Kolumnit Uutiset

Paha poika tarjoaa silmälaseja maakunnalle

Lyhyt 27 vuoden asustelu ei vielä oikeuttanut minua hausjärveläiseksi. Sen verran hyötyä vierailusta kuitenkin on ollut, että osaan katsoa asioita hausjärveläisten silmin. Uudenmaan maakunnan rajalla ajatellaan hieman toisin kuin Kanta-Hämeen sydänmailla.

Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen näkökulmasta Hausjärvi on luokan paha poika, jonka vähän väliä sietäisi saada vitsaa tai ainakin joutua nurkkaan häpeämään. Niskoittelu tuntuu siirtyvän viran tai luottamustehtävien kylkiäisenä sukupolvelta toiselle.

Hausjärvellä pidetään kiinni oman kunnan asukkaiden edusta. Koska sijainti on se mikä on, kunnassa haikaillaan väistämättä eteläiseen suuntaan. Sinne väki matkaa ostoksille ja sieltä haetaan myös hyvinvointipalvelut silloin, kun ei pysähdytä Riihimäelle.

Jo 1980-luvulla kuntainliittojen aikaan maakunnan eteläisen reunakunnan päättäjät ja virkamiehetkin tuskailivat voimattomuuttaan, kun piti päättää maakunnan asioista tai saada roposia oman alueen kehittämiseen. Pienten ja etäisten ääntä ei kuultu.

Sama linja tuntuu jatkuvan edelleen. Tuskin Hausjärven kunnanjohtaja Aleksi Heikkilä olisi muuten julkisesti avannut ennen joulua keskustelua tulenarasta aiheesta. Hän perusteli, kuinka Kanta-Hämeen pitäisi varautua yhteistyöhön nimenomaan Päijät-Hämeen kanssa, jollei maakunta saa omaa sote-aluetta.

Epäilenpä, että jämäkkäpuheinen mies otti saman näkökulman esiin jo sote-ohjausryhmässä, mutta hänet jyrättiin mennen tullen. Epäilyni pohjautuu siihen myrskyyn vesilasissa, jonka Heikkilän rohkea kannanotto herätti.

Maakunnan etu on Hausjärvellä joka tapauksessa etusijalla. Kunta pysyy maakunnan osana, vaikka siellä versoo muita kuntia ärsyttäviä näkemyksiä.

Hämeenlinnassa ei haluta juuri nyt edes kuiskata ajatusta, että Kanta-Häme olisi liian pieni tai liian lähellä suuria sairaaloita saadakseen oman sote-alueen.

Hausjärvellä katsotaan karttaa tehokkailla silmälaseilla. Nähdään, että hyvinvoivassa Hämeessä suuntautuminen Lahteen, Hyvinkäälle, Helsinkiin tai Tampereelle laajan päivystyksen sairaalaan ei sorra kohtuuttomasti hämäläistä asukasta. Savossa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa matkojen venytykset iskisivät lujaa jo muutenkin köyhtyvään kansaan.

Vaikka sote-uudistus odottaa lopullista hahmoaan, Kanta-Hämeessä on varmaa, ettei yhteistyö ison Tampereen kanssa tiedä kovin tasa-arvoista asemaa pienelle maakunnalle. Uudellamaalla tilanne olisi vielä toivottomampi.

Päivän lehti

19.2.2020