Uutiset

Pääsykokeiden järjestämisestä päätettävä kahden viikon sisällä – valmistujaisjuhlille koetetaan ehkä etsiä uusi yhteinen päivä

Hallituksen tiedotustilaisuudessa sivuttiin myös tapauksia, joissa jotkut etäopetukseen siirtyneet oppilaat ovat kadonneet opettajilta kokonaan. Li Anderssonin mukaan sellaista voi verrata normaaliolojen jatkuvaan luvattomaan poissaoloon koulusta.
Opetusministeri Li Anderssonin mukaan ylioppilasjuhlille ja valmistujaisjuhlille saatetaan yrittää etsiä uusi yhteinen päivämäärä ajalta, jolloin koronakriisi on hellittänyt. Kuva: VALTIONEUVOSTON KANSLIA
Opetusministeri Li Anderssonin mukaan ylioppilasjuhlille ja valmistujaisjuhlille saatetaan yrittää etsiä uusi yhteinen päivämäärä ajalta, jolloin koronakriisi on hellittänyt. Kuva: VALTIONEUVOSTON KANSLIA

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaku päättyi keskiviikkona, ja hakijoita oli ennätysmäärä. Pääsykokeita on määrä pitää toukokuun kahdella viimeisellä ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta jos suunnitelmiin tulee muutoksia, niistä on päätettävä huhtikuun puoliväliin mennessä.

Näin totesi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina aamupäivällä.

– Pääsykokeet ovat erittäin tärkeitä opiskelijoiden yhdenvertaisuuden vuoksi, ministeri painotti.

Opiskelijoiden valmistuminen ja jatko-opintoihin tai työelämään siirtyminen koetetaan puolestaan hoitaa olosuhteisiin nähden niin sujuvasti kuin mahdollista. Opetushallitus valmistelee niihin liittyvää arviointiohjeistoa.

– Valmistujaisjuhlat voidaan varmaan pitää myöhemmin. Niistä ei ole mahdollista antaa määräystä, mutta koordinoimme mahdollisuutta, jossa sekä ylioppilaat että ammattiin valmistuvat voisivat juhlia yhdessä jonakin tiettynä päivänä, kertoi opetusministeri Li Andersson.

Opintotuesta ei tarvitse murehtia

Tiedotustilaisuuden aiheena olivat koronakriisin opetukseen ja koulutukseen liittyvät poikkeustoimet.

Hanna Kosonen lohdutti toimeentulostaan huolestuneita opiskelijoita kertomalla, että ainakin opintotukea maksetaan.

– Sitä ei tarvitse murehtia. Tämä tilanne otetaan huomioon opintoja mahdollisesti viivyttävänä tekijänä, ja turhat selvittämispyynnöt koetetaan välttää. Ministeriö ja Kela tekevät tässä yhteistyötä.

– Sama koskee mahdollisuutta saada toimentulotukea ja opintolainahyvitystä. Koronavirus ei vie kenenkään oikeutta siihen.

”Kadonneet” oppilaat löydettävä

Opetusministeri Li Andersson kertoi tiedotustilaisuudessa perusopetuksen tilanteesta.

Lisäyksenä jo olemassa oleviin menettelyihin hän mainitsi lain soveltamisasetukseen esitetyn muutoksen, jonka mukaan valmistavan opetuksen oppilaat voivat saada lähiopetusta.

– Valmistavaa opetusta annetaan etupäässä maahanmuuttajataustaisille lapsille, jotka ovat usein jo valmiiksi haavoittuvaisia. Tämä järjestely koskee valtakunnallisesti noin 3 000 oppilasta.

Yksi etäopetuksessa havaituista haasteista liittyy joidenkin oppilaiden ”katoamiseen”. On tapauksia, joissa opettaja ei ole saanut tiettyihin oppilaisiin lainkaan yhteyttä sen jälkeen, kun koulunkäynti siirtyi koteihin.

– Kouluilla on velvollisuus puuttua tällaiseen. Kyse on samasta asiasta kuin jos oppilas jäisi normaalioloissa kokonaan tulematta kouluun, Andersson vertasi.

– Jos oppilaan vanhempiinkaan ei saada kontaktia, opiskelijahuollon henkilöstö voi ryhtyä toimiin. Ääritilanteissa saatetaan tarvita myös lastensuojelua.

Anderssonin mielestä tuen tarve on huomattava ja toimenpiteet aloitettava heti.

– Apua saa ja sitä pitää pyytää tässäkin tilanteessa.

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic