Kolumnit Uutiset

Pääsikö vappuna pirjo, yrjö vai kyösti?

Suomessa on toden totta jo riittämiin uunoja ja urpoja, jotka ryyppäävät vappuna ihan simona ja odottavat sitten, seuraako riistäytyneestä otosta pieni pirjo, tavallisen kokoinen yrjö vai pitääkö lennättää syliin kokonainen kyösti.

On vain hyvä, että menin syntymään naiseksi, sillä en jaksaisi olla koko ajan pikkutuhma jormakaan puhumattakaan matista, joka on saanut elää kukkarossa ainakin niin kauan kuin minä muistan.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä.

Tuhansien nimiväännösten luvatussa maassa puhutaan yhä Esteristä ja tämän valtavan kokoisesta takamuksesta aina kun sataa kaatamalla. Kuinka suuresta takapuolesta oikein on kysymys, kun sataa koko ajan?

Sen on oltava jotakin aivan tavatonta.

Nimellä ei ole ollut kauhean suurta merkitystä meikäläisen elämässä. Ei ainakaan sen jälkeen, kun pääsin etunimeni aiheuttamasta kirvelevästä häpeästä.

Saila oli mielestäni kummallinen ja outo nimi. Olisi halunnut olla ehdottomasti Paula, joka sointui kauniisti korvaan, eikä ollut yhtä harvinainen kuin Saila.

Siitä olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen, ettei äiti antanut isän huseerata nimien kanssa. Isän jäljiltä olisin varmasti Synnöve, kun Jarkko-veljeäkin oltiin väenväkisin kastamassa Suleviksi.

Lepsu suhtautuminen nimiin on varmasti perua Etelä-Pohjanmaalta, josta sukuni on niin isän kuin äidinkin puolelta kotoisin.

Pohjanmaalla ei paljon nimistä stressattu. Nimi vaihtui talon mukaan ja ne todella vaihtuivat, kun talojakin siirreltiin kylästä toiseen silloin, kun huvitti. Niinpä kylät ovat täynnä långforsseja ja pitkäkoskia, joiden etunimet vaihtelevat Mariasta Johannekseen.

Isoisoisäni Niklas ehti hankkia yli 70 vuotta kestäneen elämänsä aikana viisi sukunimeä ja isoäidillänikin niitä ehti tulla kolme. Hupaisinta oli se, että sisarukset saattoivat ottaa itselleen naapurin nimen. Niinpä isoäitini perheessä käytettiin samaan aikaan kolmea eri sukunimeä.

Eipä tullut ainakaan aika pitkäksi.

Veikkaanpa, ettei parin vuoden päästä voimaan astuva nimilaki vaikuta paljonkaan elämäämme. Jos joku haluaa antaa lapselleen neljän etunimen ryppään, niin siitä vaan.

Ajattelen jo lievällä kauhistuksella käyttöön tulevia nimirimpsuja, sillä nimen antamisessa määräävät tunteet, ei järki.

Minulla on niin iso ego, että kaksi etunimeä on riittänyt mainiosti. Kolme olisi voinut tehdä jo tiukkaa. Neljä etunimeä olisi kasvattanut egoni sellaisiin mittasuhteisiin, etten olisi enää mahtunut etuovesta sisään.

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic