Kolumnit Uutiset

Päivi Räsänen jakaa puheillaan puoluettaan

Kahden näkyvän poliitikon puheet ja paljastukset ovat herättäneet Suomessa aiheellisen keskustelun siitä, mikä on poliitikolle sopivaa ja mikä ei.

Kiivainta sananvaihtoa on aiheuttanut kristillisdemokraattien puheenjohtajan, sisäministeri Päivi Räsäsen kommentit siitä, että oma uskonnollinen vakaumus ja sen mukaan toimiminen voi olla oikeutettua yli maan lain.

Toinen hämmennystä aiheuttanut ilmoitus tuli kansanedustaja Anna Kontulalta (vas.) Hän sanoi piilotelleensa paperittomia pakolaisia maahanmuuttoviranomaisilta eli toimineensa lakiemme vastaisesti.

Voiko eduskunnan jäsen, joka yhtenä kahdestasadasta käyttää ylintä lainsäädäntövaltaa, käyttäytyä lakien vastaisesti?

Juridisesti vastaus on helppo: ei. Moraalisesti ja inhimillisesti ajatellen tilanne on jo paljon kimurantimpi.

Räsäsen ministerivastuulle kuuluvat muun muassa poliisiasiat eli laillisuuden valvonta. Tämänkin takia Räsäsen lausunnot ovat aiheuttaneet voimakkaita vastareaktioita.

Hyvää näissä tapauksissa on se, että hyvin vaikeat asiat nostetaan keskusteluun.

Valitettavaa ovat sitten taas ne lukuisat ylilyönnit. Esimerkiksi Kontulan lapsi on saanut uhkailusoittoja ja Räsäsen taloa on töhritty. Lisäksi Räsänen on saanut paljon asiatonta palautetta.

Kontulan paljastusten aiheuttamat tunteenpurkaukset haihtunevat nopeasti ilman pitkäaikaisia seuraamuksia.

Räsäsen kohdalla tilanne on toinen. Hänen puheittensa sijaiskärsijäksi on joutunut Suomen luterilainen kirkko, josta on eronnut yli 6000 ihmistä juuri Räsäsen mielipiteiden vuoksi.

Viimeksi Kirkko- ja kaupunki-lehden päätoimittaja Seppo Simola kirjoitti, että Räsänen on rasite kirkolle ja parempi olisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta. Räsäsen mielipiteitä hän luonnehti tunkkaisiksi ja konservatiivisiksi.

Räsäsen lausuntojen aiheuttamat taloudelliset menestykset Kirkolle ovat noin 1,6 miljoonaa euroa.

Päivi Räsänen ei kuitenkaan ole yksin ajatuksineen. Hän saa vahvaa sivustatukea sosiaalisessa mediassa. Paljon tulee myös suoraa, myönteistä palautetta.

Puheenjohtaja jakaa kommenteillaan puoluettaan tykkääjiin ja vastustajiin.

Hänen asemansa puheenjohtajana ei ole hälyn jälkeen yhtä vakaa kuin ennen. Muun muassa puolueen kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi on kritisoinut puheenjohtajaa ja ehdottanut hänen vaihtamistaan elokuun puoluekokouksessa.

Ahvenjärveä, eduskuntaryhmän toista varapuheenjohtajaa, on arveltu yhdeksi Räsäsen haastajaksi.

Kontula on vasemmistoliiton nouseva poliitikko, eikä hänen toimintansa ole aiheuttanut omien keskuudessa kritiikkiä. Pikemminkin hän saa toiminnallaan myönteistä vastakaikua. Onhan hän noussut kansanedustajaksi nimenomaan vähemmistöjen oikeuksien puolustajana.