesta ja television Diilistä.

Sittemmin Trumpin poukkoilevasta presidenttikaudesta tuli Annalalle kannattava työ, tietokirjan aihe ja syy jäädä maahan pidemmäksi aikaa.

Parhaillaan äitiyslomalla oleva Annala on kirjoittanut uutuuskirjan Trumpin kansa (Into), jossa pääsee ääneen kolme Trumpin kannattajaa.

– Kun Trump tuli puheeksi suomalaisten kanssa, aika monella oli stereotyypittelevä ajatus hänen äänestäjistään ja kannattajistaan. Että he ovat kaikki idiootteja, jotka eivät ymmärrä mistään mitään ja siksi äänestävät Trumpia, Annala kertoo kirjan syntyajatuksista.

Annala itse pääsi työssään haastattelemaan Trumpin äänestäjiä jo varhaisessa vaiheessa ja näki, miten monenlaisista syistä ja taustoista ihmiset innostuivat miljardöörin ehdokkuudesta.

Annala haluaa tehdä eron äänestämisen ja kannattamisen välillä.

– Moni Trumpin äänestäjä valitsi vaaleissa pienemmän pahan kahdesta vastenmielisestä ehdokkaasta. Heillä saattoi olla myös jokin yksittäinen tärkeä asia, kuten abortti, jonka suhteen he toivoivat presidentin toimivan arvojensa mukaisella tavalla.

Trump saanee toisen kauden

Annala on kiertänyt Yhdysvaltoja monipuolisesti vieraillen 42 osavaltiossa 50:stä. Hän arvelee, että Yhdysvallat saa vielä toisen kauden Trumpia.

– Uskon Trumpin pääsevän toiselle kaudelle siksi, että hän on keskittynyt ensimmäisen kautensa aikana moniin sellaisiin asioihin, joiden on tutkimuksissa huomattu olevan tärkeitä hänen äänestäjilleen, Annala perustelee.

Kirjassa esiteltävien tutkimustulosten mukaan kiistanalaista ehdokasta äänestivät hyvin monenlaiset ihmiset. Osa äänesti yksinkertaisesti perinteistä politiikkaa vastaan.

– Monet sellaisetkin asiat, jotka Trumpin vastustajien silmissä ovat olleet pöyristyttäviä tai kauheita, ovat ajaneet niitä asioita, joita Trump kampanjoidessaan lupasi ajaa.

– Esimerkiksi maahanmuuttovastaisuus oli hänen vuoden 2016 vaalikampanjassaan keskeistä, ja monilla häntä äänestäneillä on maahanmuuton vastaisia asenteita. Näiden äänestäjien näkökulmasta muutaman muslimienemmistöisen maan asukkaiden maahantulokielto tai jopa lasten ja vanhempien toisistaan erottaminen rajalla voivat olla hyviä asioita.

Trump ajaa häikäilemättä kannattajilleen tärkeitä asioita. Presidentti puhuu ja valtuuskunta kuuntelee Kiinan varapääministerin kanssa syödyllä neuvottelulounaalla. Kuva: KEVIN DIETSCH / POOL
Trump ajaa häikäilemättä kannattajilleen tärkeitä asioita. Presidentti puhuu ja valtuuskunta kuuntelee Kiinan varapääministerin kanssa syödyllä neuvottelulounaalla. Kuva: KEVIN DIETSCH / POOL

Jäljet paljastuvat vasta 2025?

Presidentin jättämä vaikutus Yhdysvaltoihin nähdään viimeistään sitten, kun hänen seuraajansa astuu virkaan. Se voi tapahtua siis vasta vuoden 2024 presidentinvaalien seurauksena, alkuvuodesta 2025.

– Silloin voidaan varmuudella sanoa, oliko Trumpin valtakausi poikkeama, hullut vuodet, joiden jälkeen palataan normaaliin tilaan.

Trump on muokannut presidentti-instituutiota.

– Hän on tehnyt presidenttinä monia sellaisia asioita, joita ei ole tultu edes ajatelleeksi aiemmin. Totuudesta on tullut sitä, mitä on omien etujen mukaista sanoa kullakin hetkellä. Presidentti voi käyttää Twitteriä tajunnanvirtana, jossa hän paljastaa ajatuksiaan ilman presidentti-instituution arvokkuutta miettiviä puheenkirjoittajia, Annala kuvailee.

– Onhan koko ilmiö käsittämätön. Vaikka olen asiaa tutkinut ja kirjan kirjoittanut, pysähtyy välillä ihmettelemään, voiko tosiaan politiikka olla muuttunut tällaiseksi.

Poliittinen kahtiajako syveni

Annala muistuttaa, että Yhdysvalloissa oli puoluepoliittinen kahtiajako jo paljon ennen Trumpia.

Annala kertoo esimerkin republikaanien puoluekokouksessa haastattelemastaan iäkkäästä miehestä. Trump oli juuri valittu puolueen presidenttiehdokkaaksi vuonna 2016.

– Kerroin miehelle meneväni myös demokraattien puoluekokoukseen. Hän huolestui aidosti. Hän sanoi, että siellähän on vaarallista, siellä on niitä demokraatteja, jotka ovat kaikki umpihulluja, Annala muistelee.

Annala uskoo, että etenkin monet poliitikot ottavat mallia Trumpista jossain muodossa.

– Kynnys on madaltunut siihen, että suhtaudutaan totuuteen häikäilemättömästi. Presidentiksi voi päästä ja olla jäämättä nalkkiin, vaikka kaikki tietävät, että valehdellaan.

Trumpin valinnan jälkeisessä Yhdysvalloissa on nykyisin sosiaalisesti aiempaa hyväksyttävämpää olla maahanmuuttovastainen tai rasisti.

– Aiemmin Yhdysvalloissa oli enemmän poliittista korrektiutta. Monet rasistit pitivät mielipiteensä omanaan. Nyt Trump on rohkaissut joukon ihmisiä, jotka kokivat aiemmin, etteivät voi sanoa mielipiteitään. He ovat huomanneet, että on muitakin samanhenkisiä ihmisiä, eivätkä he joutuneetkaan sosiaalisesti eristetyksi, Annala sanoo.

– Vaikka presidentti vaihtuukin, Pandoran lipasta ei saa enää kiinni.

Maria Annala on päässyt suomalaisena toimittajana raportoimaan Valkoisesta talosta presidentti Sauli Niinistön vieraillessa Trumpin luona. Annala kuuluisassa Ruusutarhassa matkalla Oval Officeen elokuun lopussa 2017. Kuva: Matti Posio / LM
Maria Annala on päässyt suomalaisena toimittajana raportoimaan Valkoisesta talosta presidentti Sauli Niinistön vieraillessa Trumpin luona. Annala kuuluisassa Ruusutarhassa matkalla Oval Officeen elokuun lopussa 2017. Kuva: Matti Posio / LM

Sokeeraaviin käänteisiin turtui

Annala ja hänen avomiehensä asuivat Yhdysvalloissa aikana, jolloin Trumpin hallinto pyrki rajoittamaan maahanmuuttoa, välillä hyvinkin tempoilevasti. Sillä oli vaikutuksensa suomalaisiinkin.

– Viisumin saanti alkoi jännittää enemmän. Vaikka olimme valkoisia ja kotoisin kristinuskoisesta maasta – emmekä siten ensisijaisesti ihmisiä, joita Trump ja hänen kannattajansa yrittäisivät pitää poissa – ei ollut aina niin johdonmukaista, miten maahanmuuttoa seuraavaksi rajoitetaan.

Maahanmuuttopolitiikka herätti muutenkin tunteita, vaikka toimittajan ammattiroolissa hallinnon toinen toistaan sokeeraavampiin käänteisiin turtuikin.

– Etelärajalla tapahtunut lasten ja vanhempien erottaminen toisistaan oli asia, joka riipaisi tosi syvältä ja järkytti, kun pani työroolin syrjään. Lapsia epäiltiin pidetyn hirveissä oloissa, ja he ikävöivät vanhempiaan. Kuinka pieniä lapsia, vaikka olisivat kuinka maahanmuuttajia, voi kohdella niin, Annala sanoo.

– Nuorimmat erotetuista lapsista olivat omien lasteni ikäisiä.

Poliittinen mielipide ei koko totuus ihmisestä

Annalan ja hänen avomiehensä kaksoslapset syntyivät vuosi sitten Yhdysvalloissa. Suomeen perhe palasi viime kesänä.

Annala huomasi, että neljän Yhdysvalloissa vietetyn vuoden aikana myös Suomessa oli jyrkentynyt poliittinen kahtiajako.

Hänen mielestään etenkin maahanmuutossa ja ympäristönsuojelussa äänenpainot ovat koventuneet, ja eri tavalla ajattelevia demonisoidaan ja dehumanisoidaan.

Annala sanoo, että hänen kirjansa sanoma on se, että ihmiset ovat muutakin kuin heidän poliittiset mielipiteensä.

– Vaikka olisi poliittisesti eri mieltä asioista, toisessa ihmisessä voi olla silti muuta samaistuttavaa. Toivoisin, että tämä muistettaisiin myös Suomessa.

Maria Annala

Asui Yhdysvalloissa vuosina 2015–2019.

STT:n uutistoimittaja, parhaillaan äitiyslomalla.

Yhdysvalloissa teki runsaasti juttuja Lännen Median lehdille.

Perheeseen kuuluvat avomies ja kaksoslapset.

Ikä: 39 vuotta. Asuu Espoossa.

Menot