Uutiset

Paha mieli vai kuolema?

Sanontavanhus ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” on paikallaan, kun ihmisten todella halutaan käsittävän epämieluisat mahdollisuudet. Tosiasia menee harvoin perille, jos viestiä vievät pelkät kirjaimet.

Tätä ei myönnetä Suomessa, ”asiallisen valistuksen” maassa. Täällä ilkeät totuudet halutaan kertoa niin, ettei kenellekään tule paha mieli eikä kukaan vahingossakaan järkyty.

Miksei valistuksesta saisi järkyttyä? Jotkut asiat on mahdollista todella tajuta vain järkyttymällä. ”Tämä voi tapahtua myös minulle” ei yleensä juolahda ensimmäisenä mieleen, kun lueskelee asiallisia tekstejä omaan arkipuuhasteluun liittyvistä järkyttävistä mahdollisuuksista.

Hyviä esimerkkejä ovat tupakointi ja liikenne. Moni polttaa, kaikki kulkevat.
Tuore suomalaistutkimus kertoo, että sauhuttelu voi aiheuttaa astman.

Entuudestaan kaikki tietävät, että tupakointi voi aiheuttaa – todennäköisesti aiheuttaa – kaikenlaista muutakin pelottavaa ja vaarallista. Suomessa tästä muistutetaan suurin, mustin kirjaimin savukerasian kyljessä.
Kuinka moni tajuaa, mitä lukee?

EU-komissaari David Byrne julkisti taannoin valikoiman kuvia, jotka kertovat tupakan aikaansaannoksista enemmän kuin asiallinen toteamus ”voi aiheuttaa kuoleman”. Eipä pelkkä lause vielä liikauta kenenkään päässä mitään.

Kuva voi jo hetkauttaakin. EU:n tupakanvastaiseen kampanjaan liittyvissä otoksissa esitellään muun muassa punaisenmustia, pullistelevia syöpäkasvaimia, nuori vainaja ja sydänleikkaus. Kuva vioittuneista keuhkoista voi saada miettimään toisenkin kerran, kun käsi hamuaa askista pötkylää.

”Syövästä” tulee kuvana kuvana olemassaolevampi kuin kirjainjonona. Siitä tulee mahdollisuus.

Jokainen maa päättää itse, ottaako tupakkakuvat käyttöön vai ei. Suomi on ottanut hajuttoman linjan eli tekstit riittävät, kuten peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) asian näkee. Ministeriö saattaa pyörtää kantansa, jos kuvat yleistyvät muissa EU-maissa.

Toivottavasti hyssyttelystä – anteeksi, asiallisuudesta – tässä asiassa luovutaan. ”Informatiivinen terveyden edistäminen” voi sopia porkkanoiden tai hammaspesun terveellisyyden julistamiseen, mutta uhkakuvaa kuiva lause ei välitä.

Jos kuvia ei heru, voisiko nykyiset tekstit muokata vaikka muotoon ”henkesi pihisee pian”, ”kohta sulla ei enää seiso” tai ”joko sinulla on rytmihäiriö”?

Entä liikenne- ja väkivaltavalistus? Etenkään nuorille, jotka kuvittelevat, että elämää riittää loputtomasti, pelkkä sormenheristely ei riitä.

On hienoa, että kantapään kautta oppineet ja muut asiantuntijat jaksavat kiertää kouluissa nimenomaan näyttämässä, eivät vain kertomassa, mitä kaahaaminen tai turpaanmättö voivat aiheuttaa.

Diaesitykset katkenneista hampaista, vioittuneista silmistä, mössöksi ruhjoutuneista jaloista ja muista vammoista ovat tehokkaita. Koulujen saleista on hoiperrellut ulos kalpeaa väkeä. Sennäköistä, että tajuttu on.