Kolumnit Uutiset

Pakolla syntyy hyvä kuntauudistus

Hämeenlinnan keskustassa käveli hyväntuulinen ex-kuntapoliitikko. Maltin ihminen hymyili Janakkalalle, ei pahalla, pelkästään hyväntahtoisesti.

Hän ihmetteli, miksi Janakkalassa vastustetaan kuntien pakkoliitoksia koska ”pakolla ei synny hyvää”, vaikka kuntaan liitettiin aikanaan pakolla Harvialan maita.

Hymyilijä ihmetteli, miksi tätä pakkoliitosta pidetään Janakkalassa onnistuneena.

Harviala kuului Vanajan kuntaan, joka meni polvilleen – myös Hämeenlinnan avustuksella. Kun saalis oli kaadettu, Janakkala jakoi 1967 Harvialan Hämeenlinnan kanssa.

Jokaisen itseään kunnioittavan kuntaremontin vastustajan pitää muistaa tämä:

– Pakolla ei synny koskaan mitään hyvää.

Iskulausetta on toistettu kuin uskonkappaletta ja siitä on tehty tosiasiaa.

Pakko on hyvin ruma ja ahdistava sana. Eihän pakottaminen voi mitenkään sopia länsimaiseen vapauteen!

Mielenkiintoista hokeman viljelyssä on se, että edes monet johtavat kuntapoliitikot eivät tunne kuntien toiminta-ajatusta.

Se on pakko, kunta on pelkkien ”pakkojen summa” – kuntahallinnon punainen lanka ei ole itsehallinto, vaikka jopa yliopistojen kunta-alan asiantuntijat näin – jostain syystä – väittävät.

Pakkoa edustavat koulut, päiväkodit, vanhustenhoito, sairaiden hoito, teiden rakentaminen, viemärit…

Kunta tekee mitä eduskunta käskee! Valtio pakottaa muun muassa järjestämään opetusta kouluikäisille ja kunta panee toimeksi.

Eikö pakolla synny koskaan mitään hyvää?

Ei tässä lopulta niin suuressa vapaudessa eletä kuin mitä juhlapuheissa kuvitellaan.

Pakko alkaa siitä, että vauvankin on oltava jossain kunnassa kirjoilla.

Kouluikäisen on pakko käydä koulua, työssä käyvän on pakko maksaa veroa ja kaupasta on pakko ostaa ruokaa nälkäänsä.

Pakkojen lista on lohduttoman pitkä.

Syntyykö tästä pakosta mitään hyvää?

Mitä
kuntaremontin pakosta puhuvat ajavat perimmiltään takaa?

Tietysti pelissä on pelkkä politiikan iskulause, jolla saadaan vastakkain mielikuva kauniista vapaudesta ja synkästä pakosta.

Rivien välistä on luettavissa myös uhkaus: jos minun kuntani liitetään toiseen, en sitä koskaan hyväksy vaan jatkan vastarintaa.

Päätösten jälkeen kiukuttelu ei rakenna. Riitelemällä syntyy tuhkaa, eikä syy ole silloin pakossa. Sitä pitää hakea ihmisten asenteista.

Ihmeellistä pakko-puheissa on tämä: kukaan tiedä, mistä edes keskustellaan.

Maan hallitus kieltää pakon, samaan aikaan ministereiden puheista voi aistia pakon mahdollisuuden.

Kukaan ei ole kuitenkaan missään esittänyt, mikä voisi olla edes suunnilleen pakon asiallinen sisältö.

Pakko on ilmeisesti pakkoa varmuuden vuoksi vastustaa.