Uutiset

Paasikiventie saattaa kaventua

Hämeenlinnan Etelärannasta on valmistunut ensimmäinen karttaluonnos siitä, miltä alue voisi valmiina näyttää.

Etelärantayhtiön puheenjohtaja Tapio Vekka korostaa, että kyseessä on vasta konsepti, jonka pohjalta yhtiö haluaa avata keskustelua. Hänen mukaansa kartan tärkein sisältö on korttelirakenteessa ja alueen hahmottelussa.

– Nykyisin keskustan painopiste on Reskalla, mutta jatkossa eteläranta olisi nykyistä kiinteämpi osa kaupungin keskustaa. Alueelle mahtuu asumisen lisäksi paljon liikunta-, ulkoilu- ja matkailupalveluja. Uimahalli ja kaikille avoin rantareitti pysyvät, Vekka korostaa.

Alustavasta luonteestaan huolimatta karttaluonnos sisältää monia kiinnostavia yksityiskohtia kuten hotellin uimahallin viereen ja Hanssin Jukan paluun linja-autoaseman yhteyteen.

Nykyinen linja-autoasemarakennus tulee todennäköisesti säilymään paikallaan.

– Kulttuurihistorialliset selvitykset on teetetty ja ne ovat lähdössä museovirastolle lausunnolle. Uumoilemme, että rakennus halutaan säilyttää, Eteläranta Oy:n hallituksen jäsen Katriina Laaksonen (kok.) kertoo.

Paasikiventie katkaisee yhteyden

Karttaan on myös piirretty Paasikiventien mahdollinen uusi linjaus.

Suunnitelmissa on kaventaa tietä koko matkalta poistamalla kaistojen välistä viheraluevyöhykkeet. Lisäksi linja-autoaseman kohdalta Hopeaseppien sillalle tie voisi kulkea kadunmitan verran nykyistä linjausta pohjoisempaa, jossa nyt sijaitsee lähinnä parkkipaikkoja.

– Tällä hetkellä leveä Paasikiventie katkaisee yhteyden keskustaan. Jatkossa tie olisi katu muiden joukossa, vaikka nykyinen välityskyky ja kaistat säilyvätkin, Vekka kertoo.

Mahdolliset rantaan nousevat uudisrakennukset eivät tule peittämään tien varrella nykyisin sijaitsevien kerrostalojen järvinäkymiä.

– Muutenkin rakennusmassa porrastetaan kasvamaan rannasta keskustaa kohden, Vekka sanoo.

Asukkaat pelkäävät pölyä ja melua

Vekka ja Laaksonen esittelivät Etelärannan suunnitelmia maanantaina kokoomuksen valtuustoryhmän järjestämillä aamukahveilla. Paikalle saapui muutama lähialueen asukas, jotka evästivät päättäjiä etenkin Paasikiventien uuteen linjaukseen liittyen. Asukkaat pelkäävät pölyn ja melun lisääntyvän, mikäli tie siirtyy aivan nykyisten kerrostalojen tuntumaan.

Laaksonen muistuttaa, että kartassa talojen ja tien väliin on piirretty puurivistö juuri pölyä sitomaan. Vekka uskoo, että melu- ja pölyhaitat vähenevät tien kapenemisen myötä, kun ajonopeudet putoavat nykyisestä.

– Tällä hetkellä siinä on 50 rajoitus, mutta leveä tie houkuttelee vielä reippaampaan vauhtiin, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sari Rautio säestää.

Asukkaita epäilyttää myös mahdollinen rakentaminen veden päälle.

– Tämä on vasta ensimmäinen luonnos. Itsekin laittaisin aika suuren kysymysmerkin näiden kahden talon kohdalle, Laaksonen sanoo. (HäSa)

 

Kaupungille tulossa jopa kymmenien miljoonien tulot

Hämeenlinna tavoittelee jäävänsä Etelärannan suunnittelusta ja toteutuksesta taloudellisesti plussalle. Laskelmien mukaan se näyttää jopa todennäköiseltä.
 
– Jos alueelle tulee 150000 neliön rakennusoikeus, josta kaupunki saa 250 euroa neliöltä, se tarkoittaisi 37 miljoonan euron tuloja. Vaikka käyttäisimme noin 20 miljoonaa katujen ja infran rakentamiseen, yli jäisi 17 miljoonaa, Vekka laskeskelee mahdollisia tuottoja.
 
Hän muistuttaa, että esimerkiksi Paasikiventie on ”aikansa tuote”, joka täytyy joka tapauksessa jossain vaiheessa uudistaa.
 
– Jos nyt saamme Etelärannasta rahaa irti, sitä on mahdollista käyttää tähän tarkoitukseen.
Vekan mukaansa alue kiinnostaa sijoittajia, jotka etsivät 10–20 vuoden sijoituskohteita.
 
– Myös isot rakennusliikkeet ovat kiinnostuneita alueesta. Tällä hetkellä hanke on täysin kaupungin käsissä ja niin se on tarkoitus pitääkin, Vekka sanoo.
 
Hän tarkentaa, että kaupungilla on joka vaiheessa viimeinen sana alueen kokonaissuunnittelusta.
Alueelle tulee monimuotoista asumista.
 
– Varmasti tulee kalliitakin rakennuksia, mutta uskon, että myös kohtuuhintaisia. Tästä ei tule kenenkään ghettoa. Se on tavoitteemme, Vekka sanoo. (HäSa)