fbpx
Uutiset

Ovet yhä auki suurkunnalle

Viisi Hämeenlinnan seudun kunnanhallitusta päätyi maanantaina esittämään mahdollisen suurkunnan valmistelua. Yksi eli Renko tuli äänestyksessä kielteiselle kannalle.

Useimmat kunnanhallitukset äänestivät ja esimerkiksi Lammilla erittäin täpärin tuloksin.

Hämeenlinnassa ja Tuuloksessa päädyttiin yksimielisesti esittämään, että suurkunnan valmisteluun tähtäävä sopimus hyväksytään.

Kalvolassa ja Hauholla äänestys tuotti selvästi myönteisen kannan. Pääsääntöisesti suurkuntavalmistelun jatkoa vastustivat keskustan edustajat.

Päätöksen jatkosta tekevät kunnanvaltuustot parin viikon kuluttua, lokakuun 2. päivänä.

Hattulassa valtuusto tosin kokoontuu jo tällä viikolla. Siellä hallitus päätyi viikko sitten esittämään kielteistä kantaa suurkunnan jatkovalmistelulle. (HäSa)

Menot