Uutiset

Pakkoruotsista ja -suomesta

Tomi S. Mäkinen kaipasi kirjoituksessaan (Hämeen sanomat 31.1.) perusteluja ns. pakkoruotsille. Mäkisen kirjoitus lähtee siitä nykyaikaisesta individualismin ajatuksesta, että jokaisen ihmisen on voitava käyttää vuorokauden 24 tuntia ja viikon seitsemän päivää tavalla, joka tuottaa ihmiselle itselleen eniten välitöntä hyötyä.

Jos ruotsin opiskelu ei sitä tuota, sen on oltava vapaaehtoista. Itse törmäsin kielikysymykseen vasta aloittaessani korkeakouluopinnot. Oli ällistyttävää huomata, että en tarkkaan ottaen ymmärtänyt, mitä ikäiseni ja samasta alasta kiinnostuneet syntyperäiset suomalaiset omalla äidinkielellään sanoivat. Panen tämän koululaitoksen syyksi: vaikka ruotsin opiskelu oli koulussa pakollista, sen oppiminen ei ollut.

Ruotsin kielen pakollisuus on perustunut kollektiivisuuteen: meitä suomalaisia on perinteisesti ollut sekä suomen- että ruotsinkielisiä, ja nykyään vielä muunkinkielisiä.

Ruotsia äidinkielenään puhuvien suomen kielen taito on yleensä ylivoimaista verrattuna suomenkielisten ruotsintaitoon. Ruotsin kielen pakollisuus on ollut se keino, jolla on katsottu voitavan tasoittaa sitä kielitaidon eroa, joka syntyy kun valtakielistä toinen on selvässä enemmistössä ja toinen vähemmistössä.

Yhteiskunta ei toimi ilman kommunikointia, ja yhteiskunta ei toimi tasa-arvoisesti, jos kommunikointi on mahdollista vain vieraalla kielellä. Ei olekaan relevanttia kysyä mitä hyötyä minulle olisi ruotsin kielestä, vaan mitä hyötyä yhteiskunnalle olisi siitä, jos osaisin ruotsin kieltä.

Vähemmistöasema tekee ruotsinkielisistä helposti kaksikielisiä, mutta suomenkielisestä enemmistöstä kaksikielisyyteen yltää harva. En ole havainnut, että kaksikielisyys olisi millään tavalla rajoittanut ruotsinkielisten kykyä oppia muita kieliä. Niinpä ajatus, että ruotsin kielen oppiminen estäisi muiden, ns. tärkeämpien kielten oppimista on pelkkää itsepetosta.

Tomi S. Mäkinenkään ei lue kieliä 24:ää tuntia vuorokaudessa, aina sinne vielä ruotsi mahtuu.

Me suomenkieliset emme käsittääkseni ole ainakaan paljon tyhmempiä kuin ruotsinkieliset. Ruotsin kielen oppimisen esteenä on mielestäni fennomaanisen historiankirjoituksen perintö ja siitä aiheutunut vakava asennevamma; 1800- luvun lopulla Suomessa oli välttämätöntä tehdä raju irtiotto ruotsinkielisestä kulttuurista ja esittää ruotsalaisuus lähes venäläisyyden veroisena sortokulttuurina.

Meiltä edelleenkin usein unohtuu se tosiasia, että Ruotsi pakotti suomalaiset opiskelemaan suomea: näin teki Kustaa Vaasa päättäessään, että luterialisuuden oppien mukaan Jumalan sanaa oli valtakunnassa saarnattava kansan kielellä. Niinpä joutui Agricola luomaan kirjakielen ja perustamaan suomenkielisen kirjallisuuden.

Kun koko suomalainen korkeakulttuuri näin on ruotsalaista keksintöä, luulisi meillä olevan mielenkiintoa ruotsin kieleen ja kulttuuriin. Hyvä on pitää mielessä myös vanha ruotsalainen sananparsi: ”Minun” sanoi suomalainen Tukholmaa.

Sampo Honkala

arkkitehti

Helsinki

Päivän lehti

30.5.2020