fbpx
Uutiset

Päätöksiä päät pensaikossa

Poliittiset päättäjät, elinkeinoelämän napamiehet ja työmarkkinapomot kehuivat kilvan saavutettua raamisopimusta.

Työrauha turvataan ja poliittinen vakauskin paranee, kehuttiin.

Juuri muuta ei sitten käteen jääkään. Työvoimakustannukset nousevat kahdessa vuodessa 4,3 prosenttia ja seitsemän miljardin vuosivauhtia velkaantuva valtio joutuu tukemaan sopua 400 miljoonan euron verohelpotuksella.

Miten sopimus vastaa taloutemme perimmäisiin kysymyksiin: julkisen velanoton vähentämiseen, kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen.

Ei mitenkään.

Joka muuta väittää, valehtelee.

Väkisinkin raamiratkaisun kommentoinneista jää se kuva, ettei totuutta haluta katsoa silmiin, vaan pää pannaan pensaaseen parasta toivoen ja pahinta peläten.

Esimerkiksi tuottavuudessa Suomi on pahasti perässä 2008 tasosta. Jos tuottavuus olisi edes kolmen vuoden takaisella tasolla, pitäisi nykyiset tavarat valmistaa ja palvelut tuottaa 150 000 ihmistä pienemmällä väellä.

Raamiratkaisulla ei kilpailukykyä paranneta tipan tippaa. Sen myönsi myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Sixten Korkma
n.

Jos Suomen kilpailukykyä olisi pyritty aidosti parantamaan, olisivat korotukset jääneet lähelle nollatasoa.

Tämä ei tietenkään ollut mahdollista nykyisessä neuvotteluilmapiirissä, jossa kokonaisuuden edun vaalimisesta ei välitä kukaan.

Tarvetta ei se kuitenkaan poista.

En ole nähnyt yhtään ainoaa realistisiin laskelmiin perustuvaa suunnitelmaa siitä, miten kestävyysvaje kurotaan umpeen. Nykyisellä tyylillä tuo vaje pikemminkin kasvaa.

Tuloverotustakaan ei nyt kyetä nostamaan, koska raamiratkaisun myötäjäisenä verotus kevenee. Arvonlisäveron nostolle SDP taas sanoo jyrkästi ei.

Kuluja voidaan karsia jonkin verran, mutta säästämällä ei Suomi selviä.

Ainut mahdollisuus on talouskasvun kiihdyttäminen. Se kuitenkin edellyttää kilpailukyvyn parantamista, jotta vientituotteemme menevät kaupaksi. Ja nyt on sitten kahdeksi vuodeksi sovittu, ettei tuo kyky parane.

Peruutuspeiliin ei pitäisi katsoa, jos halutaan vauhdilla eteenpäin. Suomen talouden ongelmiin ei tuo totuus kuitenkaan päde.

Kun Suomi nousi 1990-luvun lamasta, oli kriisitietoisuutta ja tahtoa nostaa maa kurimuksesta.

Työmarkkinoilla tehtiin nollakorotuksia ilman lakkoilua, vaikka talous kasvoi lähes viiden prosentin vuosivauhtia seitsemän vuoden ajan.

Suomeen luotiin 300 000 uutta työpaikkaa vuosina 1995-2003, inflaatio pysyi alle kahdessa prosentissa, kilpailukykytilastoissa nousimme kärkeen ja julkinen talous käännettiin ylijäämäiseksi.

Menot