fbpx
Kanta-Häme Uutiset

Päivittyvä artikkeli: Tästä löydät Hämeen Sanomien verojutut

Verohallinto on julkistanut vuoden 2020 verotiedot. Päivitämme keskiviikon aikana julkaistavia verojuttuja tähän listaukseen.
Kuva: Kuvakooste: Soile Toivonen / HäSa
Kuvakooste: Soile Toivonen / HäSa

Verotiedot 2020 julki: Katso, ketkä olivat Kanta-Hämeen suurituloisimpia

Kanta-Hämeen suurituloisin oli viime vuonna verotettavien tulojen perusteella Matti Rautionmaa. Rautionmaa on toiminut Suomen Telakone oy:n toimitusjohtajana, ja hänen verotettavat tulonsa olivat 3,68 miljoonaa euroa, josta noin 3,4 miljoonaa euroa oli pääomatuloja. Suomen Telakone oy on humppilalainen yhtiö.

Kanta-Hämeen suurituloisista 28  puuttui Verohallinnon listasta, mutta toimitus on päivittänyt tietoja käsin.

Maakunnan suurituloisimman taustalla yrityskauppa – Suomen Telakone oy:n myynyt Matti Rautionmaa tunnetaan myös Humppilan tractor pulling -radan puuhamiehenä

Matti Rautionmaa oli myös Kanta-Hämeen suurin veronmaksaja. Hän maksoi yhteensä yli 1,29 miljoonaa euroa erilaisia veroja ja maksuja.

– Koko ikä on tullut maksettua veroja, sillä yhteiskuntavastuuta pitää kantaa, Rautionmaa sanoo.

Humppilalainen Matti Rautionmaa oli Kanta-Hämeen suurituloisin viime vuonna verotettavien tulojen perusteella. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL
Humppilalainen Matti Rautionmaa oli Kanta-Hämeen suurituloisin viime vuonna verotettavien tulojen perusteella. Kuva: Lassi Puhtimäki / HäSa

Näiden kantahämäläisten naisten tulot kestävät vertailua – Katso, kuka tunnettu hämeenlinnalainen tienasi enemmän kuin pääministeri

Yksi Kanta-Hämeen suurituloisimmista kulttuurialan vaikuttajista löytyy Riihimäeltä.

Kuva: Esko Tuovinen
Niina Lahtinen on yksi hyvätuloisimmista kulttuurialan vaikuttajista Kanta-Hämeessä. Kuva: Esko Tuovinen/HäSa

Maakunnan tulokärkeen yltäneet naiset ovat harvassa – Kuva näyttää miesten ylivoimaisen osuuden suurituloisista

Sadan eniten ansainneen kantahämäläisen joukossa on yhteensä 18 naista.

Kanta-Hämeen kaupunginjohtajilla reilusti päälle sadan tonnin ansiot – Joukkoon kiilasi myös Hattulan Pekka Järvi

Kuntajohtajien palkoissa on isoja eroja kunnan koosta riippuen.

Yllättäjä löytyy Riihimäeltä – Katso Kanta-Hämeen tärkeimpien kuntapäättäjien tulot

Kanta-Hämeen kuntapäättäjien kärkeen vuoden 2020 tuloillaan nousi Riihimäen kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Riku Bitter (kok.).

Tästä artikkelista löydät valtakunnan kärkipoliitikkojen tulotietoja: Pääministeri Sanna Marin sai ministereistä eniten tuloja, puoluejohtajien kärjessä liikemies Harry Harkimo

Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Riku Bitter on pitkäaikainen valtuutettu Riihimäellä. Hän työskentelee AKK-Motorsport ry:n ja sen markkinointiyhtiön, AKK Sports oy:n toimitusjohtajana. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa, arkisto

Peliyhtiössä vaurastuneet jälleen ansiokärjessä – Supercellin kolmikko taas ansiotulojen kärkipaikoilla

Verottajan luovuttamien tietojen mukaan eniten verotettua ansiotuloa sai viime vuonna peliyhtiö Supercellin Ilkka Paananen 14,2 miljoonaa euroa. Toisena oli saman yhtiön Mikko Kodisoja, joka sai verotettua ansiotuloa 12,3 miljoonaa euroa.

Jyväskyläläinen hyvinvointiteknologiayrittäjä nousi uutena tulokärkeen – “Meidän liiketoiminta menee hyvin, jos ihmiset hyötyy siitä, mitä me tehdään”

Joni Kettunen rikastui sykeanalyysiin erikoistuneen Firstbeat Analytics -yhtiön myynnillä urheilukelloistaan tunnetulle Garminille. Firstbeat Technologies -yhtiö jäi Kettusen luotsattavaksi. Kettusen yhteenlasketut tulot olivat viime vuonna 27,9 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hän sai runsaat 58  600 euroa.

Analyysi: Rikkain suomalainen puuttuu veropäivän tulokärjistä – Miksi miljardööriä on turha etsiä verokoneesta ja apteekkari tienaa vähemmän kuin moni luulee

Kaikkein rikkaimpien suomalaisten nimiä – kuten Timtshenko tai Zabludowicz – joutuu kirjoittamaan verokoneeseen saamatta vastausta. Samaan aikaan apteekkiyrittäjä kohtaa liiallista kateutta. Kaikesta huolimatta epätäydellinenkin listaus kertoo enemmän ansioiden jakautumisesta kuin ei julkisuutta ollenkaan, kirjoittaa Lännen Median päätoimittaja Matti Posio.

Poju Zabludowicz on yksi rikkaimmista Suomen kansalaisista maailmalla. Verotettavia tuloja hän ei kaikesta päättäen Suomesta saa. Zabludowiczeista kirjan tehnyt Matti Mörttinen kertoo, että rahojen siirtämisellä piiloon on vuosikymmeniä pitkä historia. Kuva: Alan Davidson/Shutterstock

Kiekkovalmentajien tuloissa suuret heitot: Viime kauden HPK-päävalmentaja Matti Tiilikainen jää ansioillaan kauas jälkeen kollegoistaan

HPK:n entinen päävalmentaja Matti Tiilikainen ansaitsi viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin edeltäjänsä Antti Pennanen. Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa
HPK:n entinen päävalmentaja Matti Tiilikainen ansaitsi viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin edeltäjänsä Antti Pennanen. Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa

Maajoukkuevalmentajilla Jalonen ja Kanerva jälleen jättitulot

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen sai 318  674 euroa. Arkistokuva: Esko Tuovinen / HäSa

Katso minkälaiset tulot viime vuonna menehtynyt Vexi Salmi jätti kuolinpesään

Hämeenlinnassa syntyneen iskelmäsanoittajan ja levytuottajan Veikko “Vexi” Salmen (1942–2020) kuolinpesässä oli vuoden 2020 verotuksessa verotettavaa tuloa 94 683 euroa.

Hämeenlinnassa syntynyt ja varttunut sanoittaja ja levytuottaja Vexi Salmi kuoli 8.9.2020. Kuva: Terho Aalto
Hämeenlinnassa syntynyt ja varttunut sanoittaja ja levytuottaja Vexi Salmi kuoli 8.9.2020. Kuva: Terho Aalto / HäSa, arkisto

Kulttuuriväen tuloissa melkoisia vaihteluita – Verkatehtaan toimitusjohtajalla Janne Auvisella koronavuodesta huolimatta suuret tulot

Katso, mitä tienasivat kirjailija Kimmo Miettinen, laulajat Jonna Tervomaa ja Jarkko Martikainen sekä Ars Fennica palkintoehdokas, videotaiteilija Eija-Liisa Ahtila.

Näyttelijöitä, urheilijoita ja kulttuuriväkeä

Tästä jutusta löydät STT:n listaamia kirjailijoiden tuloja: Lastenkirjailija Mauri Kunnaksen tulot jälleen yli 300  000 euroa

Ja tästä linkistä näet, miten elokuvaväki tienasi: Elokuvatuottaja Markus Selinille jättitulot, Laura Birn kovatuloisimpia näyttelijöitä

Samu Haberille ja Tuomas Holopaiselle jälleen satojentuhansien tienestit

Olympiamitalistiksi murusilla – Mattssonilla ja Potkosella minitulot

Naisia mahtuu tulokärjen top sataseen yhä vain kourallinen – Tulokuningatar Rafaela Seppälä ansaitsi yli 7 miljoonaa euroa

Suomen suurituloisin nainen oli viime vuonna mediakonserni Sanoman hallituksessa istuva uusimaalainen Rafaela Seppälä. Hän tienasi verotettua ansio- ja pääomatuloa yhteensä noin 7,1 miljoonaa euroa.

Suomen suurituloisin nainen oli viime vuonna mediakonserni Sanoman hallituksessa istuva uusimaalainen Rafaela Seppälä. Hän tienasi verotettua ansio- ja pääomatuloa yhteensä noin 7,1 miljoonaa euroa.
Suomen suurituloisin nainen oli viime vuonna mediakonserni Sanoman hallituksessa istuva uusimaalainen Rafaela Seppälä. Hän tienasi verotettua ansio- ja pääomatuloa yhteensä noin 7,1 miljoonaa euroa. Kuva: Martti Kainulainen/ Lehtikuva

Koko maan tulokärjen top sataseen mahtui viime vuonna alle kymmenen naista

Verottajan luovuttamien ja median verottajalta pyytämien tietojen mukaan sadan suurituloisimman joukossa oli viime vuonna alle kymmenen naista, joista ensimmäinen löytyi noin sijalta 37.

Verotietojensa luovutusta medialle vastustaneiden määrä laski puoleen Kanta-Hämeessä – Vastustusinnon lasku näkyy koko maassa

Vuoden 2020 verotuksen julkisten tietojen luovutusta tiedotusvälineille vastusti maakunnassa 37 henkilöä. Viime vuonna 76 suurituloisen tiedot puuttuvat medialle toimitetusta Kanta-Hämeen vuoden 2019 suurituloisimpien listasta.

Kuva: Kuvakooste: Soile Toivonen / HäSa
Kuva: Soile Toivonen / HäSa

 

Nämä verotietojensa salausta pyytäneet nousivat Kanta-Hämeen kovatuloisimpien kärkeen – Taustalla yrityskaupat ja ruotsalainen verkkokauppajätti

Tuloverotuksen tiedot – Näihin kolmeen asiaan jokaisen kantahämäläisen pitää tietää vastaus

Miten vertaan itseäni?

Ennakonpidätystietojen perusteella Suomen ansiotulojen summa eli kaikkien saamat ansiotulot yhteensä oli noin 133,9 miljardia euroa. Summasta noin 4 miljardia euroa on peräisin Kanta-Hämeestä. Tämä ei kerro oikein mitään, mutta vertailukelpoisen luvun saa Verohallintojen tilastoista.

Kuka tienasi eniten?

Suomen ja Kanta-Hämeen tulotietojen ja veronmaksajien kärkipää on muodostunut perinteisesti yrittäjistä ja omistajista. Yrittäjä, joka on myynyt yrityksensä, on voinut hetkellisesti nousta tulokärkeen. Kärjessä on myös vuodesta toiseen samat henkilöt, joista valtaosa on esimerkiksi suurten yritysten ammattijohtajia tai -omistajia.

Mitä tiedot eivät kerro?

Tuloverotiedot eivät ole täydelliset. Ne kertovat ainoastaan sen, miten paljon verotettavaa tuloa henkilöllä on ollut. Näin ollen luvuista puuttuvat esimerkiksi verovähennykset, joita tekee likimain jokainen palkansaaja.

Menot