Uutiset Helsinki

Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu

Pääministeri Antti Rinne vastasi Postia koskeviin kysymyksiin eduskunnan kyselytunnilla. Kuva: Joel Maisalmi
Pääministeri Antti Rinne vastasi Postia koskeviin kysymyksiin eduskunnan kyselytunnilla. Kuva: Joel Maisalmi

Pääministeri Antti Rinne (sd.) lupasi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että Postin 700 pakettilajittelijan työehdot turvataan. Hän sanoi myös, että hallitus huolehtii myös siitä, että työehtoshoppailu loppuu.

Rinteen mukaan jokainen näki jo viime keväänä ennen eduskuntavaaleja, että postin digitalisaatio on johtamassa siihen, jotakin sille tapahtuu.

– Silloin jo tuli indikaatioita, että ollaan tekemässä isoja muutoksia. Kesällä, kun tämä hallitus aloitti, ensimmäinen tieto oli, että tullaan siirtämään koko PAU:n sopimuksen piirissä oleva väki Medialiiton ja Teollisuusliiton väliseen sopimukseen

Se olisi toteutuessaan johtanut yli 9 000 ihmisen työehtojen heikentymiseen ja palkkojen alentumiseen 30–50 prosenttia.

– Tämä estettiin hallituksen toimesta yksiselitteisesti, Rinne sanoi.

Sitten ilman, että hallitus Rinteen mukaan tiesi Postin päätöksestä, 700 pakettilajittelijaa siirrettiin toisen työehtosopimuksen piiriin.

– Hallitus huolehtii siitä, että tällainen työehtoshoppailu tavalla tai toisella suomalaisesta yhteiskunnasta kitketään, Rinne sanoi.

Rinne sanoi, että hallitus on tarkkaan seurannut työriitaa ja lähtenyt liikkeelle, kun on tarvittu toimenpiteitä.

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi hetki ennen kyselytuntia, että Postin lakkoa ryhtyy ratkomaan neljä selvityshenkilöä PAU:n ja Postin pyynnöstä.

Paatero ei kyselytunnilla tiennyt, loppuvatko tukilakot selvityshenkilöiden työn ajaksi.

Asiasanat