Uutiset

Palanut kerrostalo rakentuu hitaasti uudelleen

Viipurintiellä toukokuun lopulla tulipalossa vaurioituneen kerrostalon korjaaminen vie aikaa muutamia kuukausia. Palo aiheutti kymmenien tuhansien eurojen vahingot.

– Vahingot olivat niin suuria, ettei vakuutusyhtiö hyväksynyt ketään hommaan suoraan. Tarvittavista korjauksista on laadittu työkortit, ja niistä pyydetään urakoitsijoilta tarjoukset, kertoo isännöitsijä Pertti Partanen Kanta-Hämeen Talokeskuksesta.

Urakkatarjouspyyntöjä odotetaan takaisin maanantaina kesäkuun 12. päivä. Partanen toivoo, että rakennustyöt saataisiin alkuun jo samalla viikolla. Varsinainen remontti kestää hänen mukaansa kuukauden tai kaksi.

Talon porraskäytävä on saatu putsattua ja pian käynnistyvillä maalaustöillä pyritään pääsemään eroon myös savun hajusta.

Poliisin mukaan Viipurintien kerrostalopalon teknisten tutkimusten tuloksia on odoteltava vielä jonkin aikaa. (HäSa)