Uutiset

Paketteja pukinkonttiin Kölnin kautta

 

Tuhansia paketteja on taas tullut aamun lennoilla ja rekkojen kyydeissä eri puolilta Eurooppaa. Se tietää hommia jakelufirmoille.

Kuriiriyritys UPS:n (United Parcel Service of America) logistiikkakeskuksessa Vantaalla liukuhihna käynnistyy. Paketteja pukkaa seinän takaa kuin matkalaukkuja etelän lennolta.

Ison tehdashallin keskellä kulkevan hihnan äärellä seisoo kymmeniä samanlaisiin mustiin työpukuihin sonnustautuneita nuoria miehiä  –  kaikki nimenomaan miehiä. He lajittelevat ja pakkaavat paketit 40 tummansävyiseen jakeluautoon.

Korkealta katsottuna näky on kuin vanhasta elokuvasta. Suuri miesjoukko hihnan ääressä, samanlaisia autoja riti rinnan, tekemisen meininkiä.

Työväki heittää huulta, autot täyttyvät ja kurvaavat ulos hallista.

Aamun käskynjaolla kouluttaja oli muistuttanut, ettei kuljettajan puoleista ovea saa käyttää. Joku oli käyttänyt ja joutunut auton töytäisemäksi.

– Turvallisuus ennen kaikkea.

Tilanne on vähän kuin 1980-luvun suositusta Hill Street Blues -poliisisarjasta, jossa aina lopuksi pomo sanoi: ”Let´s be careful out there!”

Joel Kokkola, 39, suuntaa pakettikuorman kanssa kohti Helsingin keskustaa. Aikataulu on normaalin tiukka. Ennen kahtatoista pitää olla kaikki express-pikapaketit jaettuna, sitten on muiden vuoro.
15 vuotta UPS:llä työskennellyt Kokkola on oikeastaan kouluttaja, opettaa siis muita kuljettajia, mutta hänen pitää itsekin tuntea reitit.

– Joulunaika on kiireisintä. Olo on kuin joulupukilla, nauraa mies ja painaa kaasua kehätielle tultaessa.

Aleksanterinkatu lähellä Stockmannin tavarataloa. Kokkola parkkeeraa auton osaksi jalkakäytävälle, laittaa hätävilkut päälle ja lastaa pieneen kärryyn kymmenkunta pakettia.
Jakamaan. Vauhti on ripeä.

Kenkiä myyvässä Crocs Storessa myyjä Marianne Järvinen kuittaa lähetyksen.

– Pari kertaa viikossa meille näitä lähetyksiä tulee tähän aikaan vuodesta, kesällä ehkä kolme. Nettikauppa hoidetaan muualta. Tällä kivijalkakaupalla menee tosi hyvin, Järvinen kehuu.

Pakettimies kiertää monta yritystä ja kauppaliikettä keskustassa. Vaateliike KappAhlissa myyjä kuittaa pitkulaisen paketin.

– Somistustarvikkeita Ruotsista näköjään. Paketteja tulee lähes päivittäin. Täältä emme lähetä mitään, paitsi joitakin myymälöiden välisiä siirtoja. KappAhlin oma verkkokauppa aukesi aivan hiljattain.

Ruskea jakeluauto suhaa Helsingin keskustassa. Kokkola ennakoi Pohjois-Esplanadin ruuhkan niin kovaksi, että on parempi ajaa toista reittiä. Pian edessä on katutöitä, kierretään.  Aikataulusta ollaan hiukan myöhässä, mutta kuriirin hermo pitää, ja meno on turvallista.

– Joskus liikenne saattaa esimerkiksi puuroutua jonkin valtiovierailun takia. Yksi vaikea päivä on penkkaripäivä. No, abit ovat juhlansa ja ajelunsa ansainneet.

Korkeavuorenkadulla on yritysasiakkaita ja ensimmäinen yksityisasiakas, joka ei kuitenkaan ole kotona eikä vastaa puhelimeen.

– Kolme kertaa yritämme viedä paketin asiakkaalle, ja jos se ei onnistu, paketti jää Vantaalle varastoon joksikin aikaa. Tuossa on esimerkiksi kaksi pakettia, joita on yritetty viedä asiakkaalle kolmeen eri kertaan, näyttää Kokkola kasatessaan syliinsä uutta jaettavaa.

Paketin perille vieminen on hankalaa, jos siitä puuttuu vastaanottajan puhelinnumero tai nimi on epäselvästi kirjoitettu. Paketti pitää kuitenkin kuitata vastaanotetuksi, joten jakeluyhtiö ei voi jättää sitä mihinkään epämääräiseen paikkaan.

– Kerran oli kohde, jossa ovikaiuttimen kautta vastaanottaja aina murahti lähetille, että ”lähe vetään sieltä”. Hän oli oikeasti se tilaaja, mutta jostakin syystä vastaus oli aina tuo. Monesti käy niin, että asiakas ei vastaa meidän puheluun, mutta kun ovelle vain mennään, henkilö onkin kotona.

Kreikkalaissyntyinen Panos Koutselitis seisoo kerrostaloasunnon ovella ja kuittaa vaimolleen tulleen lähetyksen.

– Täällä on esitteitä, Hollannista varmaan, kertoo mies englanniksi.

Paljastuu, että vaimo on mukana Corya-nimisessä verkkokaupassa, joka myy desing-koruja ja asusteita.

Lähellä Kapteeninkatua Christoffer-niminen mies ottaa vastaan paketin, jossa on vauvatarvikkeita Saksasta tai Ranskasta.

– Odotin kyllä yhtä toista pakettia, sanoo mies ja suostuu haastateltavaksi sillä ehdolla, ettei hänen sukunimeään mainita.

Tilaatko paljon ulkomailta tavaraa?

– Ehkä viidestä kymmenen kertaan vuodessa, lähinnä kirjoja, elektroniikkaa ja keittiöjuttuja. Olen tilannut joululahjojakin Amerikasta.

Hän ei usko kivijalkakauppojen häviävän verkkokaupan takia, mutta joitakin brändituotteita, ”joihin ei tarvitse koskea”, saatetaan tilata yhä enemmän netistä.

– Toisaalta, kun nopeasti tarvitsee jotakin, niin silloin se ostetaan ilman muuta läheltä.

Kuriiri Kokkola pitää lounastauon ranskalaistyylisessä ravintolassa noin kello 12.30 ja jatkaa pian taas eteenpäin.

Päivä jatkuu arviolta puoli viiteen saakka. Sen jälkeen hän palaa Vantaalle, huoltaa autoa ja lähtee kotiin.

– Kiitos vaan seurasta, naurahtaa mies ja vetää jakeluauton sivuoven kiinni.

Vantaalla UPS:n Suomen päämajassa yhtiön Pohjoismaiden viestintäjohtaja Sanja Lemez
ei kerro tietoja yhtiön Suomen pakettimääristä, koska maakohtaisia lukuja ei missään julkisteta.

Maailmanlaajuisia lukuja kyllä tulee. Yli 220 maassa toimiva UPS ennustaa kuljettavansa yksistään tämän vuoden joulukuussa 585 miljoonaa pakettia tai dokumenttia, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Huippupäivä tulee olemaan 22. joulukuuta, jolloin yhtiö ennustaa välittävänsä 34 miljoonaa pakettia.
Ilman vastaanottajaa jääviä paketteja UPS säilyttää jonkin aikaa Vantaalla. On lopulta lähettäjän asia päättää, mitä niille tehdään.

– Ei niitä tapauksia paljon ole. Yleensä vastaanottajan kanssa voidaan sopia asioista. Paketti voidaan vaikka toimittaa jollekin toiselle henkilölle, jos henkilö ei itse voi ottaa sitä vastaan, Lemez kertoo englanniksi.

Ilmaisia lounaita ei ole, ja lähettifirmat saavat aina maksun työstään, vaikka asiakas saattaa saada kuljetuksen ilmaiseksi. Se on verkkokauppojen kilpailukeino.

– Vaikka toimitukset ovat kaupan katteesta pois, kaupat voivat laskea, että suurempi tilausmäärä kompensoi pienempää tilauskohtaista katetta, selvittää Itellan liiketoimintajohtaja
Saara Pietiläinen. 

Asiasanat