Uutiset

Paavonkulma tunnetaan yhä Höyhensaarena

Paavonkulma ei ole koskaan ollut mikä tahansa hämeenlinnalaistalo. Rakennukselle ovat antaneet leimansa talossa lähes 40 vuotta toiminut synnytyssairaala Höyhensaari ja tänä keväänä toimintansa lopettanut Kaupunginhotelli.

Rauhankatu 3:een vuonna 1929 kohonnut punatiilinen talo ei ollut peruspytinki edes ulkoisesti. Rakennushallituksen pääjohtajana sittemmin toimineen arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelema rakennus kun oli jo alussa kaupungin korkein ja kaiken lisäksi vielä ainoa hissitalo.

Leimallisinta Paavonkulmalle on kuitenkin aina ollut Höyhensaari ja tohtori Ensio Kurki-Suonio (1896-1993), joka työskenteli kiinteistössä kymmeniä vuosia. Kaikkialle polkupyörällään sotkenut tohtori jos kuka oli osa Hämeenlinnan katukuvaa.

-Jossakin vaiheessa jopa koko taloyhtiön nimeä esitettiin vaihdettavaksi Höyhensaareksi ja Rauhankadun muuttamista Höyhensaarenkaduksi, Ensio Kurki-Suonion tytär Elina Pataila hymyilee.

Paavonkulma jäi Paavonkulmaksi, vaikka talolle nimensä antaneen runoilija ja suomentaja Paavo Cajanderin kotitalo olikin melkein 1970-luvun puoliväliin asti kadun toisella puolella – ei Rauhankatu 3:ssa.

Höyhensaari tuli tarpeeseen
Kun Paavonkulmaa alettiin 20-luvun puolivälin jälkeen suunnitella, oli selvää, että rakennukseen tulisi synnytyssairaala ja sen yhteyteen henkilökunnan asunnot. Tuohon aikaan Hämeenlinnassa synnytettiin pienessä synnytyslaitoksessa, jota piti kätilö. Kunnon sairaalalle oli huutava tarve.

– Monet kaupungin lääkärit kannattivat synnytyssairaalan perustamista, mutta vain isä oli tarpeeksi epäkäytännöllinen ryhtyäkseen siihen. Höyhensaaresta tuli hänelle elämäntyö, mutta kultakaivos se ei ollut. Sairaalan toiminta rahoitettiin yksityisvastaanoton tuloilla, tohtorin nuorin lapsi Reino Kurki-Suonio sanoo.

On pitkälti Elina Patailan ansiota, että Kurki-Suonio perusti Höyhensaaren. Vuonna 1926 syntynyt tytär sai isän päättämään, että äidit tarvitsevat lääkärin apua synnytyksessä. Myös tohtorin oma äiti oli kuollut synnytykseen.

– Sisareni oli Höyhensaaren lapsi numero kaksi. Tuttavaperhe ehti juuri ja juuri synnyttämään ennen äitiä, Elina Pataila sanoo.

Höyhensaaren talossa oli neljä rappua, joista A-rappu oli Rauhankatu 5:ssä, B- ja C-raput Rauhankatu 3:ssa ja D-rappu Palokunnankadun puolella. C-rapusta pääsi Höyhensaarelle ja Kurki-Suonioiden kotiin, jotka hallitsivat kerrostalon viidettä kerrosta.

Sisarusten mukaan Paavonkulma ei ole viisikerroksinen talo, vaan siinä on kuudentena kerroksena tornihuoneisto. Tosin kerrosten lukumäärän arvioiminen ei ole helppoa, kun se vaihtelee rapuittain.

Reino Kurki-Suonio ja Elina Pataila.

Hissi oli aikansa nähtävyys
Vaikka Kurki-Suonioiden koti ja sairaala elivätkin erikseen, ei yhteiselolta voinut välttyä, kun isän oli aina oltava valmis töihin. Suurimmillaan sairaalassa oli 24 paikkaa ja lasten hetekoita voitiin tarvita varasängyiksi vaikka keskellä yötä.

Kurki-Suonioiden perheessä oli kuusi lasta, joista yksi kuoli vauvana ja toinen sodassa. Perheen äiti oli pianisti Aino Kurki-Suonio, joka otti asunnossa vastaan soitto-oppilaita.

– Huoneet olivat suuria kuin vasikkahaat. Oli yhtä juhlaa, jos pääsin kuuntelemaan äidin soittotunteja hänen työhuoneeseensa. Sairaala ja isän työhuone olivat lapsilta kiellettyjä. Vanhempina me tytöt pääsimme auttamaan sairaalassa. Minä olin vanhimpana paljon töissä Höyhensaarella, Elina Pataila muistelee.

Lapsille Paavonkulma oli jännittävä paikka. Etenkin hiekkainen Hämeen Suojan piha tarjosi oivallisen paikan seikkailulle. Kun kesäisin satoi, uitettiin Rauhankadun mäkeen syntyneissä puroissa lehtiä ja oksia. Talon ehdoton hitti oli kuitenkin hissi.

Reino Kurki-Suonio muistelee hissiseikkailuja hymyssä suin. Vanhan ajan hissi oli persoona, eikä osannut pysähtyä automaattisesti kerroksien kohdalla. Aina ei hissiin meneminen ja siitä poistuminen onnistunut ilman apua.

– Meidän talonmiehemme sai hätistellä uteliaita luudalla pois rappukäytävästä. Siinä saivat kyytiä niin hissillä ajelevat muksut kuin turkkiin sonnustautuneet rouvatkin.

Kulttuurikodissa arvostettiin kauneutta
Reino Kurki-Suonio ja Elina Pataila muistavat isänsä työlleen omistautuneena lääkärinä, joka arvosti kauneutta ja kulttuuria. Tärkeintä oli kristillinen usko, joka oli perua hänen lapsuudenkodistaan.

– Isä rakasti kauneutta, mutta kauneuden teki äiti. Tekstiilit tilattiin Wetterhoffilta ja huoneiden nimikyltit arkkitehdiltä. Äidin piti itse ommella kyltit, mutta hän sairasti nuoresta lähtien munuaistuberkuloosia. Siihen löydettiin lääke vasta sotien jälkeen.

Sairaalan ja sen huoneiden sadunomaiset nimet ovat osoitus Ensio Kurki-Suonion vilkkaasta mielikuvituksesta. Kaikkien mieleen ei satuilu ollut. Esimerkiksi arkkiatri Arvo Ylppö olisi vaihtanut Höyhensaaren oitis arvokkaammaksi Höyhenlinnaksi.

– Isä piti päänsä. Hänen mielestään synnytyssairaalassa pitää voida irtautua arjesta.

Ensio Kurki-Suoniolle lääkärin ammatti ei ollut itsestäänselvä. Hän oli vähällä keskeyttää lääketieteen opinnot ja vaihtaa pääainetta estetiikkaan. Tuleva vaimo patisti miestä valmistumaan ammattiin.

– Isä oli idealisti, jonka äiti ja äidin isä, rovasti Verneri Vartia kiskoivat takaisin maan pinnalle. Verneri Vartia oli kunnallismies, joka hoiti käytännön asiat sairaalaa perustettaessa. Muuten arjesta kantoi vastuun äiti, sillä isän piti saada keskittyä yhteen asiaan.

Höyhensaaren pyörittäminen oli kallista, mutta aina ei Ensio Kurki-Suonio raaskinut ottaa synnyttäjiltä maksua. Elina Pataila ja Reino Kurki-Suonio muistavat hyvin esimerkiksi sairaalan lukuisat romanisynnyttäjät.

– Isä teki vankilan kanssa sopimuksen, että jos vankilassa pestään sairaalan pyykit, saavat romanit synnyttää ilmaiseksi. Hän ihmetteli hirveästi kuinka synnyttäjien määrä nousi, mutta romanit pitivät isästä. Kerran yksi synnyttäjä sanoi minulle, että Höyhensaari on ainoa paikka Suomessa, missä romani pääsee synnyttämään kahden valkoisen lakanan väliin ja jossa lääkäri vielä puhuu romanikieltä, Elina Pataila nauraa.

Elämänsä ja työnsä Ensio Kurki-Suonio otti hengellisenä tehtävänä. Perheessä oli joka ilta iltahartaus.

– Hän oli aika pappi. Kysyin kerran, miksi hän ei alkanut papiksi, mutta hän vastasi, että sai lääkärinä tehdä enemmän papin töitä kuin pappina. Höyhensaarella lapsikin siunattiin.

Lääkäri on aina lääkäri
Kurki-Suonion perhe asui pitkään Rauhankadulla. Kun Höyhensaari siirtyi vuonna 1960 kaupungin omistukseen, jatkoi Kurki-Suonio sairaalan ylilääkärinä vielä kahdeksan vuotta. Kun Höyhensaari suljettiin vuonna 1968 oli tohtori jo 72-vuotias, mutta se ei sitkeää miestä lannistanut. Kurki-Suonio piti vastaanottoa Höyhensaaressa vuoteen 1991 asti.

– Isä olisi varmasti jatkanut töitä vielä pitempäänkin, mutta hän mursi lonkkansa. Lopettaessaan hän oli yli 90-vuotias, eikä päässyt enää kipuamaan pyörän satulasta pois. Meille töiden lopetus oli helpotus, Elina Pataila sanoo.

Ensio Kurki-Suonio vietti viimeiset vuotensa perheelle rakkaassa kesäpaikassa Ranta-Patailassa Katumajärven rannalla, jossa Elina Patailakin nykyisin asuu. Ensio Kurki-Suonio oli kuollessaan 97-vuotias. (HäSa)

Lähteet:
Hämeenlinnan kaupungin historia
Aimo Vihervuoren arkistot
Hämeenlinnalaisia 1639-1989
Hämeen Sanomien arkisto