Uutiset

Päin kuntoilun tuulimyllyjä

Jalkani solahtavat nilkkoja myöten hyytävään sohjoon, jos erehdyn astumaan vähänkin sivuun iljanteiselta Hämeenlinnan rantareitiltä.

Vastaantulevat sauvakävelijät ja muut koirakansaterroristit jyräävät kiusallaan vastaan kapeaa kaistaa, jota pitkin pystyy juuri ja juuri varovaisesti hölkkäämään.
On suorastaan terveydelle vaarallista huolehtia terveydestä.

Otetaan siis ilosta irti edes henkistä itsehoitoa: paineet karisevat, kun saa kerrankin kiroilla ääneen ja herättää paheksuntaa. Pimeän turvin se on mahdollista, kun pikkukaupungissakaan kukaan ei tunne tai ainakin uskallan niin olettaa.

Onko anarkistisempaa ajatusta kuin kyseenalaistaa miljoonien sauvakävelijämummojen olemassaolon oikeutus? Siispä rohkeasti päin kuntoilun tuulimyllyjä.

Vesi söi hiihtolumet ja jotain tarttis tehrä. Uimataitokin on sitä ja tätä. Kuntosali taas ei ole kaukaisiin korpimetsiin kaipaavalle sopiva paikka, mutta sitäkin on kokeiltu.

Sinnikkäästi yritän ymmärtää kuntoilua, jossa pitää koko ajan lappusesta tarkistaa, mitä ihmevempainta pitää seuraavaksi mennä vääntämään. Tarvitaanko niitä kaikkia johonkin? En tiennyt, että ihmisessä on niin monta lihastakaan kuin salissa laitteita.

Vanhanaikaisen hikiliikkujan silmin meno huippumodernissa kuntosalissa on aika hassun näköistä, mutta varmasti hyvin ohjelmoitua ja täsmällisen tehokasta eli sopii hyvin määrätietoisille nykynaisillle.

Miehille taas on näköjään ominaista pökätä kilot täysille, punnertaa pari kertaa ja ähkäistä sitten kuuluvasti, jotta kaikki varmasti huomaavat. Sitten voikin leputtaa seuraavan tunnin ajan lihaksia. Varsinaisia pullistelijoita ei tosin näy missään. Tulli kai vei hormonit tai sitten lihakset ehtivät jo näivettyä.

Spinning(pyöräily) on kuulemma aivan ylivertaista. Voiko karmeassa diskometelissä muka kuntoilla? Taitaa olla viisainta hankkia korvatulpat ja käydä sitäkin kummajaista kokeilemassa.
Onneksi rautatiesillalle ei satu lenkkini varrella tällä kertaa junaa. Pitäisi junaliikenne kieltää pääradalla! On meinaan muutenkin ihan tarpeeksi inhottavaa.

Toinen lenkkeilijä tunki väkisin ohi Linnankasarmin kohdalla, vaikka pyörätie oli melkein hengenvaarallisen liukas. Ilmeinen amatööri. Vauhtia ei ollut paljon, mutta sen verran, että mies pääsi karkaamaan. Ja sitten kun jo melkein saavutin, miekkonen heittikin raukkamaisesti leikin kesken ja poikkesi Linnankadulle pysähtyen hetken päästä huohottamaan. Sehän piti arvatakin! Minä kun vaan olisin kysynyt, mitä hän ohittaessaan sanoi.

Jostakin kumman syystä tätä kirjoitettaessa Hämeenlinnan keskusta kylpee kauniissa iltapäivän laskevassa auringossa. Tuulee länsiluoteesta ja lupailee lumisadetta. Pian se taas sulaa, kunnes helmikuussa saamme valittaa hirmuisen pitkää, ainakin kaksi päivää kestänyttä pakkaskautta ja liian kylmiä hiihtokelejä.