Päivä koulussa

 

Miten päivä meni? kysyy äiti, valmistelee voileipiä ja kaakaota välipalaksi. Lasken painavan repun selästäni ja kerron. En kerro että ihan kivasti vaan kerron tarkasti – kaiken juuri siten kuten kaikki tänään meni.
 
Sen piti olla ihan tavallinen koulupäivä. Aamulla teimme aukeamallisen allekkain kertomisia ja sitten menimme juhlasaliin laulamaan virsiä ja rukoilemaan Jumalaa. Vielä ruokailukin meni ihan normaalisti, kerron äidille, joka tahtoo seuraavaksi tietää, mitä oli ruoaksi. Yleensä en enää koulupäivän päätyttyä muista, mitä söin, mutta tällä kertaapa satunkin muistamaan.
 
On hassua, että äiti kysyy tuon kysymyksensä juuri tänään, sillä juuri tänään meillä olikin vähän erikoisempi ateria: buffet-lounas. Kattiloista sai ottaa tillilihaa, sipattia ja kanaviillokkia ihan niin paljon kuin jaksoi syödä. No, maistoitko kaikkia, kysäisee äiti nyt. Tietysti! minä hihkaisen.
 
Tavallinen se koulupäivä oli – ruokavälkkään saakka. Ruokavälkällä alkoi koulun kentällä tapahtua outoja. Yksi kaveri nimittäin hermostui neljälle välituntivalvojamiehelle niin että hakkasi ne sairaalakuntoon. Onneksi kukaan ei kuollut. Ihanko totta, huudahtaa äiti, sehän on kauheaa! Ihan totta ihan totta, minä vastaan, ja kerron katselleeni melkein vierestä, kun se kaveri löi ensin yhtä välituntivalvojaa huuleen, puri toista korvasta, kolmatta potkaisi haaroväliin eli munille ja neljättä pukkasi otsalla nenään niin kuin vapaapainiottelussa.
 
Hui, se on kyllä varmaan ollut tosi vahva kuudesluokkalainen, mutisee äiti puoliääneen. Ei, äiti, ei – se oli kolmasluokkalainen, minä korjaan. Yhdeksänvuotias. Vasta viides ope sai sen rauhoittumaan, halausotteella, se naisope vain halasi ja halasi eikä päästänyt rimpuilemaan irti.
 
Viimeisellä tunnilla ope luki meille kirjaa ääneen. Se olikin hauskin tunti pitkään aikaan. Siinä kirjassa seikkaili pieni tyttö, jonka nimi oli Pippeli. Se taisi olla opellekin yllätys, se Pippeli, koska ope punasteli ja änkytteli aina kun se nimi tuli sieltä. Meitä se nauratti hullun lailla joka kerta – ja se tuli ainakin viisitoista kertaa! Viisi tyttöä joutui luokasta ulos, käytävään, kun hihittelivät liikaa. Minä en joutunut, koska pystyin hillitsemään.
 
Hyvä kun pystyit, kulta, sanoo äiti ja silittää päätä. Oloni on iloinen ja kysyn, että jos saan pikkusiskon, voisiko sen nimeksi tulla Pippeli.
 
Sitten kuluu neljännesvuosisata ja minusta, ihanan rauhallisen idyllisen herttaisen pikku kyläkoulun kasvatista on tullut aikamies. Ajatukseni herttaisista pienistä idyllisistä kyläkouluista on jokseenkin sellainen, että on se vaan niin kiva kun on vielä olemassa näitä ihania pikku kyläkouluja, joihin paha maailma ei ulotu ei ol-len-kaan!
 
Pikkuveljestä tuli Markus.