Uutiset

Päävalmentaja vaihtui, tulos ei

Nopeat liikkeet ovat näyttäviä.

Bruno Napolitanon äkkinäinen päätös lähteä päävalmentajan tehtävästä ei kuitenkaan siivittänyt HPK:n naisia vieläkään voittoon lentopallon Mestaruusliigan välierissä.

Kerho siirtyi perjantaina kärsimänsä toisen välierätappion jälkeen kakkosvalmentaja Luca Chiappini komentoon Napolitanon omasta toiveesta.

Lauantaina HPK taisteli uuden päävalmentajansa alaisuudessa hyvin, mutta LP Kangasala nappasi voiton ottelusarjassa jo kolmannen kerran. Loppulukemat kirjattiin kotijoukkueen hyväksi 3–1 (25–27, 25–23, 25–22, 25–23).

Chippiani kertoi ottelun jälkeen, että valmentajavaihdoksesta sovittiin yhteistuumin.

– Bruno on kunnian mies. Hän ymmärsi, että joukkue ei seurannut häntä ja eilen hän päätti väistyä valmennuksesta, jotta joukkue saisi paremmat mahdollisuudet menestyä.

– Haluan kiittää häntä. Olen valmentanut hänen kanssaan aiemminkin ja hän ei ole minulle pelkästään kollega, vaan myös ystävä. Tämä ei ollut minullekaan helppoa, mutta joskus lentopallo on tällaista. Ammattilaisina olemme valmistautuneet tällaisiin tilanteisiin, koska se on osa työtämme, mutta tietysti tällainen päätös on aina vaikea, Chiappini sanoi.

HPK-naisten toiminnanjohtajan Ville Kalliomäen mukaan Napolitanon lähtöön ei liity dramatiikkaa.

– Perjantain toisen kotiottelun jälkeen pohdimme tilannetta ja päädyimme yhteisymmärryksessä tähän ratkaisuun. Napolitano on ammattivalmentaja, jolle joukkueen menestyminen on tärkein asia. Valmennusvastuusta luopumisellaan hän haluaa auttaa lukkoon mennyttä joukkuettamme, joka ei ole yltänyt omalle tasolleen välierissä, Kalliomäki sanoo.

Tärkeitä pelaajia sivuun

HPK oli lauantain ottelussa taistelevampi ja paremmin mukana, kuin kahdessa edellisessä välieräkamppailussa. Pelin taso ailaihteli kuitenkin edelleen liikaa ottelun sisällä ja pelin loppuhetkillä joukkue ei pystynyt puristamaan tarvittavia pisteitä.

Hämeenlinnalaisille satoi tappion lisäksi myös muita huolia, sillä sekä libero Eveliina Rautiainen että yleispelaaja Anna Boricheva loukkaantuivat.

Rautiainen loukkasi itseään jo lämmittelyssä ja Boricheva väänsi polvensa ottelun aikana.

– Ensimmäinen kerta urani aikana, kun yhden pelin aikana loukkaantuu kaksi pelaajaa. Täytyy katsoa, kuinka pahoja loukkaantumiset ovat, Chiappini päivitteli.

Ensi tiistaina Kerho on pakkovoiton edessä vieraskentällä. Chiappini ei kaikesta huolimatta suostunut myöntämään hermostuneisuutta joukkueensa tilanteesta.

– Olimme koko ajan lähellä, kun katsoo tämän päivän pisteitä ja voimme vielä parantaa. Pitkissä ottelusarjoissa 3–0-tilanne ei vielä merkitse mitään. Jokainen peli lähtee nollilta. Olen ylpeä siitä, miten joukkue tänään pelasi. He antoivat tänään kaikkensa ja se antaa minulle paremman tunteen tulevasta.

”Pelkäsin reaktiota”

HPK:n valmentajakuviot olivat ymmärrettävästi myös LP Kangasalan päävalmentajan Tuomas Alatalon mielessä.

– Eihän tuollaista kollegalle ikinä toivo. Lisäksi pelkäsin sitä reaktiota, mikä HPK:lle tulikin. Siellä oli erittäin taisteleva ja hyvä ilme. Valmentajan vaihtuminenhan tuo yleensä sellaista pientä buustia, Alatalo sanoi.

Oman joukkueensa otteisiin Alatalo ei ollut yhtä tyytyväinen kuin aiemmissa otteluissa.

– Tämä oli meiltä vähän nihkeä ottelu. Ehkä nihkein tähän sarjaan, mutta kolmas voitto tuli kuitenkin. Näissä peleissä tavallaan riittää, että on parempi paikalla olevista ja tänään pystyimme siihen lopulta, Alatalo pohti. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

9.4.2020